Uutiset

Kuljetuskalusto

Taas pihistellään Volvon tapaan

Vuonna 2009 ensimmäistä kertaa järjestetty Super Eco Driver -taloudellisen ajon kilpailu saavutti suuren suosion sekä kuljetusyrittäjien että kuljettajien keskuudessa. Edelliseen kilpailuun osallistui Pohjoismaissa peräti 1400 kuljettajaa ja noin 100 jälleenmyyjätoimipaikkaa. Suomessa kilpailuun osallistui yli 200 kuljettajaa 14 paikkakunnalla

”Volvo Trucksin taloudellisen ajon kilpailusta on tullut menestys aina Aasiaa myöden ja suuren suosion saavuttanut kilpailu huipentuu Göteborgissa järjestettävään finaaliin. Lokakuussa 2011 selviää kuka on ajotavoiltaan ja asenteeltaan maailman polttoainetaloudellisin kuljettaja” kertoo Volvon Markkinointi- ja viestintäpäällikkö Helena Tikkanen.

Kilpailu järjestetään maailmalla nimellä Trucker Fuel Masters, mutta vielä tämän vuoden kilpailu säilyy Pohjoismaissa nimellä Super Eco Driver.

Super Eco Driver -kilpailu on tarkoitettu päätoimisesti kuljetusalalla työskenteleville kuljettajille, joilla on voimassa oleva CE-luokan ajokortti sekä digipiirturin kuljettajakortti.

Suomen alkukilpailut käynnistyvät 15. elokuuta Volvo-jälleenmyyjien toimipaikoilla ja Suomen finaali järjestetään 1.10. Ruotsissa ajettaviin finaalikarsintoihin pääsee alkukarsintojen ja Suomen finaalin kautta yksi kuljettaja.

Lue seuraavaksi