Uutiset

Autot

Volkswagen Caddyn neljäs sukupolvi valmiina

VW Caddy

Maailman suurimmaksi autovalmistajaksi noussut Volkswagen aikoo säilyttää asemansa jatkossa myös kattavan hyötyajoneuvomalliston avulla. Tänä vuonna onkin esitelty kuudennen sukupolven Transporter ja keväällä päivänvalon näkivät Caddy sekä Caddy Maxi. Odotukset ovat korkealla, sillä edellisen sukupolven Caddyä myytiin 1,5 miljoonaa kappaletta ja joista noin kolmasosa edusti pidempää Maxi-versiota.

Uusi Caddy-mallisto erottuu edeltäjistään keulan muotoilun, uudistetun takaosan sekä moderneiden etu- ja takavalojen ansiosta. Varustelutasoja on tarjolla kolme: Trendline, Comfortline ja Highline sekä kaksi pituusvaihtoehtoa.  Näistä Caddy Maxi erottuu perusmallista selkeästi, sillä kokonaispituutta Maxissa on lähes viisi metriä. Tärkeänä seikkana korostuu tietenkin muunneltavuus, sillä Caddy Maxi taittuu käden käänteessä seitsemän henkilön kuljetusversiosta jopa lähes viiden kuution tavaratilan omaavaksi kuljetusyksiköksi. Maksimikuormaksi saadaan kuljettaja mukaan lukien hieman yli tuhat kiloa, joka riittää mainiosti suurimpaan osaan tämän kokoluokan ajoneuvojen kuljetustarpeista.

Volkswagenin tututtuun tyyliin moottorin uuteen Caddyyn saa juuri haluamansa tyyppisenä. Kaikki moottorit täyttävät luonnollisesti Euro 6 -päästönormien vaatimukset ja mallistossa on myös luokkansa alhaisin polttoaineenkulutus, josta kertoo esimerkiksi BlueMotion-mallin 3,8 l/100 km kulutusarvo. Caddy-mallistoon on tarjolla neljä TDI-moottoria, kolme TSI-moottoria sekä bio- tai maakaasuversio. TDI-moottorit ovat kaksilitraisia ja nelisylinterisiä ja teholuokkia on 75 hevosvoimasta 150 hevoseen saakka. TSI-mallistossa on sekä kolme- että nelisylinterisiä vaihtoehtoja, joissa hevosvoimien määrä vaihtelee 84 ja 125 kappaleen välillä. Maakaasuversioiden ystävä voi valita ajoneuvokseen 1,4 TGI-mallin, jonka kaasunkulutus on laskenut edeltäjäänsä verrattuna 28 prosenttia.

Caddy-malliston moottoreissa on vakiona Volkswagenin BlueMotion Technology -varustepaketti, johon kuuluu start-stop-järjestelmä, jarrutusenergian talteenotto, mäkilähtöavustin sekä alhaisen vierintävastuksen renkaat. Halutessaan Caddyn saa myös kaksoiskytkinvaihteisto DSG:llä varustettuna ja Suomen olosuhteissa monia miellyttää ajoneuvoluokassaan ainoana tarjolla oleva 4Motion-nelivetovaihtoehto. Luonnollisesti myös vaihteiston saa tottumustensa mukaisesti joko manuaali- tai automaattiversiona.

Olipa käyttäjän tarkoituksena siirtää henkilöitä tai materiaalia, Caddy tarjoaa aina sopivan vaihtoehdon kuljetuksiin. Caddy Kombi ja Caddy Maxi Kombi ovat vakiona viisipaikkaisia, mutta ne saadaan nopeasti seitsemänpaikkaisiksi ja varsinkin Maxi-malliin jää vielä runsaasti tavaratilaa. Umpipakettiautot on tehty kovaa käyttöä silmällä pitäen ja enimmillään kahdeksan sidontalenkkiä takaavat turvalliset kiinnitykset. Halutessaan lattiat sekä seinät saa vaneroituina ja erilaiset väliseinät, sidontakiskot, läpilastaustoiminnot sekä sivuverhoilut lisäävät räätälöintimahdollisuuksia yksilölliseen käyttöön. Takaluukku on vakiona ikkunallinen, mutta myös umpinainen versio on saatavilla. Mahdollista on myös hankkia takapariovet ja liukuovi kuljettajan puolelle.

