Uutiset

Työkoneet

Yhdyskuntatekniikka 2019 tänään ja huomenna

Jyväskylän Paviljongissa järjestetään 15.-16.5. Suomen suurin infra-alan näyttely- ja seminaaritapahtuma. Se järjestetään joka toinen vuosi – myös edellisen kerran oltiin Jyväskylässä. Tämän kertainen näyttely on suuruudeltaan vastaava kuin kaksi vuotta sitten. Näytteilleasettajia on 222 ja osastoja 196 (tilanne 12.5.). Näytteilleasettajista suurin osa on suomalaisia, mukana on myös yrityksiä Virosta, Ruotsista, Englannista ja Saksasta.

Näyttelyyn odotetaan noin 5 000 kävijää.

Näyttelyn yhteydessä järjestetään maksullisia koulutus- ja seminaaritilaisuuksia sekä useita järjestöjen kokouksia. Niihin osallistuu yli 1 500 henkilöä.

Uutuutena on Infra-alan monet osaajat -kilpailu, joka kisataan näyttelyn ensimmäisenä päivänä. Jyväskylän kaupunki on ollut vahvalla panoksella mukana ideoimassa ja järjestämässä kilpailua.

Näyttelyn sivuilletästä.

Lue seuraavaksi