Teollisuusmuutot oy haalaa yli 35 vuoden kokemuksella

Haalaaminen tarkoittaa synonyymisanakirjan mukaan: vetää, kiskoa, raahata, rahdata ja retuuttaa. Teollisuusmuutot oy on haalannut jo yli 35 vuotta kirjaimellisesti kaikkea pääkaupunkiseudulla, mutta eri projektien mukana tarvittaessa kaikkialla Suomessa ja Euroopassa.Yrityksestä kerrotaan, että erikoisosaamista ovat ainutkertaiset siirrot ja kuljetukset, joiden toteuttamiseen vaaditaan näkemystä sekä ajanmukainen kalusto ja  tilan luovaa käyttöä. Yrityksen henkilökunta suunnittelee ja rakentaa tarvittaessa nostolaitteen tai kuljetusalustan kohdetta varten (esim. henkilöautojen siirrot sisätiloihin).

Kun vaikean muotoiset, herkät ja arvokkaat laitteet vaativat siirtoa, Teollisuusmuutot auttaa. Kokemusta on esimerkiksi miljoonien arvoisen lentosimulaattorin haalaamisesta paikalleen (kuva yllä). Finnairin Embraer-lentosimulaattori  siirtyi hellävaraisesti paikalleen.

Ahtaiden tilojen kerrotaan olevan vain hidasteita, eivät esteitä. Kun Ratinan lämpökeskus Tampereella korjasi paikkojaan, Teollisuusnostot sai tehtäväksi haalata 40 tonnin painoisen uuden laitteiston sisään, nostaa sen pystyyn ja asettaa paikoilleen. Työ tehtiin yrityksen mukaan millimetrin tarkkuudella.

Myös erilaisten koneiden siirrot ovat yrityksen jokapäiväistä työtä. Raskaatkin koneet haalataan lupausten mukaan pysty- ja sivuttaissuunnassa perille asti tunnetulla ammattitaidolla ja erikoiskalustolla. Vaikeidenkin kohteiden luvataan onnistuvan hetken miettimisen jälkeen. 

"Liikeideanamme on yksinkertaisesti sama kuin iskulauseemme: Siirrämme kaiken. Kalustomme on nykyaikaista ja hyväkuntoista, osin itse suunniteltua erikoiskalustoa. Vuosien aikana olemme oppineet, miten suurta, raskasta ja arkaa tavaraa siirretään. Näin on kertynyt ammattitaito, johon luotetaan. Vuosikymmenten aikana olemme haalanneet käytännöllisesti katsoen kaikkea maan ja taivaan väliltä", kerrotaan yrityksen tiedotteessa.