Tiedottamisen voima

Olli Päiviö

Yli 30 vuotta kestäneen toimittajauran aikana on tullut osallistuttua moniin eri kone- ja laitevalmistajien lehdistötilauksiin. Näiden annista tarinat on kirjoitettu ja pääosin paperille painettu. Maailmalla edellä mainittuihin tapahtumiin on ottanut ja ottaa osaa yleensä monikymmenpäinen ammattilehtien toimittajajoukko, jolle esitellään niin yritystä kuin sen viimeisimpiä aikaansaannoksia. Suomessa järjestetyt kansainväliset lehdistötilaisuudet rakennuskonealalla ovat harvinaisempia. Toki näitäkin on nähty. Enemmänkin saisi olla.

Ennen näillä matkoila vain kuvattiin ja tehtiin muistiinpanoja. Varsinainen jutun kasaaminen koitti vasta kotimaassa, ja lehden ilmestymispäiväänkin saattoi olla vielä reilusti aikaa. Nyt on toisin. Osittain nuorentunut ja myös uusiin maihin laajentunut ammattilehtien tekijäjoukko ei enää haudo uutisia viikkokaupalla. Nyt raportointi aloitetaan samalla minuutilla, kun ensimmäinen uutinen on kajautettu ilmoille.

Esimerkiksi Facebook, Instagram ja Twitter laulavat asiansa eetteriin olemattomalla viiveellä. Usein myös videoklipeillä maustettuna. Tiedonvälitys on monipuolistunut.

Paperille painettu ammattilehti pitää kuitenkin edelleen meilläkin hyvin pintansa. Muut julkaisukanavat täydentävät lehteen painettua sanomaa ja nopeuttavat uutisluonteisten asioiden esille tuomista.  Konepörssinkin toimitus tekee lehden lisäksi aineistoa Facebookiin, Instagramiin ja Youtubeen. Näiden jatkuvasti päivittyvien uutissivujen suosio internetissä on sekin taattu ja kävijämäärät kasvussa.

Avant Tecno oy piti Ylöjärvellä tuotantoaan ja uusia tuotteitaan esittelevän kansainvälisen lehdistötilaisuuden helmikuun puolivälissä. Juuri sopivasti Bauma-messujen alla. (Lue juttu tästä.)

Kuutisenkymmentä ammattilehtien toimittajaa 14 maasta vietti kaksi päivää Avantin vieraana raportoiden edellä mainittuihin kanaviin ja lehtijuttujaan valmistellen. Pienkuormaajia ja henkilönostimia valmistava yritys sai näin sivu- ja some-kaupalla julkisuutta, joka tekee pääasiassa viennistä elävää yritystä entistä tunnetummaksi.

Tilaisuus järjestettiin vuosien tuomalla rutiinilla ja mielestäni erittäin hienosti. Tulevassa Baumassa ammattilehtensä lukeneet vierailijat ovatkin varmasti hyvin perillä siitä, mitä Avantin osastolla kannattaa käydä katsomassa. Sen verran paljon tilaisuudessa nähtiin välkkyviä kameroita ja kännyköitä, joita voi bongata Konepörssinkin tilaisuudesta tekemältä videolta.

Uskallan väittää, että vientiin tähtäävän tai sitä jo tekevän yrityksen kansainväliseen lehdistötilaisuuteen tekemä satsaus maksaa itsensä takaisin. Kun 60 toimittajasta jokainen täyttää lehdestään vaikkapa kaksi sivua ja sen lisäksi suoltaa sosiaalisen median kanavansa täyteen materiaalia, on vastaavaa näkyvyyttä vaikea hankkia muulla tavoin. Solmitut henkilökohtaiset kontaktit alan lehtiin ovat myös arvossaan, kun seuraavia tiedotteita pyydetään julkaistaviksi.

Puolalainen toimittajakollegani totesi vierailevansa Suomessa ensimmäistä kertaa. Avant Tecnon järjestelyt saivat vuolaat kiitokset ja uudet pienkuormaajatkin tuli koeajettua. Lunta mies ei ollut ikinä ennen kauhaan koukkinut.  Hyiseen järveen pulahdus iltatilaisuudessa jäi myös erityisesti mieleen ja muistunee miehen mieleen aina, kun Avant tulee tulevaisuudessa maailmalla vastaan. Pienillä ihmisen kokoisilla yksityiskohdilla on merkitystä kokonaista yrityskuvaa luotaessa.

Julkaistu Konepörssin 3/2019 pääkirjoituksena.