Uutiset

Kuljetuskalusto

Sisu Polar Timber DK16M K-PP-6×2 – Myytinmurtaja

Sisun ja suomalaisen autoteollisuuden historiassa alettiin kirjoittaa uutta kappaletta liki pari vuotta sitten, jolloin Sisu kertoi aloittavansa komponenttiyhteistyön Daimlerin kanssa. Yhteistyön hedelmälle laitettiin suuret odotukset niin tehtaan, asiakaskunnan kuin myynnistä ja jälkimarkkinoinnista vastaavan Veho Hyötyajoneuvojen taholta. Automyyjien työn tuloksena syntyneitä kauppoja on solmittu tasaiseen tahtiin, mikä on tuonut tekemistä takaisin Sisun omistukseen siirtyneelle Raaseporin tehtaalle. Tänä vuonna rekisteriin on laitettu 37 raskasta ja neljä keveää Sisua, joiden turvin kotimainen valmistaja on saavuttanut reilun kahden prosentin markkinaosuuden.

Varsinkin Vehon leirissä odotusarvo myynnin kehitystä kohtaan oli toteutunutta suurempi, ja johtaja Juha Ruotsalainen totesi jo alkuvuodesta, ettei markkinaosuuden nopea nostaminen ole järkevää saati kannattavaa toimintaa. Sisun kanssa on tehtävä pitkäjänteistä työtä, joka toivottavasti kantaa panosten mukaista hedelmää myös myyntiorganisaatiolle.

Tehdasvalmiista sora- ja nosturiautoista alkanut tuotanto on nyttemmin laajentunut myös tienhoitoautoihin ja puutavara-autoihin. Kesälomien jälkeen Raaseporissa valmistuvat myös ensimmäiset metsäkoneenkuljetusautot ja syksyn aikana on määrä rakentaa myös tehdasvalmis tiehoitoauto vaihtolavalaittein.

Tupatarkastus

Eräs heinäkuinen perjantai kesällä 2012 tuntui poikkeuksellisen hiostavalta, vaikkei lämpömittarin elohopea ollut lähelläkään hellelukemia. Perimmäinen syy kihelmöivään oloon odotti puutavarakuormassa kuljettajaa Vantaan Ansakujalla. Konepörssin toimittajan oli määrä aloittaa lomanjälkeinen työrupeama koeajamalla Sisu Polar -puutavara-autoa. Koeajossa ei sinänsä ollut mitään erikoista, koeajettavan auton teknisiin ominaisuuksiin kuuluva synkronoimaton vaihteisto sen sijaan herätti huomattavan joukon kysymyksiä synkronoituihin ja automatisoituihin vaihteistoihin tottuneen toimittajan mielessä. Aiemmat kokemukset Fuller-vaihteistosta olivat hyvin ohuita ja kaukaisia, joten virta-avainta käännettiin tällä kertaa erityisen nöyrällä mielellä.

Saksalaisperäiseen ohjaamon kantautuu vaimea vinkkelikoneen murahdus, joka kertoo 550-hevosvoimaisen OM502LA-koneen olevan valmiina lähtöön. Kuten aiemmissakin koeajoissa ja artikkeleissa on tullut ilmi, saksalaissuomalaisen yhteistyön myötä Sisun ohjaamoergonomia nostettiin kertaheitolla ajanmukaiselle tasolle. Kuljettajan työpiste alkaen portaikosta päätyen punkan perimmäiseen kulmaan on täysin uutta Sisu-maailmassa. Edellisen sukupolven harmina ollut kuljettajan jalkatilan ahtaus on mennyttä aikaa ja uuden ohjaamon myötä myös säilytystilojen määrä on kasvanut. Sisätilojen koon kasvu on toki tuonut mukanaan myös aikaisempaa suuremman ulkoleveyden, mikä saattaa olla haittana jossain ajotehtävissä.

Se, että ohjaamovalmistaja on siirtynyt jo seuraavaan ohjaamosukupolveen, ei tee Polarin ohjaamosta vanhanaikaista. Mieluummin sanoisin, että Mercedes-Benzin 15 vuoden kehitystyön tuloksena Sisussa on nyt yksi markkinoiden parhaimmistoon kuuluvista ohjaamoista. Kojelauta mittaristoineen on selkeä, ehkä hiukan tylsäkin, mutta ergonomialtaan aikaisempaa parempi.

