Uutiset

Työkoneet

Vilppulan Kivijaloste urakoi Rauman satamassa

Rauman satamassa on käynnissä laajennustyö, jossa satama-alueelle rakennetaan lisää kenttää louhimalla rantakallioita ja täyttämällä vesialueita. Louhinnat toteuttaa Vilppulan Kivijaloste oy. Epirocin äänivaimennetun SmartROC T40 -poravaunun ansiosta louhinta-aikaa on vuorokaudessa enemmän ja Grind Matic -teroituslaite tuo säästöä louhintakuluihin.

Vilppulan Kivijalosteen kaksi Epiroc SmartROC T40 -poravaunua osallistuvat Rauman sataman laajennustöihin varsin merellisissä olosuhteissa. Toinen on tosin vielä tarkasti ottaen Atlas Copco -merkkinen. Se kuitenkin korvautui helmikuun alussa uudella Epirocin nimeä kantavalla vastaavalla mallilla. Poravaunun äänenvaimennuksen myötä vuorokautista louhinta-aikaa on saatu kaksi tuntia lisää. Jopa puhelimen käyttö onnistuu äänieristetyn poravaunun vieressä porauksen aikana.

Rauman sataman, 12 hehtaarin konttikenttälaajennuksen kokonaislouhintamäärä on noin 460 000 kiintokuutiometriä. Urakka alkoi viime toukokuussa ja sen on määrä valmistua syyskuun loppuun mennessä. Työmaa toteutetaan työyhteenliittymänä, josta Vilppulan Kivijalosteen osuus on 70 prosenttia. Yritys hoitaa kohteen louhinnan, massojen siirrot ja kenttien rakentamisen valmiiksi ilman putkituksia, meluseinää ja ruoppauksia.
Tämä ei ole suinkaan ensimmäinen satamalaajennusprojekti Vilppulan Kivijalosteelle. Viimeksi yritys työskenteli Hangon satamassa ja ennen sitä oli mukana Kotkan satamassa, kaupungin urakassa.

Äänenvaimennuksella lisää työaikaa
Louhintatöitä tehdään kahdella Epirocin äänivaimennetulla SmartROC T40 -poravaunulla.
”Ne ovat loistavia paketteja”, ylistää porari Ari Parkkonen. Polttoaineen kokonaiskulutus on erittäin alhainen, 0,4 litraa per porametri. GPS-reikänavigointilaitteen myötä reiät tulevat juuri haluttuun kohtaan ja suuntaan. Äänenvaimennuksen ansiosta poravaunut ovat todella hiljaisia, ja sen johdosta Rauman ympäristölautakunta onkin myöntänyt sataman louhintatöihin kaksi tuntia lisäaikaa vuorokaudessa. Viranomaiset ovat vierailleet työmaalla myöhemminkin todeten porauksesta aiheutuvan melun olevan oleellisesti alhaisemman. Näin töitä voidaan tehdä aiemman aamuseitsemästä iltakuuteen sijaan seitsemästä kahdeksaan.
Vilppulan Kivijalostetta luotsaavan Kari Mäkipään mukaan äänenvaimennuksesta koituu pelkästään hyötyjä: sataman muut toimijat sekä lähialueen asukkaat eivät häiriinny ja porari on tyytyväinen, kun mahdolliset häiriöt, kuten poratangon rikkoutumiset, kuulee selvästi. Myös lähietäisyydellä työskentelevät lataajat kiittelevät poravaunun maltillista melua. Mäkipään mukaan jopa puhelimessa puhuminen onnistuu hyvin aivan poravaunun vieressä seistessä porauksen aikana.

Molempiin poravaunuihin on asennettu kiinteästi ohjaamon etureunaan hydraulikäyttöinen Epiroc Grind Matic RH3 -teroituslaite. Kokemukset teroituslaitteesta ovat myönteiset.

Epirocilla reikää
Vilppulan Kivijalosteella on Rauman sataman työmaalla käytössä kaksi SmartROC T40 -poravaunua, joista toinen oli vielä Atlas Copcon nimellä. Se tosin korvautui juuri helmikuun alussa uudella vastaavalla Epirocilla. Porakalustona on 70 millimetrin terällä varustettu Epiroc Powerbit T45. Rauman työmaata hallitaan kokonaan Leican 3D-koneohjausjärjestelmän avulla. Molemmissa poravaunuissa on Leican järjestelmä, kuten myös kohteen muissa työkoneissa aina jyrään saakka.

Teroituslaitteella säästöä
Molempiin poravaunuihin on asennettu kiinteästi ohjaamon etureunaan hydraulikäyttöinen Epiroc Grind Matic RH3 -teroituslaite. Ari Parkkosen kokemukset teroituslaitteesta ovat myönteiset. Pääpiirteissään työ etenee niin, että yhdellä terällä porataan 50 metriä, jonka jälkeen se teroitetaan. Porametrejä kertyy päivässä keskimäärin 450. Poraustapahtuman ollessa automaattinen, sujuu teroitus kätevästi siinä poraamisen lomassa. Aikaa reunanastojen teroittamiseen kuluu vain parisen minuuttia. Teroituslaitteen ansiosta terä saadaan kulumisen jälkeen palautettua alkuperäiseen profiiliinsa ja tunkeutuvuus säilyy samana terän käyttöiän loppuun asti. Samalla terän käyttöikä kasvaa 50–100 metriä. Parkkosen mukaan nastan muoto pysyy teroituksen myötä uudenveroisena koko käyttöiän ajan.
”Kokonaistaloudellisesti katsottuna tästä tulee meille säästöä”, tiivistää Kari Mäkipää kokemuksensa teroituslaitteesta.

 

Lue seuraavaksi