Case Rodeon voitto Tanskaan

Olli Päiviö

Tanskalainen Bendt Risom vei voiton tämän vuoden Case Rodeo -kuljettajakilpailussa. Paras maa -tittelin korjasi Ruotsin joukkue. Todettakoon heti aluksi, että suomalaisia kuljettajia ei tänäkään vuonna nähty kisaamassa. Janne Leppänen voitti Rodeon vuosina 2014 ja 2015. Jo viime vuonna ilmeisesti liian ylivoimaisena pidettyä miestä kiellettiin osallistumasta enää kisaan. Puhelimitse tavoitettu Leppänen kertoi, että vuoden 2015 kisan jälkeen hänet vielä toivotettiin tervetulleeksi puolustamaan

Fyra kronor eli Ruotsin voitokas joukkue.(Suomen puuttuessa :=))

mestaruuttaan seuraavana vuonna. Pari kuukautta ennen viime vuoden Rodeota tuli kuitenkin viesti, että Janne ei olekaan tervetullut enää putsaamaan pöytää. Piti antaa muillekin mahdollisuus.

“Meni monta vuotta, että kisaaminen kiinnostanut yhtään. Nyt sen sijaan virtaa ja innostusta taas olisi”, tiivistää monta erilaista kuljettajakisaa uransa aikana voittanut Leppänen.

Urheilukisoissa ylivoimaisilta voittajilta harvoin, jos koskaan kielletään tulevat koitokset. Usain Boltinkin mitalisaalis olisi jäänyt melko laihaksi, jos miehelle olisi näytetty stop-merkkiä heti parin ensimmäisen voiton jälkeen. Yhtä kaikki, toivottavasti ensi vuonna suomalaisiakin taitureita taas nähdään Pariisin lähettyvillä, Monthyonissa sijaitsevassa Casen koulutuskeskuksessa. Kaikkiaan 13 kansallisuutta oli edustettuna, niin Euroopasta, Lähi-Idästä kuin Afrikastakin. Kilpailijat oli valittu kansallisten karsintakisojen parhaista.

Kilpatehtävissä käytettiin tela-alustaista kaivu- ja minikaivukonetta, tela-alustaista pienkuormaajaa sekä vielä pyöräkuormaajaa. Kaikissa tehtävissä kilpailtiin aikaa vastaan. Sakkoa tuli tehtyjen virheiden myötä.

“Lawless loader” -osioon oli tehty rata tela-alustaiselle TV380 -pienkuormaajalle. Radalla taiteiltiin laatikko trukkipiikeissä. Kolmesta lootasta piti pinoa pyramidi, jonka jäkeen ne palautettiin alkuperäisille paikoilleen. Osion voitti tsekki; Tomas Sooky.

“Cherokee Crawler” -kisassa kuljettajien tehtävänä oli siirtää kauhassa roikkuvaa tappia levyyn kaiverrettua Case-sanan uraa pitkin. Koneena tela-alustainen kaivukone CX145D SR. Osumia reunoihin ei saanut tulla. Tässä tapin roikottamisessa paras oli Iso-Britannian Danny Walsh.

“Little Bighorn” kuulostaa intiaanipäällikön nimeltä, mutta Case Rodeossa se merkitsi jotain aivan muuta. Minikaivukoneen CX60C kauhaan kiinnitetyllä lusikalla piti noukkia golfpalloja hiekasta sekä pudottaa niitä putkeen. Tanskalainen Tommy Brus oli golfpallojen ehdoton ykkösnimi.

“Wild Wheels” viittaa pyöriin ja tehtävän kisakoneena olikin 621G XT -pyöräkuormaaja. Sen kauhan päälle oli asetettu levy ja sen päälle laatikoita. Kuljettajan piti ajaa rata läpi mahdollisimman nopeasti. Mutta laatikoiden siirtymättä. Tämänkin osion paras oli Tommy Brus.

Tasaisen suorituksen kaikissa osioissa tehnyt ja kisan ykköseksi kruunattu Bendt Risom voitti matkan Kiinaan, johon sisältyy muun muassa tutustumaan Casen paikalliseen toimintaan.

“Kaikki tehtävät olivat varsin vaativia, mutta nautin jokaisesta. Koska kisa oli tasainen, niin jännitys säilyi loppuun asti. Tiesin, että kautta linjan onnistuin aika hyvin, mutta voittoon en uskonut. Kiinaan otan mukaan isäni, joka on aina tukenut minua ja on yhtä innostunut koneista kuin minä”, kertoi Risom.

Maiden ykkönen oli Ruotsi, toisena Iso-Britannia ja kolmantena Hollanti.

Suomessa uusi Case-maahantuoja on  Konevuokraamo Rentti (Tracwest Oy). Lue tästä: Case - koko linja pienestä suureen.