Uutiset

Työkoneet

Tiedonantovelvollisuudessa puutteita

Verohallinto aloitti marraskuussa rakentamisen tiedonantovelvollisuutta koskevat verotarkastukset. Peräti 40 prosenttia tarkastetuista yrityksistä oli laiminlyönyt urakkatietojen ilmoittamisen. Lähes joka toinen tarkastettu yritys sai selvityspyynnön puuttuvista tai virheellisistä tiedoista.

Verohallinnon verotarkastajat tekivät marraskuussa valtakunnallisesti 98 tarkastusta rakentamisen tiedonantovelvollisuuden noudattamisen selvittämiseksi. Tarkastukset tehtiin lähinnä rakennusalan yrityksiin ja työmaille.

Tulosten mukaan 40 prosenttia yrityksistä oli laiminlyönyt urakkatietojen ilmoittamisen. Lähes joka toisessa kohteessa annettiin kehotus korjata urakka- tai työntekijätietoilmoituksia. Kaikissa kohteissa annettiin ohjausta oikeaan tiedonantomenettelyyn.

”Tarkoituksena on jatkossakin selvittää, onko yritykselle muodostunut tiedonantoon liittyviä velvollisuuksia sekä tarkastaa annettujen tietojen oikeellisuus. Lainsäädännön ja valvonnan kärki kohdistuu harmaaseen talouteen ja laiminlyönnit on vahvasti sanktioitu. Tahallisesta ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnistä voidaan määrätä ilmoituskohtaisesti jopa 15 000 euron laiminlyöntimaksu”, ylitarkastaja Pekka Muinonen Verohallinnon Verotarkastusyksiköstä kertoo.

Valtakunnalliset tarkastuskäynnit ovat osa Verohallinnon toimia, joiden tavoitteena on harmaan talouden kitkeminen rakennusalalta. Osaan tarkastuksista osallistui myös Eläketurvakeskuksen tarkastajia, jotka valvoivat tarkastuskäynneillä työnantajien työntekijän eläkelain (TyEL) mukaista vakuuttamista.

Tiedonantovelvollisuutta koskeva poikkeusmenettely päättyy vuoden vaihteessa

Tammikuusta lähtien yritysten on ilmoitettava rakentamisilmoituksissaan kaikki lakisääteiset tiedot.

”Heinäkuussa voimaan astuneen menettelyn alkuvaiheessa yrityksillä oli mahdollisuus ilmoittaa vain osa rakentamisilmoituksen tiedoista, mutta tammikuusta lähtien ei voi enää antaa puutteellisia ilmoituksia”, Muinonen painottaa.

Verohallinnon tietoon on uuden menettelyn kautta tullut tähän mennessä kymmeniä tuhansia selvitettäviä tapauksia. Selvitettävänä ovat esimerkiksi ulkomaisten työntekijöiden ja yritysten verotuskysymykset.

Kaikki rakennustyötä tilaavat ilmoitusvelvollisia

Heinäkuun alussa voimaan astuneen lainsäädännön myötä rakennustyötä tilaavien yritysten ja itsenäisten ammatinharjoittajien tulee ilmoittaa työmaakohtaisesti kuukausittain Verohallinnolle rakentamispalvelujen urakkatietoja.

”Varsin monenlaiset yritykset toimivat rakennustyön tilaajina tai päätoteuttajina. Esimerkiksi kiinteistö- ja asunto-osakeyhtiöt ovat usein rakennustyön tilaajina ja siten tiedonantovelvollisia”, Muinonen muistuttaa.

Lisäksi yhteisellä rakennustyömaalla toimivan tiedonantovelvollisen tulee antaa kuukausittain työmaakohtaisesti työntekijöihin liittyviä tietoja.

Tahallisesta ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnistä voidaan määrätä ilmoituskohtaisesti maksimissaan 15 000 euron laiminlyöntimaksu.

Lue seuraavaksi