Uutiset

Kuljetuskalusto

Töysäläinen erikoisosaaja

Monen mielestä maitoauto yhdessä maitolaitureiden ja laitumien kanssa ovat varsin olennaisia elementtejä suomalaisessa maalaismaisemassa. Töysäläisen Tank Team Oy:n tallissa maitoauto on mieluumminkin osa arkea kuin pala glamouria.

”Toimintamme alkoi viime syksynä neljän työntekijän voimin ja ensimmäiset valmistuneet säiliöt luovutettiin asiakkaille talven aikana”, valaisee toimitusjohtaja-yrittäjä Olli Ala-Mutka Tank Team Oy:stä.

Pohjalaisyrityksen tiloissa suunnitellaan ja valmistetaan lähinnä nestemäisten elintarvikkeiden kuljettamiseen soveltuvaa säiliökalustoa, jonka valmistusmateriaalina on pääasiassa ruostumaton teräs. Maitosäiliöiden ohella töysäläistoimijan osaamisella syntyy myös esimerkiksi oluen tai nestesokerin kuljettamiseen soveltuvaa kalustoa. Säiliöiden valmistamisessa yritys on omavarainen, mutta perävaunujen alustarakenteiden osalta yritys on päättänyt turvautua kotimaisen kumppanin tarjoamiin ratkaisuihin.

”Mielestäni meidän ei kannata jääräpäisesti tehdä kaikkea itse, vaan keskitymme siihen, mikä on meille kaikkein ominta aluetta, pohtii Ala-Mutka seuratessaan neliakselisen maitoperävaunun valmistumista.

”Elintarvikekuljetuksissa käytettävän kaluston valmistaminen vaatii erikoisosaamista, jota henkilöstöllemme on kertynyt jo useiden vuosikymmenten ajan”, summaa Ala-Mutka luotsaamansa yrityksen vahvuuksia. Hänen mukaansa pieni, tiettyyn segmenttiin keskittynyt yritys pystyy tarjoamaan asiakkaille yksilöllisiä kuljetusratkaisuja kilpailukykyiseen hintaan. Tämä on Ala-Mutkan mielestä yksi merkittävistä Tank Teamin toiminnan vahvuuksista varsin kilpaillulla ja kapealla sektorilla toimittaessa.

”Näyttävän näköinen ja hyvin toimiva kalusto toimii parhaana myynninedistäjänä liikkuessaan kentällä asiakaskunnan parissa”, pohtii toimitusjohtaja keväisenä iltapäivänä Töysässä.

Uusien päällirakenteiden valmistamisen ohella Tank Teamin palveluihin kuuluvat myös päällirakenteisiin liittyvät huolto- ja korjaustoiminnat sekä säiliöiden siirrot alustalta toiselle. Ruostumattomasta teräksestä valmistettujen säiliöiden aktiivinen käyttöikä ulottuu usein kolmen tai neljän alustan ajalle, jolloin puhutaan usein kymmenen vuoden käyttöajasta.

”Alustan vaihdon yhteydessä tehdään usein myös laajempia pumppulaitteiden huoltoja tai vaihtoja aikaisempaa tehokkaampiin pumppuihin”, tietää Ala-Mutka, jonka mukaan säiliöiden ja pumppulaitteiden vuosihuollot yhdessä mittalaitteiden tarkistusten kanssa ovat merkittävä lisä yrityksen työllistäjänä.

Ari Perttilä

Lue seuraavaksi