Uutiset

Työkoneet

Stone Scorpio ja Drillcom RD32 – uusinta uutta Jyväskylän vanhimmalle

Drillcomin kallioporakoneiden suunnittelulähtökohtana on yksinkertaisuus. Yksinkertainen rakenne tarkoittaa vähän kuluvia osia ja tiivisteitä ja sillä haetaan toimintavarmuutta sekä luotettavuutta. Muita periaatteita suunnittelussa ovat pieni öljyn/tehon tarve, jolloin vasarat sopivat yhteen lähes minkä tahansa peruskoneen kanssa, sekä kalustoystävällisyys. Samoja ajatuksia noudattelee Drillcom-vasaroiden uusin malli, RD32, joka on on 150 kg:n painoinen ja toimii hydrauliikkatuotolla 65 litraa minuutissa maksimipaineella 160 baaria.

”Iskutaajuus meidän koneessamme on noin puolet korkeataajuuskoneisiin verrattuna”, kertoo vasaroita suunnitteleva Janne Virtanen Dirllcomilta. ”Esimerkiksi 70 mm kruunulla tällä uudella koneella on porattu lähes metri minuutissa ja 45 mm:n kruunulla noin kaksi metriä minuutissa, joten poraustehot ovat hyvällä mallilla. Varsinaisesti tämä kone on suunniteltu 51 mm:n kruunulle ja hyvin sille sopivat 45-68 mm:n koot.”

Sopivia peruskoneita RD32:lle ovat Stonepower, ROC 512 ja Commando 300 -kokoluokan koneet. Yhtenä käyttökohteena ovat maanalaiset pulttarit. RD32 tehdään R32-niskalle, mutta se on mahdollista pienin muutoksin tehdä myös R38-niskalle.

”Meillä ei ole vaimennusta näissä koneissa, sillä sitä ei tarvita. Erityisen tyytyväisiä olemme saamiimme tuloksiin, joissa kalusto on saatu kestämään erittäin hyvin.”

Vauhdilla kehittyvä

Drillcom Oy:n liikevaihto on yli kaksinkertaistunut viime vuodesta, mikä kertoo kovasta kasvuvauhdista ja nuoresta, eteenpäin pyrkivästä yrityksestä. Jälleenmyyntiverkostoa rakennetaan maailmanlaajuisesti ja useissa maissa on jo edustaja tuotteille. Myös yhteistyökuvioita on löytynyt ulkomaalaisten toimijoiden kanssa ja Drillcom alkaa markkinoida espanjalaisia tarvekivilaitteita.

Porakonehuollot ovat merkittävä osa Drillcomin toimintaa ja keskimäärin pajalla huolletaan vasara päivässä. Yrityksellä on omat metallintyöstökoneet, joilla varaosat valmistetaan tarvittaessa itse, jos niitä ei muuten ole järkevästi saatavissa. Omien tuotteiden osat valmistetaan myös pitkälle näillä koneilla. Tuotevalikoima ei Drillcomilla ole vielä täysin valmis, vaan vasaroita on suunnitteilla sekä nykyistä isompia että pienempiä.

Tuotekehitys ei toki kohdistu vain uusien tuotteiden synnyttämiseen, vaan myös olemassa olevia tuotteita kehitetään käyttäjäkokemusten perusteella yhä paremmiksi. ”Esimerkiksi nyt kotelo on karkaistua materiaalia, mikä osaltaan ehkäisee kavitaatiokulumista. Tosin pienissä koneissamme, joissa kotelo on tavallista terästä, ei kahden vuoden käytön aikana ole havaittu merkittävää kavitaatiokulumista”, huomauttaa Heikki Tervonen. ”Isommissa koneissamme on käytetty vastaavia hyviksi havaittuja ratkaisuja kuin tuossa pienimmässä.”

Vankalla kokemuksella

Jyväskylän Kangasvuoreen rakenteilla oleva asuntoalue on työllistänyt Louhintaliike J. Pynnöstä viime aikoina. Nyt he ovat louhineet jo toistakymmentä talonpohjaa tälle alueelle. ”Tässä on kallio lähellä pintaa, joten louhittavaa on keskimäärin runsaasti”, kertoo Sami Pynnönen.

