SITE-säiliöitä Kuortaneelta

Heikki Hiltunen

Kuortaneen teollisuusalueelta saa taas uusia kotimaisia SITE-ajoneuvosäiliöitä. Polttoneste-, bulk- ja kemikaalikuljetuskalustojen valmistaminen on siirtynyt vuoden 2016 aikana Kutepa Oy:n liiketoiminnaksi. Uuden SITE-merkkisen kaluston valmistamisen lisäksi Kutepa eli Kuortaneen teollisuuspalvelu Oy tarjoaa ajoneuvojen säiliöiden ja säiliöperävaunujen peruskunnostus- ja kolarikorjauspalvelua sekä varaosamyyntiä.

Perinteikkään SITE-nimen palaaminen markkinoille valmistajanimenä on tervetullut asiakkaiden keskuudessa. Tuotemerkin ja tuotannon nykyomistaja Kutepa on sitoutunut uuden säiliöajoneuvokaluston valmistamiseen ja tuotteiden jälkimarkkinointiin. Parinkymmenen erikoisosaajan joukko jatkaa SITE-tuotteiden valmistamista ja ylläpitoa nyt Kutepan palkkalistoilla. SITEläisestä laadukkaista säiliöistä vastaavat alalla tutut ja kokeneet ammattilaiset. Näihin ammattilaisiin kuuluu erikoisosaajia kuten paineastiahitsareita, alusta-asentajia, suunnittelijoita ja myyjiä. Säiliöiden valmistuslinjalla säiliövaippojen valmistus ja hitsaus tapahtuvat koneellisesti ennalta ohjelmoidun

Polttonesteen kuljetukseen tarkoitettu SITE-säiliö neliakselisen auton päällä.

säiliöprofiilin mukaan. Tällä linjalla Kutepa valmistaa säiliövaippoja myös muille säiliövalmistajille.

SITE-osaaminen on nyt Kutepassa

Kutepan asiantuntija Antti Rintalan osaaminen ja kokemus erityisesti alumiinirakenteiden ja bulk-säiliöiden suunnittelussa ja valmistuksessa on ainutlaatuista. Taustalla on pitkä osaamisen historia.

”Olimme 1970-luvulla alumiinisten päällirakenteiden ja alumiinisten perävaunun runkojen valmistuksessa uranuurtajia ajoneuvoteollisuudessa Euroopassa. Osaa kuljetusyrittäjistä kiinnosti jo silloin kantavuuden maksimointi. Kansainvälisillä messuilla havaitsimme olevamme edelläkävijöitä. Dynaamisen kuormituksen olosuhteissa, erityisesti alumiinirakenteissa, on tunnettava tarkkaan materiaalin käyttäytyminen ja ominaisuudet, väsyminen ja kimmoisuusominaisuudet”, kertoo SITE-tuotemerkin koko historian hyvin tunteva Antti Rintala. Myös ADR-säiliöiden osalta osaamista samasta talosta löytyy.

”Kuortaneelta löytyy kokemus ja ammattitaito polttonesteiden kuljetussäiliöiden sekoituksenestojärjestelmien asentamisesta. Järjestelmät estävät kuljetettavien tuotteiden sekoittumisen kuljetuksen, purun ja lastauksen yhteydessä. Meillä täällä Kuortaneella työntekijöillä on hyvä henki ja kaikki ovat erittäin motivoituneita kehittämään tuotteitamme. Asiakaspalveluun panostaminen on yhteinen tavoitteemme”, toteaa SITE-tuotteiden myynnistä vastaava Ville Ala-Salmi.

SITE-tuotteet ovat pitkään käytössä

Näyte SITEn aiemmasta ja samalla nykyisestä osaamisesta seisoi talviaamuna Kutepan tuotantolaitoksen pihassa. Kymmenen vuotta vanhaan varsinaiseen perävaunuun lisättiin Kuortaneella yksi akseli lisää alkuvuonna 2017. Akselin lisääminen ja perävaunun peruskunnostus tehtiin samalla tehtaalla, jossa perävaunu alun perin valmistettiin.

SITEläiset tutkivat tyytyväisenä jo lähes kolme miljoonaa kilometriämaantietä nähnyttä perävaunua. Hyvässä kunnossa oli ennen peruskunnostustakin.

Huolimatta lähes kolmesta miljoonasta kilometristä maantiellä yhtään repeämää ei rungosta eikä säiliöstä löytynyt. Vaunu näytti ulospäinkin aivan uudelta. SITE-tuotemerkkiset ajoneuvosäiliöt ovat olleet erityisen kovassa käytössä 1.10.2013 voimaantulleiden massa- ja mittamuutosten jälkeen. SITEläisten puheessa turvallisuus nousee voimakkaasti esiin.

”Turvallisuutta lisäävä tekijä bulk-säiliöissä on uusi painelaitelainsäädäntö ja asetus painelaitteiden turvallisuudesta, jotka tulivat voimaan vuoden 2017 alussa. Paineella tyhjennettävien kuljetussäiliöiden rekisteröintivelvollisuus muuttui yli yhden baarin käyttöpaineesta yli puolen baarin käyttöpaineeseen. Huolestuttavaa sen sijaan on vanhojen alumiinisten perävaunujen rakenteen muutostyöt. Bulk-ajoneuvoissa perävaunu saattaa olla käynyt läpi kaksikin eri massakorotusta (28 t -> 36 t ->  42 t). Akselimäärä on voinut kasvaa samalla kolmesta viiteen. Perävaunun runkoa ja säiliötä on voitu jatkaa useammalla metrillä. Valmistajan todistuksella tehty säiliön ja alustan muutostyö sekä akselien lisäys ovat turvallisuuden kannalta hyvä ratkaisu. Hämmästyttää tämä nykyinen käytäntö, jossa ilman valmistajan todistusta voidaan perävaunu merkitä uudeksi ja antaa tekniseksi massaksi 45 tonnia. Näin tapahtuu, kunhan vain akseleita uusii ja lisää tarpeeksi. Tämä kaikki voidaan tehdä ottamatta mitenkään huomioon alustan ja säiliön alumiinirakenteiden mitoitusta ja lujuuslaskentaa”, Antti Rintala toteaa hyvin voimakkain äänenpainoin.

Asiakas kiittää suoraan

Tuotantopäällikkö Markku Takala Kutepasta toteaa tulleensa taloon jo nuorena miehenä. Markku sai tapaamisen aikana puhelimitse SITE-osaajille työtä, kun asiakkaan ajoneuvolle oli sattunut vahinko. Samalla asiakas antoi pyydettäessä spontaanin lausunnon Kutepan SITE-tuotannon jatkamisesta: ”Valmistaja on tällä kertaa kuunnellut asiakkaitaan herkällä korvalla.”

Kippaava bulk-säiliöperävaunu. Säiliön tilavuus on 63 kuutiometriä, korkealle nousee.

 

Verkkosivut

http://www.kutepa.fi/kuljetuskalustojen-valmistus/

Konepörssin verkossa