Uskaltaisiko sanoa, että hiukan yksioikoisen ja suoraviivaisen saksalaisen suunnittelijan ajatusmaailma on lähellä suomalaista mieltä – lähempänä kuin sen ranskalaisen kollegan, joka mieluusti tekee kynällään hivenen taiteellisuuteen viittaavia linjoja. Yhtä kaikki, Sisun ohjaamo on nyt hyväksi havaittu.

Huomionkipeä

Sisun ohjaamon alla murahteli Daimlerin valmistama 16-litrainen voimanlähde, jonka tuottamat 550 hevosvoimaa ovat käytössä kierroslukumittarin neulan asettuessa arvoon 1800 r/min. Moottorin luovuttama 2600 Nm:n maksimivääntömomentti taasen on käytettävissä viisarin osuessa kohtaan 1080 r/min. SCR-teknologialla varustetun moottorin tuottama voima välitetään vetoakselille 18-portaisen synkronoimattoman Eaton Fuller RTLO 20918 –vaihteiston kautta.

Puutavaran ajoon räätälöity Polar rakennetaan ilman apurunkoa, jolloin vahvuudeltaan 8 millin runkopalkin korkeus on 460 milliä. Tämänkertainen koeajokki oli varustettu myös mainetta niittäneellä Sisun nousutelillä, joka nostaa telipyörät ilmaan myös kuorman alla. Nykyisellään Sisun vetoakselitarjonta pitää sisällään ainoastaan napavälitteisiä vaihtoehtoja, jotka täyttävät raskaiden ajotehtävien asettamat vaatimukset.

Tehtaalla asennettu päällirakennevarustelu piti sisällään rungon ulkopuoliset nosturintupet sekä alumiinisermin ja alumiinipankot. Tehdasvalmis puutavara-auto voidaan varustaa myös teräspankoilla ja teräsrakenteisella verkkosermillä, jotka ovat Sisun omaa mallistoa. Raaseporissa valmistuneen vetäjän perässä huilasi Nummelassa valmistettu neliakselinen, kiinteärunkoinen Briab-puutavaraperävaunu samoin Alucarin alumiinipankoilla.

Koeajoraportti ei synny pelkästään autoa kiertämällä, joten synkronoimattomasta vaihteistosta on etsittävä sopiva liikkeellelähtövaihde. Aluejakajavaihteisto on tuttu nelilovinen, jonka lisäksi tarjolla on ryömintä- ja peruutusvaihteet. Neliportaisesta päävaihteistosta syntyy siten 16+2 vaihdetta, mikä tuntuu melko suurelta määrältä. Vanha totuus, jonka mukaan liian kanssa pärjää aina puutetta paremmin, pätee myös tässä kohtaa. Normaalit ajotilanteet hoituvat sujuvasti kokonaisin portain, jolloin puolikkaita vaihteita tarvitaan lähinnä täydessä marssinopeudessa ja mahdollisesti erikoistilanteissa maastossa.

Kokemattoman kuljettajan käsissä synkronoimaton Fuller-vaihteisto herättää tukevan joukon ennakkoluuloja, jotka suurelta osin kariutuvat hyvin pian. Synkronoimattoman vaihteiston kanssa on suhteellisen helppo tehdä sinunkaupat, mikä tosin edellyttää nöyrää ja oppivaa mieltä sekä 110-prosenttista keskittymistä vaihtamiseen. Iltapäivän mittaisen ajorupeaman jälkeen Fullerin ominaisuudet alkavat tuntua entistä miellyttävämmiltä, kunnes toimittaja palautetaan takaisin maan pinnalle. Kun vaihtamiseen ei riittävästi keskity, alkaa voimalinjasta kuulua sorvaavaa ääntä.

Kuinka käy manuaalin?

Seuraavaan päivään lähdetään luottavaisin mielin, sillä illalla on tehty mielikuvaharjoituksia kaksoispoljennasta ja välikaasun antamisesta. Ratin ja vaihdekepin ääressä istuminen vahvistaa mielikuvaa Fullerin vaihtamisnopeudesta, joka onnistuessaan on kiistatta markkinoiden parhaimmistoa.

