Uutiset

Kuljetuskalusto

Tampereen Hiab -huoltokeskus tutuksi

Cargotecin Tampereen toimipiste muutti vuoden alussa uuteen teknologia- ja osaamiskeskukseen Tampereen Ruskon teollisuusalueelle. Ajanmukaiset myynti-, huolto-, asennus- ja varaosapalvelut ovat palvelleet asiakkaita kohta neljä kuukautta ja huhtikuun alussa tiloja tehtiin tutuksi Avoimet ovet – tempauksella. Pirkanmaalla Hiab -myynnistä vastaava Harri Uotila oli tapahtuman antiin varsin tyytyväinen.  ”Vaikka kaupankäynti on ollut käynnissä olevan massa- ja mittamuutosasian johdosta haastavaa, niin asiakkaat ottivat tapahtuman hyvin vastaan.

Kahden päivän aikana tapahtumassa kävi toista sataa vierasta, jota voidaan pitää aivan hyvänä lukuna”, kertoi Harri toisen tapahtumapäivän lopulla. Uudet huolto- ja asennustilat käsittävät kaikkiaan kolme täyspitkää ja läpiajettavaa pistettä, joten kapasiteettia on riittävästi. Tampereella on tähän mennessä keskitytty pääasiassa palvelemaan asiakkaita erilaisten huoltojen ja varaosien sekä tietenkin myynnin parissa. Hiab – laiteasennuksista tehdään suurin osa Hiabin Raision ja Porvoon toimipisteissä, mutta tarkoitus on palvella jatkossa Pirkanmaan asiakkaita täyspainoisesti Tampereella. Tämä tarkoittaa sitä, että myös vaihtolavalaite- ja nosturiasennukset ovat mahdollisia uudessa Ruskon toimipisteessä. Muutama puutavaranosturikin on jo kevään aikana ehditty Ruskolla asentaa.

Vaikka huoltokapasiteetti ei tilojen puolesta varsinaisesti kasvanut, niin aikaisempaa paremmat työolosuhteet ja viihtyvyys ovat omiaan parantamaan myös asiakastyytyväisyyttä. ”Kaikki on täysin uutta ja asiakkaita palvellaan aamuseitsemästä iltapäivä neljään”, kertoo Harri Uotila. Tampereella vastataan pääasiassa Hiab-tuotevalikoimaan kuuluvien Hiab-kappaletavaranostureiden, Loglift- ja Jonsered-puutavara- ja kierrätysnostureiden, Multilift-vaihtolavalaitteiden, Focolift- ja Zepro-takalaitanostimien sekä Moffet-ajoneuvotrukkien myynnistä, huolloista ja varaosista. Palvelua saa myös tarvittaessa muiden merkkien laitteisiin.

Lue seuraavaksi