Uutiset

Työkoneet

Velvollisuus läpivalaisee työmaat

Heinäkuun alussa voimaan tuleva laki tiedonantovelvollisuudesta tuo päivänvaloon kaikki rakentamisen parissa työskentelevät. Kyseessä on merkittävä askel pimeän työvoiman kitkemisessä, kun tästä kesästä alkaen sekä tilaajat ja päätoteuttajat että verottaja tietävät, ketkä rakennustyömailla työskentelevät ja kuka heidän palkkansa maksaa.

Verottajalle on ilmoitettava kuukausittain työmaakohtaisesti tiedot rakennusurakoista, työntekijöistä, työnantajista ja työsuhteista. Tiedonantovelvollisuus koskee myös korjaus- ja kunnossapitotöitä.

Käsiteltävät tietomäärät ovat massiivisia, sillä Rakennusteollisuus RT:n arvion mukaan maassamme on vuosittain käynnissä jopa 100 000 rakennustyömaata. Verottajan tietojen perusteella rakennusalalla on lähes 60 000 yritystä tai muuta toimijaa. Rakennusalan veronumerorekisteriin on tähän mennessä ilmoitettu noin 750 000 henkilöä.

”Näin kattavaa järjestelmää ei ole käytössä missään muualla maailmassa. Muutokseen on varauduttu kehittämällä sähköisiä ratkaisuja, joiden avulla tietojen siirtäminen tapahtuu mahdollisimman sujuvasti ja ilman turhaa byrokratiaa”, sanoo tilaajia edustavan RAKLI ry:n tekninen johtaja Ilpo Peltonen.

Säännöllisen tiedonsiirron ansiosta työmaista ja niillä työskentelevistä henkilöistä syntyy kokonaiskuva, ja mahdollisiin väärinkäytöksiin on helpompi puuttua. Verohallintoon on palkattu tietovirtaa käsittelemään parikymmentä uutta virkailijaa.

”Rakentamisen arvo Suomessa oli vuonna 2013 lähes 30 miljardia euroa. Nykyisessä taloustilanteessa on erittäin tärkeää, että kaikki verotulot saadaan kotiutettua ja työpaikat rehellisille toimijoille. Uskon, että urakkaketjujen parempi tuntemus ja ammattimaisten toimijoiden kilpailuaseman parantaminen auttavat meitä myös rakentamisen laadun parantamisessa”, kertoo Rakennusteollisuus RT:n työmarkkinajohtaja Tapio Kari.

Velvollisuus koskee ammattilaisten lisäksi myös taloyhtiöitä ja yksityishenkilöitä

Uuden lain myötä jokaisen rakentamispalveluita tilaavan on ilmoitettava verottajalle kuukausittain työmaakohtaisesti tiedot tilaamistaan rakentamispalveluista, jos tilauksen kokonaissumma ylittää 15 000 euroa. Velvoite ei koske vain rakennusalalla toimivia yrityksiä vaan yhtä lailla esimerkiksi kuntia ja taloyhtiöitä. Myös yksityishenkilöiden tulee ilmoittaa maksamansa urakkasummat ja palkat ennen loppukatselmusta. Tiedot on annettava aina kun työt edellyttävät rakennuslupaa, urakan suuruudesta riippumatta.

Päätoteuttajan tai sen puuttuessa rakennuttajan tulee puolestaan ilmoittaa kuukausittain verottajalle tiedot kaikista työmaalla työskennelleistä henkilöistä. Vastaavasti jokaisen aliurakoitsijan on ilmoitettava päätoteuttajalle tämän tarvitsemat tiedot. Aiemmin tällaista velvoitetta ei ole ollut, minkä vuoksi päätoteuttajalla ei ole ollut mahdollisuutta pitää kattavasti lukua työmaan työntekijöistä. Tiedonantovelvollisuus on jatkoa vuonna 2013 rakennustyömailla käyttöön otetulle veronumerolle.

Kiinteistö- ja rakentamisala on itse ollut aktiivisesti mukana kutistamassa epärehellisten toimijoiden pelikenttää jo vuosien ajan. Lisäksi alan keskeisten järjestöjen omistama Suomen Tilaajavastuu Oy on kehittänyt Veronumero.fi-palvelun, jonka kautta tiedonantovelvollisuus on helpointa täyttää.

Lisätietoja tiedonantovelvollisuudesta ja ilmoituskäytännöistä:

www.veronumero.fi

www.rakennusteollisuus.fi/tiedonantovelvollisuus

Opas rakentamisen tiedonantovelvollisuudesta (pdf)

Lue seuraavaksi