Uutiset

Kuljetuskalusto

Volvo tarjoaa tehdasvalmista ja keveää

Volvo Trucksin toimitusjohtaja Claes Nilsson kertoi Hannoverin messuilla Volvon tuoneen markkinoille useita teknisiä ja innovatiivisia ratkaisuja viimeisen kahden vuoden aikana. Täysin uuden FH-malliston ohella kentälle on talutettu muun muassa VDS-ohjausjärjestelmä, erillisjousitettu etuakseli sekä kuluvan syksyn aikana kentälle jalkautunut kaksoiskytkinvaihteisto.

”Kaksoiskytkinvaihteisto kehitettiin alkujaan urheiluautoihin, me tuomme sen nyt ensimmäisenä maailmassa raskaisiin hyötyautoihin. Kaksoiskytkinvaihteisto tuo vaihtamistapahtumat täysin uudelle tasolle muun muassa vaihtamisnopeuden saralla”, hehkutti Nilsson satapäisen toimittajajoukon edessä. 

Volvon osastolla nähtiin myös ripaus suomalaisuutta, sillä saksalaisasiakkaiden toiveiden mukaan räätälöity puutavara-auto oli rakennettu jo tehtaalla ajoon valmiiksi Alucarin toimittamilla komponenteilla. Volvon Juha-Matti Raatikaisen mukaan alkujaan suomalaismarkkinoita varten kehitetty tehdasvarustelu on nähty kiinnostavana konseptina myös lukuisilla muilla markkina-alueilla, kuten Saksassa, Ruotsissa ja Venäjällä.

”Konseptilla tuntuu olevan suoranaista imua useassakin eri maassa juuri nyt”, myhäilee Raatikainen kääntäen samalla toimittajan huomion raskaskuljetussektorille.

”Erikoiskuljetuskäyttöön tarjoamme 750-hevosvoimaisella moottorilla varustettua FH16-Volvoa, joka soveltuu 200 tonnin kokonaismassoille. Tässä osittain konseptoidussa vaihtoehdossa nojaamme tehtaalla valmistettavaan neliakseliseen alustaan, joka varustellaan asiakkaan toiveiden mukaan paikallisella toimijalla”, kertoo Raatikainen esitelleen samalla laitetelinettä, joka pitää sisällään polttoaine- ja hydrauliöljysäiliöt sekä runsaasti säilytystilaa. Messuilla esillä ollut auto oli saanut ylleen saksalaisen Popp Fahrzeugbaun valmistaman kaapiston, monesti Suomeen toimitettavissa autoissa päädytään ruotsalaisen FJ Lastvagnarin vastaaviin tuotteisiin.

Vetoauton alhaisella omamassalla on suuri merkitys erityisesti säiliö- ja bulkkikuljetuksissa, missä on mahdollista hyödyntää jokainen kantavuuskilo. Volvon osastolla oli esillä polttoainekuljetuksien ehdoilla rakennettu paino-optimoitu FM410, jonka omamassa asettui vaa’an mukaan 6148 kilon kohdalle. 

Ari Perttilä

Hannover, Saksa

Lue seuraavaksi