Yritys toimii täysin perhevoimin ja vetäjänä toimii edelleen yrityksen 70-luvun alussa perustanut Juhani Pynnönen. Louhintatyöt keskittyvät taajamatyöskentelyyn, jossa kaluston ketteryydellä ja kyvyllä työskennellä ahtaissakin paikoissa on oleellinen merkitys. ”Nykyaikaiset koneet ovat helpottaneet työtä paljon”, toteaa Juhani Pynnönen.

Pynnöset ovat olleet huolellisia työssään eikä vahinkoja ole päässyt sattumaan, minkä ansiosta yrityksellä on hyvä maine. ”Pystymme olemaan varsin joustavia, koska meillä kaikki osaavat tehdä kaikkea ja kahdella meitä on ylipanostajan paperit. Perheen kesken on helppo sopia myös joustavista työajoista; töitä tehdään kun niitä on ja hiljaisena aikana pidetään lomat.”

Kalustoon Stonepowerit

Kolmen poravaunun ja Commmandon porauskalustoa tuli vuonna 2008 täydentämään Kiukaisten Asennuspalvelun Stonepower-mallistosta Termiitti. Siitä saatujen hyvien kokemusten perusteella kalusto kasvoi viime kevään Mansen Mörinöiden jälkeen Stone Scorpiolla, joka on varustettu Drillcomin uudella RD32-vasaralla. ”Huolto pelaa hyvin. Pienet huoltotyöt teemme itse ja tarvittavat neuvot saamme hyvin puhelimitse myös ongelmatapauksissa. Peten kanssa meillä on hyvin joustavaa yhteistyötä”, sanoo Sami Pynnönen viitaten Kiukaisten Asennuspalvelun Petri Lehtiseen.

Stonepowerin laitteet sopivat pienen kokonsa takia hyvin taajamatyöskentelyyn. Pääosa Pynnösen urakoista on omakotitalopohjia ja talvisin kunnallisteknisiä töitä.

Scorpion mukana tullut Drillcomin vasara on ensituttavuus merkkiin, joskin kokemukset ovat sen verran vakuuttavia, että toisestakin porakoneesta on tehty kaupat. ”Niskaa ei ole vielä noin kolmen kuukauden käytön aikana vaihdettu, eikä se vieläkään ole vaihtokunnossa. Niska ei lämpene, jolloin se kestää hyvin”, sanoo Sami Pynnönen. ”Pääosin olemme poranneet 41:n kruunulla, sillä reikäkokoa ei näillä työmailla oikein voi tärinöiden takia nostaa. ”

Sopiva liikkumaan rakennustyömailla

Scorpion pitkä puomi saa myös kiitosta, sillä sen ansiosta konetta ei tarvitse siirrellä kovin usein. Kone on kuitenkin varsin nopea siirrettävä, sillä se on vakaa ja siirrot onnistuvat myös palkki ulkona. Vakaus on parhaimmillaan suoraan eteenpäin, puomi täysin ulkona sivuttaissuunnassa saa olla jo tarkkana. Ulottuvuutta on telan reunasta mitaten kuusi metriä. Kaikki toiminnot hoituvat kauko-ohjaimella, mikä parantaa osaltaan myös työturvallisuutta.

”Tarkkoja polttoainelaskelmia meillä ei ole, mutta tuntuma on, että tämä menee varsin kohtuullisella määrällä polttoainetta”, arvioi Sami Pynnönen. ”Käyttökustannukset ovat kaikkiaan suhteellisen edullisia.”

Stone Scorpiosta esitellään Metkossa ympäripyörivä Roto-malli.

www.stonepower.fi

www.drillcom.fi

www.louhintapynnonen.fi

Juha Kuusjärvi

Katso video HD-laatuisena osoitteessa:
http://www.youtube.com/watch?v=4ggfBxUymBs

Lue seuraavaksi