2010-luvulla elämme kuitenkin murroksessa, missä manuaalivaihteistot tekevät tilaa aikaisempaa älykkäämmille automatisoiduille veljille. Toiset eivät luovu perinteisestä vaihdekepistä, toiset taasen eivät mistään hinnasta halua palata automaattimaailmasta manuaaliaikaan. Automaattivaihteistojen kehityskaaressa on menty jo niin pitkälle, että useimmista haastavistakin ajotilanteista selvitään tietotekniikan käskyttämänä.

Yleinen kehitys on vääjäämättä lyömässä nauloja manuaalivaihteiston arkkuun, sillä moni nuori ja alalle vastikään rantautunut kuljettaja on saanut kuljettajaopetusta myös automatisoidulla vaihteistolla, jolloin jo perinteisen manuaalivaihteiston käyttäminen on vierasta. Tässä kohtaa synkronoimattomuus saattaa nostaa rimakorkeuden yli suorituskyvyn. Allekirjoittaneelle synkronoimattomuus osoittautui kuitenkin myyttiä miedommaksi tekijäksi, ja koeajon perusteella suorahampaisen vaihteiston kanssa pärjää, kunhan muistaa pitää mielen nöyränä ja keskittymisen huipussa. Kokonaan toinen asia on synkronoimattomien manuaalivaihteistojen tulevaisuus, joka on riippuvainen paljolti Pohjois-Amerikan konservatiivisista markkinoista.

Valmis paketti

Hyvä ajettavuus on perinteisesti kuulunut Sisun ominaisuuksiin, eikä Polar poikkea tästä linjasta. Ohjaustuntuma ja ajettavuus ovat erinomaisella tasolla myös tyypillisellä suomalaisella, varsin urautuneella tiestöllä. Sähköohjatut jarrut ovat kevytkäyttöiset, kaksiasentoisen moottorijarrun teho sen sijaan ei yllä huippusuorituksiin, vaikka alamäkiajossa kätevä varuste onkin. Moottori ja vaihteisto tuntuvat viheltävän saman tahdin säestyksellä, mikä tekee ajamisesta luonnikasta. Moottorin ominaisuudet varsinkin alakierrosalueella ovat luottamusta herättäviä, sillä meno jatkuu kierroslukumittarin neulan pudotessa myös vihreän alueen alarajalle.

Asiakkaiden luottamuksen ja luotettavuuden kannalta hyvin merkittävä tekijä on ajoneuvon kriittisten komponenttien hankinta yhdeltä toimittajalta. Ohjaamo sähkölaitteineen yhdessä moottorin kanssa rantautuvat Suomeen Daimlerilta, jolloin ne ovat varmasti yhteensopivia ylläpitäen tarvittavan keskusteluyhteyden toistensa kanssa. Mielipiteitä herättävä kotimainen kuorma-autoteollisuus on mielestäni onnistunut tuomaan markkinoille yhden parhaimmista tuotteistaan, jonka yleistymistä maanteillämme rajoittanee lähinnä korkeaksi kohoava hinta. Yksilöllisesti asiakkaan toiveiden mukaan valmistettavaan tuotteeseen liittyy huomattavan paljon käsityötä, jonka hinta on Suomessa tunnetusti korkea.

Sisu Polar kuitenkin osoittaa, että Suomessa on mahdollista valmistaa korkealuokkaisia tuotteita, jotka täyttävät myös vaativan asiakkaan vaatimustason. Kotimaisen tuotteen vaihtoehtona on aina myös eurooppalainen massatuote, joka kotimaisen tuotannon harmiksi on varsin hyvä sekin.                 

Tekniset tiedot Sisu Polar Timber DK16M

Moottori

OM 502 LA Euro 5

kahdeksansylinterinen V-moottori

tilavuus 15,9 litraa

teho 405 kW / 551 hv / 1800 r/min

vääntö 2600 Nm / 1080 r/min

Vaihteisto

18-portainen Eaton Fuller RTLO20918

Alusta

korkea runko, korkeus 460 mm

paraabelijouset

napavälitteinen vetoakseli

sähköohjatut rumpujarrut

akseliväli 4650+1300 mm

Päällirakenne

Alucar ALU50 –alumiinipankot

ulkopuoliset nosturitupet

Perävaunu

Briab Lw SBB4LWT-38-103

kiinteärunkoinen puutavaraperävaunu

Alucar ALU 70 -alumiinipankot

akseliväli 1380+5040+1820 mm

paraabelijousitus

BPW Eco Plus –akselit levyjarruin

Ari Perttilä

Lue seuraavaksi