Uutiset

Työkoneet

Wirtgenin liukumuottilevittimillä nopeasti

Saksalainen Eurovia GmbH urakoi Saksan moottoriteillä ja uusii sekä korjaa muun muassa teiden pintoja. Viiimeisin korjaustyö oli 19 kilometrin korjausurakka BAB A9 –moottoritiellä Thuringiassa. Berliinin ja Münchenin yhdistävä, 529 kilometriä pitkä BAB A9, on on yksi Saksan vilkkaimmista moottoriteistä ja näin rasitus pintarakenteisiin on kovaa. Betonin käytöllä tien rakennuksessa on useita etuja verrattuna asfalttiin.

Betoni eristää asfalttia paremmin melua ja pudotuksen sanotaan olevan vielä kaksi desibeliä, kun pintamtariaalina on pesty betoni. Tämä tarkoittaa sitä, että loppuvaiheessa sementti pestään pinnasta pois ja kovaa kulutusta kestävä kiviaines tulee päälimmäiseksi.

Muita etuja kulutuskestävyyden ja alemman melutason lisäksi ovat hyvä kuormankantokyky sekä vähäisempi uranmuodostus, joka taas vähentää korjauskuluja jatkossa.

Kaikkiaan 19 kilometrin osuus Tripitsin ja Schleizin välissä on uudenlainen tieosuus, jonka hoidosta ja kunnossapidosta vastaa julkinen ja yksityinen taho. Sopimus on solmittu 20 vuodeksi ja yksityisenä tienhoitajana on juuri Eurovia. Yritys vastaa suunnittelusta, rakentamisesta ja kunnosspidosta.

Nyt toteutettuun kuuteen kaistaan ja vajaan 20 kilometrin matkaan kului betonia kaikkiaan 165 000 kuutiometriä.

Eurovia valjasti työhön kaksi Wirtgenin liukumuottilevitintä eli mallit SP1500 ja SP1500 L. 300 millimetrin betonikerros toteutettiin kahdella kerroksella, jotka saatiin tehtyä ”junan” kerta-ajolla. Päiväsaavutukset vaihtelivat 400-500 metrin välillä.

Pohjakerroksen paksuus oli 230 millimetriä ja sen valoi ja tasoitti paikoilleen SP 1500 L. Koneessa on mukana sisäänrakennettu vibra. Samalla asennuskerralla kone asensi myös sidetangot pohjavaluun. Näin saatiin aikaan homogeeninen pohja 70 millimetrin paksuista pintavalua varten.

Kuva: Lopullisen pinnan tasoitukseen voidaan valita erilaisia työkaluja.

Pintakerros valettiin junan toisella liukumuottilevittimellä SP 1500 välittömästi ennen pohjan kuivumista.

Eurovia GmbH ja Wirtgen GmbH ovat olleet partnereita monien vuosien ajan.

”Wirtgen tekee luotettavia ja toimivia tienrakennuskoneita.  Saamme huollon työmaalle myös välittömästi, kun tarvetta ilmenee.  Tällaisissa tiukasti aikataulutetuissa töissä se on ensiarvoisen tärkeää”, kertoo Eurovian työmaapäällikkö Daniel Böhnke (kuvassa oikealla).

Lue seuraavaksi