Uutiset

Työkoneet

Vanha silta pois ja uusi tilalle

Kreate vaihtoi viikonloppuna vanhan Vt6:n 16 metrisen, metallirunkoisen ratasillan uuteen 35 metriseen betonisiltaan.  Työaikaa tarvittiin runsas vuorokausi. Kalustoa oli työssä mukana eri vaiheissa noin kaksikymmentä kappaletta erilaisia raskaita koneyksikköjä sekä nelisenkymmentä miestä. Työ suoritettiin nykyisen Vt6:n vieressä Joutsenossa.

”Seurasin mielenkiinnolla ja  kunnioituksella työmaan tarkkaa organisointia.  Työmaapäällikkö Mika Haimila oli varautunut erilaisiin tiedossa oleviin ja ennalta arvaamattomiin tilanteisiin hyvin.  Samanaikaisesti – kuitenkin kukin työvaihe kohdallaan – suoritettiin purkua, mittausta, asentamista ja rakentamista useassa eri kohdassa sinänsä rajatulla alueella”, toteaa Kreaten markkinointipäällikkö Heska Korhonen.

Mika Haimila on itsekin tyytyväinen.  Vuorokauden aikana aikataulutilanne oli haastava erilaisista odottamattomista seikoista johtuen, mutta loppua kohti aikataulu kirittiin lähes kiinni.  Hän kiittää niin omia työmiehiä, työnjohtajia kuin aliurakoitsijoiden miehiä ja naisia hyvästä yhteistyöstä.  Aina tarvittaessa oli työntekijä, mittamies, työnjohtaja ja kone siellä, missä tarvittiin.

Sillan purku tapahtui nopeasti

VR:n väki sulki radan jännitteettömäksi sovitusti lauantaina iltapäivän alussa.  Purkutyö alkoi rivakasti vanhan sillan purkamisella.  Kiskojen poiston jälkeen Kuljetusliike Kari Polvela oy:n  Matti Polvela hoiti kaiteet ja puiset ratapölkyt pois nosturillaan.  Teräksisen 16 tonnia painavan siltarungon nostoon tuli paikalle järeämpi nosturiauto kouralla varustettuna.  Muutama tunti aloittamisen jälkeen aukko oli vapaa.

Sillan purun aikana oli aloitettu ratapenkereen uusimista 150 metrin matkalta molemmin puolin siltaa.  Tältä alueelta uusittiin kiskot osittain, raidesepeli ja välikerrokset.  Sillan kivirakenteisten maatukien purku suoritettiin sillan siirtoratojen vaatimaan korkoon saakka.  Purettava määrä oli noin 160 kuutiometriä.

Kahden siirtymäradan asennus suoritettiin loppuun.  Nämä olivat uuden sillan alla jo valmiina mutta purettuun aukkoon asennettiin TB-laatat ja teräspalkit. 

Mielenkiintoinen vaihe oli uuden sillan siirto teräspalkkeja pitkin liu’uttamalla sillan sivusta tunkkien avulla.  Kaksi sylinteriä työnsi siltaa metrin kerrallaan kohti aiemmin rakennettuja neljää porapaalupilaria.  Niiden kohdalla silta nostettiin ylös 12 tunkilla, jotta siirtoradat saatiin purettua pois sillan alta. Betonisilta laskettiin porapaalupilareiden päälle. Ratapenkereiden rakenteet uusittiin samoihin aikoihin.

Näiden vaiheiden jälkeen silta hitsattiin kiinni laakereihin, sillan päädyt täytettiin ja asennettiin siirtymälaattaelementit.  Uuden sillan kansi sepelöintiin, kiskot asennettiin ja raide tuettiin ja oikaistiin.  VR:n toimesta radan sähköistys palautettiin ja rata otettiin liikenteelle noin 26 tuntia työn aloittamisen jälkeen.

Urakka jatkuu maatöillä sekä tukimuurien rakentamisella.

 Järeä kokonaisuus

Uuden sillan kokonaispituus 35,5 metriä ja paino vajaa 1,8 miljoonaa kiloa.  Sillan osuus mukaan luettuna uusia maamateriaaleja tarvittiin melkoiset määrät.  Sepeliä kului reilu 1400 tonnia ja välikerroshiekkaa yli 1700 tonnia.  Porapaalujen halkaisija on 914 millimetriä ja pituudet noin 50 metriä.  Ne on porattu kolme metriä ehjän peruskallion sisään ja valettu täyteen betonia.

Kuvat: Heska Korhonen.

Lue seuraavaksi