Uutiset

Kuljetuskalusto

VAK Huoltopalvelut avasi Vantaan Viinikkalaan

VAK Huoltopalvelut Oy

VAK Huoltopalvelut Oy on toiminut pääkaupunkiseudulla jo 30 vuotta. ”Tarve laajentaa ja monipuolistaa palveluamme tuli asiakkailtamme. Huollon ja jälkimarkkinoinnin merkitys on koko ajan kasvanut”, kertoi myyntipäällikkö Jarmo Laine avajaisten yhteydessä. ”Etsimme sopivaa tonttia ja sen löydyttyä loksahtivat palaset paikoilleen nopeasti”. YIT:ltä ostetulle tontille kehäkolmosen välittömään läheisyyteen rakentui nopeasti tilat, joissa voidaan palvella kasvanutta asiakaskuntaa. ”Yhteistyö YIT:n kanssa sujui mallikkaasti ja tilat rakentuivat heidän kanssaan sujuvasti. Isot ja pitkät yhdistelmät vaativat tilaa ja nyt sitä on, niin sisällä kuin ulkona. Piha-alue jätettiin tarkoituksella riittävän tilavaksi pidempienkin yhdistelmien kääntyä”, sanoo Jarmo Laine.

VAK Huoltopalvelut Oy:n uusi toimipiste on Suomen suurin raskaan kaluston huoltopalvelukeskus perävaunuille ja päällirakenteille. Yli kahden hehtaarin tontilla olevassa noin puolen hehtaarin laajuisessa rakennuksessa työskentelee nyt 40 raskaan kaluston huollon ammattilaista. ”Keskitämme näihin uusiin tiloihin koko pääkaupunkiseudun toimintamme”, sanoo Laine.
Tiloissa huolletaan ja korjataan perävaunut ja päällirakenteet, myös kylmäkoneet merkistä riippumatta. ”Tarjoamme kokonaisvaltaista huoltopalvelua sisältäen katsastus- ja pesupalvelut ajoneuvoille. Samalla tontilla on myös Nesteen raskaan kaluston polttoaineasema”, kertoo Jarmo Laine.

”Pystymme palvelemaan kaikenmerkkisten perävaunujen ja päällirakenteiden huollossa kaiken kokoisia asiakkaita. Nyt tiloissa aloitettu kylmäkoneiden huoltaminen on myös osa parempaa palvelua. Sen ansiosta asiakas saa kaluston kerralla kuntoon sen sijaan, että sitä pitää siirtää paikasta toiseen”. VAK tarjoaa asiakkailleen myös kausipysäköintitilaa, joka sijaitsee Katriinantiellä ns. Lentopysäköintialueella, joka on aidattu ja valaistu turvallinen 24/7 pysäköintialue.

Uudessa huoltopalvelukeskuksessa sijaitsee kaikkiaan 13 linjastoa, joista 10 on täyspitkille yhdistelmille soveltuvia ja läpiajettavia huoltolinjoja. Pesuja varten on oma linjasto ja samoin maalaamolle ja katsastuspalveluille on omat linjastot. Katsastuspalveluista vastaa yksityinen Viinikkalan Katsastus, kaikki muut toiminnon kuuluvat VAK Huoltopalveluille. Huoltopalvelukeskus on avoinna arkisin klo 6 – 22 ja lauantaisin klo 7 – 15, myös pesupalvelut toimivat samalla aikataululla. Pitkiin aukioloaikoihin päädyttiin asiakkailta tulleiden toivomusten johdosta. ”Nyt kaluston saa huoltoon tai pesuun ajojen jälkeen illalla tai aamulla ennen aloitusta”.

”Palaute on ollut erittäin positiivista. Isot tilat niin sisällä kuin piha-alueella herättävät luottamusta toimintaan ja sen laatuun”. Tiloista löytyy myös kuljettajien lepotila, jossa voi mm. peseytyä ja levätä sillä aikaa kun kalustoa huolletaan. ”Tänne on helppo tulla ja monilla alan isoilla toimijoilla on omat tilat tässä lähellä”.

VAK on laajentanut omaa huoltopalveluaan määrätietoisesti. Ensimmäinen oma huoltopiste avattiin vuonna 1987 ja nyt niitä on 10 eri puolilla maata. VAK Huoltopalvelut Oy:n palveluksessa työskentelee kaikkiaan 150 henkilöä kun koko VAK -konsernissa on yhteensä 450 alan ammattilaista. Laajentumisen myötä VAK Huoltopalvelut Oy tarjoaa Suomen laajimman huoltoverkoston, joka on erikoistunut perävaunujen ja päällirakenteiden huoltoon ja korjaukseen.

”Uskomme vahvasti alan kehitykseen ja haluamme olla kehityksessä mukana. Kun asiakkailtamme on jo jonkin aikaa tullut toiveita, niin päätimme nyt investoida uuteen palvelukeskukseen ja aikaisempaa monipuolisempaan huoltotoimintaan pääkaupunkiseudulla”, päättää Jarmo Laine.

Kuvassa: Uuden huoltopalvelukeskuksen päällikkö Sami Lehikoinen (alk. vas.), VAK Oy:n hallituksen puheenjohtaja Lassi Virtanen ja myyntipäällikkö Jarmo Laine ja VAK Huoltopalvelut Oy:n toimitusjohtaja Juha-Matti Ruuskanen luottavat kumipyöräliikenteen tulevaisuuteen.

www.vak.fi

Lue seuraavaksi