Tommi Kankkunen Kittilän kaivoksen johtajaksi

Tommi Kankkunen, 41, on nimitetty Kittilän kaivoksen johtoon 1.8.2018 alkaen.

Tommi Kankkunen siirtyy Agnico Eaglen palvelukseen Kemiralta, VP Manufacturing (Pulp & Paper) EMEA -tehtävästä. Hänellä on kemiantekniikan insinööritutkinto Tampereen ammattikorkeakoulusta. Urallaan hän on toiminut erilaisissa tuotantolaitosten ja tuotantolaitosverkostojen johtotehtävissä sekä Suomessa että ulkomailla.


Vuonna 2008 toimintansa aloittanut Kittilän kaivos on Euroopan suurin kultakaivos, jonka todetut ja todennäköiset malmivarat ovat noin 4,1 miljoonaa unssia. Kittilän kaivoksen omistaa Agnico Eagle Finland Oy, joka on kanadalaisen kullantuottajan Agnico Eagle Mines Limitedin tytäryhtiö. Emoyhtiöllä on kaivoksia Kanadassa, Suomessa ja Meksikossa sekä malminetsintää Pohjoismaissa, Kanadassa, Yhdysvalloissa ja Meksikossa. Nykyisellä tuotantomäärällä Kittilän kaivoksen odotetaan toimivan noin vuoteen 2035 saakka. Kaivos työllistää noin 900 henkeä