Uutiset

Työkoneet

Vantaalle ensimmäiset Bucher 5006 -mallit

Erkki Tammisto

Vantaan kaupungin ylitiemestari Erkki Tammisto (kuvassa) vastaanotti yhdessä varikon päällikön Kaj Weckströmin kanssa Lepaalla elokuussa ensimmäiset Suomeen myydyt CityCat 5006 -mallit. Nyt kokemuksia on ehditty kerätä jo syksyn lehtisavotasta.

”Molemmissa koneissa on nyt noin 350 tuntia. Toinen on varustettu lisävarusteena imuletkulaitteistolla ja toinen koneen levyisellä pesupalkilla. Tällä hetkellä meillä on neljä omaa imulakaisukonetta, jotka kaikki ovat Bucher-merkkiä. Vanha CityCat 5000 on vuosimallia 2008 ja sillä on ajettu 6000 tuntia. Olimme jo myymässä sitä, mutta tarjoukset jäivät liian alhaisiksi. Jätimme senkin vielä töihin ja laitamme ensi vuoden toukokuussa poistomyyntiin”, kertoo Tammisto.

Käytössä on myös autoalustainen, vuosimallin 2008 kaksiakselinen Volvo, jonka varusteina muun muassa Bucher Fantti 70 -imulaitteet sekä kadunpesuun tarkoitettu varustus. Talvikunnossapitoon Volvoon on lautaslevitin, alaterä sekä etuaura. Imulaitteita on käytetty jo 5500 tuntia ja autolla on ajettu noin 100 000 kilometriä. Oman kaluston lisäksi katuja, pihoja ja parkkipaikkoja puhdistaa myös kilpailutettua alihankintakalustoa.

”Lakaisukonetta hankittaessa päästöarvot ovat nykyään yksi erittäin tärkeä hankintakriteeri.  Vähäpäästöisyys tulee koko ajan merkittävämmäksi. Kaupunkien ja kuntien pitää mennä eturintamassa. Alihankintakalustossakin päästövaikutukset huomioidaan jo pisteytyksessä. Kokoluokan pitää tietysti myös olla soveltuva meidän töihimme. Kone ei saa olla liian pieni. Sillä pitää pystyä poistamaan tehokkaasti myöskin hiekoitushiekka. Lisäksi on tietysti kuljettajan ergonomiaan kohdistuvat vaatimukset”, listaa Tammisto kaluston hankintaperusteita.

Kaupungin oma lakaisukonekanta on töissä käytännöllisesti katsoen koko sulan maan ajan. Hoidettavana on kaupungin katuverkko, erilaiset kivetyt torit ja aukiot sekä erikoisrakenteet. Myös joitakin kiinteistöjen pesu- ja lakaisutöitä hoidetaan tilauksesta. Koneilla siivotaan myös rakennuskohteita.

”Hankalia materiaaleja imulakaisuautoillekin ovat pinttynyt savi työmaakohteissa sekä suuret määrät hiekoitushiekkaa. Myös märät, kaduille liisteröityneet lehdet ovat haastavia kerätä. Keväinen, erittäin hieno pöly on sekin kovin hankalaa saada kerättyä pois. Se saadaan irti asfaltin huokosista vain tällä erikoispesukalustolla”, valottaa Tammisto katusiivouksen haasteita.

”Tehdasmatkalla Bucherin korkea laatu ja pitkä valmistuskokemus kävivät selviksi. Uuteen 5006 -malliin on panostettu ja Suomen maahantuontikin on nyt hyvissä käsissä. Meillä kaikki uusia malleja ajaneet kuljettajat ovat korostaneet ajomukavuutta ja ohjaamon hiljaisuutta. Paljon ei parannusehdotuksia koneisiin ole löydetty. Muutamia pieniä yksityiskohtatoiveita tullaan maahantuojalle esittämään”, lopettaa Tammisto.

Lue myös: Bucher – sveitsiläistä laatua ja  Bucher 5006 tarjoaa uutta voimansiirtoa.

Lue seuraavaksi