Uutiset

Kuljetuskalusto

Sisulla on takajalat maassa

Yrittäjä Timo Korhosen mukaan ”Sisulla on takajalat maassa”. Timo Korhosen omistama yritys valmistaa Sisu kuorma-autoja ja konsultoi muita raskaan autoteollisuuden toimijoita maailmalla. Valmistus ja konsultointi ovat Korhosen yrityksen liiketoiminnan tukijalat. Niiden varassa Sisun kuorma-autotuotanto seisoo nykyään jo tukevasti. Aina ei ole näin ollut. Tehtailija Korhonen on osaajiensa kanssa kuitenkin vaikeista ajoista selvinnyt. Yrityksen autonvalmistuksen tukena on lisäksi toimiva kumppaniverkosto. Loppu on sisulaisten omissa käsissä.

Sisun kuorma-autoihin liittyy varsinaisen liiketoiminnan lisäksi vahva brändi. Ne molemmat omistaa tehtailija Timo Korhonen.

”Olen toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja, tavallaan itsevaltias”, naurahtaa Korhonen. Mutta siihen päättyy Timo Korhosen yksittäisestä ihmisestä puhuminen. Oikeaoppisesti, uskottavasti ja avoimesti, tehtailija kehuu ihmisiä ympärillään. Korhosen mukaan ilman innostunutta ja asiansa perusteellisesti osaavaa henkilöstöä ei Suomessa kuorma-autoja enää valmistettaisi.

Uusi Sisu Polar 8×4 maansiirtoauto odotti helmikuussa 2017 omistajaansa tehtaalla Karjaalla

”Sisulaisuus on jotain todella merkittävää. Osaltani pidän sitä yllä kertomalla avoimesti missä mennään. Tein sen silloin, kun meni huonommin ja yhtä avoimesti nyt, kun menee paremmin. Annan konkreettisen esimerkin. Meillä on tavoite viedä linjasta läpi viisi autoa viikossa. Kun näin tapahtuu, toiminta alkaa olla kaikin puolin kunnossa. Olemme juuri siirtyneet neljän auton viikkotuotantoon. Kaikki ymmärtävät heti, missä mennään”, havainnollistaa Korhonen.

Lama on nujerrettu

Suomi on ollut osallisena poikkeuksellisessa taloustaantumassa vuoden 2008 jälkeen. Tämän voi todeta myös tutkimalla vuosien 2008 – 2015 kuorma-autojen myyntitilastosta Suomessa. Tosin pieni nousu kuorma-automyyntiin tuli, kun siirryttiin Euro 5:stä Euro 6 -päästöluokkaan. Syksyllä 2016 lama saatiin nujerrettua. Korhonen vahvistaa virallisten talouslukujen positiivisten merkkien näkyvän Sisullakin.

”Tilauskantamme on edellisen vuoden alkuun verrattuna aivan toisella tasolla. Tavoitteemme on kaksinkertaistaa tuotantomme tänä vuonna. Talouden normaalitilanteessa Sisun vahvuusalueilla 4- ja 5-akselisissa kuorma-autoissa päästään Suomessa noin 700 auton myyntiin vuodessa. Näistä suurimmat suoritealat ovat maansiirto- ja puutavara-autot. Nostamme omaa tuotantoamme, koska kysyntää Polar Sisulle juuri näillä alueilla on”, toteaa Korhonen kylmän rauhallisesti.

Sisu valmistaa kuorma-autoja kapealle sektorille, joten rönsyilyyn ei ole varaa. Raskaat ajotehtävät sopivat Sisun tuotteille erinomaisesti. Tekniikasta Timo Korhosen kanssa voisi käydä pitkät keskustelut, mutta tehtailijan ajatus on kokonaisuudessa.

”Vaikka nyt näyttää, että tämä kone alkaa toimia, on meillä ollut haasteitakin. Kun tulin takaisin Sisulle 2007, totesin, että tilanne ei ole helppo. Teimme monikohtaisen suunnitelman, joiden mukaan asioita vietiin eteenpäin. Listalla oli niin konsultointia, kumppaneita kuin rahoitustakin. Mutta omasta osaamisestamme kaikki lähti rullaamaan. Kiinaan suuntautunut onnistunut ja iso konsultointisopimus valoi uskoa tekemiseen. Se antoi myös aikaa ja taloudellisia mahdollisuuksia. Sisulla on aina ollut ja on edelleen todellisia huipputyyppejä kuorma-auton suunnitteluun, ja sitä kautta nykyään konsultointitarjontaamme”, kehuu Korhonen tiimiään. Konsultointivienti jatkuu edelleen esimerkiksi Kiinaan.

Kuorma-autojen tekniikka puhututtaa

Timo Korhosen kanssa keskustelee niin suurten autotehtaiden johtajat kuin tavalliset autoihmisetkin. Korhonen on ja haluaa olla Sisulla ajavan yrittäjän tavoitettavissa. Kuten eräs Sisulla ajava yrittäjä totesi, ”Timpan kanssa soittelemme ja parannamme maailmaa.” Samalla tulee Korhonen päivittäneeksi vanhoja testausinsinööriaikaisten kontaktien kuulumisia. Mutta Korhosen Sisu ei elä pelkästään menneessä. Tosin jo menneeksi väitetystä rautajousialustaisesta Sisusta pidetään lujasti kiinni.

Sisun viisiakselinen maansiirtoauto on tuotenimeltään ’Rock’

”Sisun vahvuus kippiautona perustuu siihen, että sillä on kipatessa takajalat tukevasti maassa. Rungon vääntöjäykkyys on avainasia. Jo pitkään käyttämämme korkeaprofiilinen yksiosainen runko, umpinaiset välipalkit ja kaksi ristikkovahviketta takana tekevät autosta ylivoimaisen tässä suhteessa. Sinänsä on sama, mikä jousitus auton alustassa on. Mutta siinä vaiheessa, kun muut merkit lopettivat, me jatkoimme rautajousituksen kehittämistä. Jousituksen kehitystyö pelkästään nykyisen Euro 6 Polar Sisun suunnittelun yhteydessä oli mittava. Myönnettäköön, että joitain ilmajousiautolla ajavia yrittäjiä joutuu aluksi maanittelemaan uuden Polarin rattiin, mutta sinne menevät usein siellä pysyvätkin. Olen varma, kun uuden Sisun hankkineet palaavat taas vaihtoaikeissa, ei ilmajousia ainakaan ensimmäisenä kysytä”, paaluttaa asiaansa uskova Timo Korhonen. Hän myöntää toki, että ilmajouset on hyvä vaihtoehto joillekin suoritealoille ja muistuttaa, että Sisu käyttää kantoakseleissa ilmajousitusta. Hän vakuuttaa kyllä Sisun tuntevan senkin tekniikan.

Tehtailija Korhosella on positiivinen näkemys tulevasta. Sisun toiminta on kannattavaa, taloustilanne on maassamme matkalla parempaan. Sisun valmistamille erikoisajoneuvoille on kysyntää vientiin. Alkuvuonna esimerkiksi lähti kaivostöihin ensimmäinen Sisun Super-Polar, maantiekelpoinen dumpperi, täynnä suomalaisia innovaatioita. Sisulla tuntuu oikeasti olevan jalat tukevasti maassa.

Sisun vahvuus kippiautona on vääntöjäykkä runko

verkossa

sisuauto.com

Lue seuraavaksi