Uutiset

Työkoneet

Wacker Neusonille uusi tuotantolaitos Kiinaan

Wacker Neuson järjesti uuden tehtaan viralliset avajaisseremoniat marraskuun lopussa Pinghussa, lähellä Shanghaita. Uusi tuotantolaitos sekä tutkimus- ja suunnittelukeskus valmistuivat kaksi vuotta rakennustyömaan avajaisten jälkeen. Avajaisiin osallistui yli 500 henkeä; Kiinan hallituksen edustajia sekä tavarantoimittajia, jälleenmyyjiä ja heidän asiakkaitaan ympäri maailman.

Uusi tehdasalue on kooltaan noin 13,5 hehtaaria. Katettua tilaa on kolmisen hehtaaria. Alueella toimii tuotantolaitos, tutkimus- ja suunnitteluosasto, laadunvalvonta, logistiikka- ja myyntiosasto, hallinto sekä jälkimarkkinointi koulutuskeskuksineen.

Kiinan markkinat tarjoavat potentiaalisen kasvualustan Wacker Neuson Groupille, varsinkin kun puhutaan minikaivukoneista sekä muista urakointikoneista. Sen vuoksi konserni päätti rakentaa uuden tuotantolaitoksen suunnittelukeskuksineen Pinghuuhun. Päätös kertoo konsernin sitoutumisesta Kiinan asiakkaitaan ja kumppaneitaan kohtaan. Näin kiinalaiset asiakkaat voivat myös olla osaltaan mukana paikallisesti valmistettujen koneiden kehityksessä. Avajaistilaisuuteen osallistui joukko arvovaltaista väkeä niin Kiinan hallituksesta kuin muista tärkeistä tahoista.
”Tämä on meille suuri kunnia saada avajaisiin paikalle näin paljon vieraita ympäri maailman. Olemme ylpeitä tuloksesta ja tosiasiasta, että olemme nyt entistä lähempänä kiinalaisia asiakkaitamme. Läsnäolomme täällä helpottaa asiakkaittemme tarpeiden huomioon ottamista. Pystymme näin myös tarjoamaan parempaa räätälöityä palvelua”, sanoo Wacker Neuson Kiinan toimitusjohtaja David Wei.

Wacker Neuson on toimittanut urakointikoneita Kiinaan jo yli kahdenkymmenen vuoden ajan. Maahan on rakennettu tällä vuosikymmenellä laaja myynti- ja huoltoverkosto.
”Olemme havainneet Kiinassa olevan vahvat kasvumahdollisuudet. Infrastruktuurin kasvun tarve, maanteiden ja rautateiden määrän kasvattaminen sekä modernisointi kuten myös ympäristöön panostaminen tukevat päätöstämme uudesta tehtaasta. Pinghun uuden tehtaan avaaminen on tärkeä askel sekä hyvin ajoitettu siirto meiltä”, toteaa Wacker Neuson Groupin toimitusjohtaja Martin Lehner.

Wacker Neuson Group tulee valmistamaan pääasiassa Kiinan ja Kaakkois-Aasian markkinoille suunnattuja mini- ja suurempiakin kaivukoneita Pinghun tehtaalla lähellä Shanghaita.

Uuden tehtaan tuotanto alkoi kuluvana vuonna 1,7 tonnin kaivukoneiden valmistuksella. Sitä seurasi pian suurempienkin kaivukoneiden valmistus. Kaikki Pinghussa tuotetut koneet toimitetaan Kiinan asiakkaille olemassa olevan jälleenmyyjäverkoston kautta, jota tullaan jatkossa laajentamaan.
Konserni on myös solminut yhteistyösopimuksen John Deeren kanssa, jolle valmistetaan Pinghun tehtaalla kaivukoneita kokoluokkaan 1,7–7,5 tonnia. Nämä koneet tullaan markkinoimaan Deeren nimellä ja ne toimitetaan John Deeren jälleenmyyjien kautta Kiinan, Australian sekä muutamien Kaakkois-Aasian maiden asiakkaille.

Uuden tehtaan sijainti Shanghain ja Hangzhoun välillä, hyvien kulkuyhteyksien varrella on tärkeä seikka. Tehdasalueen koko on 13,5 hehtaaria ja katettua tilaa on kolmisen hehtaaria. Ne pitävät sisällään tuotantolaitokset, tutkimus- ja suunnitteluosaston, laadunvalvonnan, logistiikka- ja myyntiosaston sekä jälkimarkkinoinnin koulutuskeskuksineen ja tilat hallinnollisille toiminnoille.

Wacker Neuson Groupin hallituksen jäsenet osallistuivat marraskuun lopulla suuren kutsuvierasjoukon kera Kiinaan perustetun uuden Pinghun tehtaan virallisiin avajaisiin.

 

 

Lue seuraavaksi