Uutiset

Työkoneet

TTS Työtehoseura jälleen ykkösenä

Opetushallitus mittaa vuosittain ammatillisten oppilaitosten tuloksellisuutta. Muihin Uudenmaan alueen suuriin monialaisiin ammatillisen koulutuksen järjestäjiin verrattuna TTS Työtehoseura oli tänäkin vuonna selvä ykkönen (tulosindeksi 1100). Valtakunnallisestikin tarkasteltuna TTS oli suomen kielisistä monialaisista oppilaitoksista paras.

TTS Työtehoseura on valtakunnallinen koulutus-, tutkimus- ja kehittämisorganisaatio, joka kouluttaa vuosittain noin 7000 opiskelijaa eri alojen ammattilaisiksi. Koulutustoiminnan lisäksi TTS Työtehoseura tutkii ja kehittää noin 80 vuosittaisen projektin avulla työmenetelmien toiminnallisuutta, tehokkuutta ja tuottavuutta.

TTS:lle tulleet opiskelijat valmistuvat sovitussa aikataulussa ja myös työllistyvät hyvin opintojen jälkeen. Tuloksellisuuden mittauksen pohjana on mm. opiskelijoiden valmistuminen, työllistyminen ja jatko-opintoihin sijoittuminen sekä henkilökunnan pätevöitymisaste ja kehittäminen.

Tuloksellisuusvertailussa TTS Työtehoseura päihitti tulosindeksillään koko valtakunnan kaikki suomen kieliset suuret ammatillisen koulutuksen järjestäjät.

TTS:n toimitusjohtaja Juha Ojala pitää tulosta erinomaisena osoituksena yksityisten koulutuksenjärjestäjien kyvystä tuottaa huippulaadukasta ja vaikuttavaa koulutusta. Työn alla olevassa lainsäädäntöuudistuksessa tuleekin vahvistaa yksityisten koulutuksen järjestäjien mahdollisuuksia tuottaa joustavasti ja tehokkaasti elinkeinoelämää tukevia koulutuspalveluja.

www.tts.fi

Lue seuraavaksi