Volkswagenilla hyötyajoneuvot kulkevat teknisessä kehityksessä samalla tasolla henkilöautopuolen kanssa, mikä näkyy nykyaikaisimpien apujärjestelmien saatavuutena sekä korkeana varustelutasona. Vakiovarusteluun kuuluvat esimerkiksi etuturvatyynyt, sivuturvatyynyt, turvaverhot sekä monitörmäysjarrutus. Saatavana on myös peruutuskamera, mukautuva vakionopeudensäädin, ympäristövalvontajärjestelmä hätäjarrutustoiminnolla, nopeudenrajoitin, valoautomatiikka, vireystilanvalvonta sekä pysäköintiavustin.  Viihtyvyyttä ja ajomukavuutta voi lisätä monipuolisilla radio- ja navigointijärjestelmillä, puhelimen, navigoinnin ja audiotoimintojen puheohjauksella sekä lisälaitteiden Bluetooth-yhteyksillä.

Koeajoimme uuden Caddy-malliston Etelä-Ranskan maisemissa, jossa tarjolla oli niin moottoriteitä, pieniä kylä- sekä vuoristo-osuuksia että kaupunkiajoa Marseillen ahtailla kujilla. Vertailimme eri moottorivaihtoehtoja ja saimme hyvät käsitykset niin henkilökuljetus- kuin umpipakettiautoista. Itse ohjaamossa ei suuria yllätyksiä tule vastaan, istuin on totuttua hyvää Volkswagenin laatua ja oikeaoppisen ajoasennon löytää säädettävän ohjauspyörän avulla joka kokoluokan kuljettaja. Huomio kiinnittyy nopeasti runsaaseen säilytyslokeroiden määrään, joka kertoo ammattiautoilijoiden tarpeiden ymmärtämisestä. Myös näkyvyys on joka suuntaan riittävä ja reippaan kokoiset pelit lisäävät turvallisuutta. Hallintalaitteissa ei yllätyksiä synny ja kaikki löytyy ilman turhia etsiskelyjä. Mittaristo on selkeä ja myös radio- sekä navigointijärjestelmät avautuvat kyllä ilman ohjekirjan tarvetta.

Tien päällä Caddy lunastaa odotukset ongelmitta ja koeajoautojen pienimmätkin moottorivaihtoehdot kuljettavat autoa aivan riittävän reippaasti. Tietenkin omien ajotehtävien mukaan ja varsinkin runsaasti pitkää matkaa ajettaessa kannattaa ehkä sijoittaa teholuokan yläpäästä oleviin versioihin. Vääntö riittää myös täydellä kuormalla ja erityisesti automaattivaihteisto hoitaa tehtävästi sujuvasti. Meno on sujuvaa niin manuaalilla kuin automaatilla ja erityiskiitosta voi antaa juuri sopivan jämerälle ohjaukselle. Auto menee juuri sinne minne pitääkin ja keveydestä huolimatta ohjaus pitää linjansa tyylikkäästi.

Äänitaso on Caddyn sisätiloissa hyvin miellyttävä ja vasta kovemmissa moottoritienopeuksissa alkaa rengasmelu hieman häiritä keskusteluja. Caddy on myös kokoonsa nähden näppärä, mikä on hyödyksi vaikkapa kaupunkiolosuhteiden kuriiritehtävissä tai pysäköintihalleissa. Kaiken kaikkiaan Caddy selviytyy lyhyestä koeajosta suuremmitta moitteita ja auto tulee epäilemättä soveltumaan mainiosti myös maamme olosuhteisiin ja varsinkin nelivetomahdollisuus tulee olemaan suuri valtti tämän ajoneuvoluokan markkinoinnissa. Neljännen sukupolven Caddyn saa halvimmillaan omakseen reilulla 24 000 eurolla ja esimerkiksi monia kiinnostavan kaksilitraisen 122 hevosvoiman umpipakettiversion nelivedolla hinnaksi tulee noin 32 500 euroa.

Lue seuraavaksi