Uutiset

Kuljetuskalusto

Sisu Polar Fullerilla – Metsään tehty!

Halisen perheessä on ajettu puuta kohta kuuden vuosikymmenen ajan ­- yksinomaan kotimaisella kalustolla. Toisen polven autoilijan, Jari Halisen mukaan metsäautossa pitää olla manuaalivaihteisto Fullerin ollessa kulhon pohjalla maukkaana sokerina.

Kohta vuosi sitten päivänvaloon talutetun uuden Sisu Polar -malliston lanseerauksen yhteydessä annettiin lupauksia Fuller-vaihteiston jalkauttamisesta myös Euro 6 -mallistoon. Annetuille lupauksille saatiin katetta viime vuoden lopulla, jolloin Karjaan tehtaan portista ajettiin ulos ensimmäiset Fuller-vaihteistolla varustetut Sisu Polarit. Yksi ensimmäisistä valmistuneista autoista aloitti arkisen aherruksen joulun alla Etelä-Karjalan talousalueella energiapuunajon parissa.

Sisu on aina ollut pieni ja notkea valmistaja, joka pystyy reagoimaan nopeasti kentän muuttuviin tilanteisiin. Ja mikä tärkeintä, tuote on suunniteltu ja rakennettu aina ajotehtävän mukaiseksi”, summaa kuljetusyrittäjä Jari Halinen kotimaisen Sisun vahvuuksia kiivaasti kilpailluilla hyötyautomarkkinoilla.

”Autovalmistajilla ei ole nyt helppoa, sillä niin lainsäätäjän kuin asiakkaidenkin vaatimukset ovat nyt varsin kovat. Mielestäni Sisulla on kuitenkin tehty erittäin hyvää työtä, sillä nyt tarjolla oleva mallisto on täysin kilpailukykyinen muiden merkkien kanssa. Sisun alusta on aina ollut metsäautoksi sopiva, nyt myös ohjaamossa on kiivetty muiden merkkien tasolle”, pohtii Halinen Sisun nykytilaa.

Kaksivuotiaan energiapuuvaunun ohella Halisen laivastoon kuuluu myös viisiakselinen tukkivaunu. ”Perävaunut ovat viime vuosina tulleet Länkipohjasta Jykiltä, sitä ennen Närpiöstä ja Joutsenosta. Neliakselisen jykiläisen ominaisuuksiin kuuluu siirtoteli, josta on apua niin risteyksissä, kääntöpaikoilla kuin ahdingossakin.

Suomenniemeläinen, joskin kuntaliitosten kautta mikkeliläistynyt Halinen on ollut mukana puunajossa vuodesta 1978 alkaen. ”Kortin sain tosin vasta vuonna 1980”, kertoo isänsä ajamissa renkaanjäljissä jatkanut, mutta samalla toiminnan maltillisena pitänyt Halinen. Halisen Kuljetus Ky:n laivastoon kuuluu tänään yksi auto, vahvuus on ollut sama koko yrityksen historian ajan.

Metsäyhtiöt ovat kuitenkin halunneet kumppaneikseen kooltaan suurempia toimijoita, mikä omalta osaltaan edesauttoi HP Logistics Oy:n syntyyn. Tämä Jari Halisen ja Jari Pulkkisen perustama yritys yhdessä sopimusautoilijoineen on toiminut alueellaan UPM:n avainyrittäjänä kymmenen vuoden ajan.

”Murrostila puunajossa on tuonut kentälle uusia ratkaisumalleja, joiden myötä yrittäjien valta ja vastuu toiminnasta on kasvanut. Toimimme varsin itsenäisesti, mutta metsäyhtiöiden antamien raja-arvojen puitteissa”, pohtii Halinen, jonka mukaan esimerkiksi ajojärjestely tapahtuu nyt lähempänä suorittavaa porrasta.

Energiapuukuormat tehdään ja puretaan Jonsered 1080 -nosturilla.”Eihän tämä ole ainoa nosturimerkki, mutta vuosien saatossa olen oppinut tuntemaan niin nosturin kuin sen taustalla vaikuttavan organisaationkin”, summaa Halinen, jonka mukaan yhteistyö merkin ja sen edeltäjän Fiskarsin kanssa on jatkunut vuodesta 1969 alkaen.

Metsäteollisuuden ja puunkuljetuksen murrostilasta huolimatta on Halisen leirissä nojattu poikkeuksetta kotimaisiin ajoneuvoihin. Sisun ohella laivastossa on ollut myös muutama Vanaja – ulkomaisia vaihtoehtoja ei sen sijaan ole kokeiltu ainakaan vielä.

”Vahvasta merkkiuskollisuudesta huolimatta tarjouksia on pyydettävä myös muiltakin merkeiltä. Kauppaa tästä autosta tehtiin viime keväänä, jolloin pöydällä oli myös pari kilpailevaa tarjousta. Ruotsalaismerkkien hinnat olivat hyvin kilpailukykyisiä, mutta toisaalta Sisun tunnetut vahvuudet nostavat kynnystä merkin vaihtamiseen”, pohtii Halinen.

”Mielestäni puuauton kuuluu kulkea rautajousien varassa, vaikka ilmajousitus onkin lisännyt suosiotaan nopeasti. Olisikohan niin, että isot valmistajat ovat unohtaneet rautajousien ympärillä tapahtuvan tuotekehityksen”, pohtii Halinen kehuen samalla rautajousien varassa kulkevan Sisun ajo-ominaisuuksia.

”Korhosen Timo on löytänyt ympärilleen todella osaavan ja motivoituneen joukon, joka osaa ja myös haluaa kehittää ajoneuvoa asiakkaan toiveiden mukaan. Karjaalla on panostettu rautajousialustan kehitystyöhön ja tuloksena on metsään erinomaisesti sopiva tuote”, summaa Halinen latoessaan voimalinjaan isompia välityksiä suorahampaisen vaihteiston kautta.

Kohta kolmen vuosikymmenen ajan kuljetusyrittäjänä toiminut Jari Halinen on isänsä tavoin pitäytynyt kotimaisissa autoissa. ”Työt on aina tehty keppivaihteisella Vanajalla tai Sisulla”, tuumaa Jari Halinen ohjastaessaan viikon ikäistä ajokkiaan eteläkarjalaisella kantatiellä. Omien sanojensa mukaan usko kotimaiseen autoteollisuuteen on pysynyt vakaana kaikkien vuosien ajan.

Puuautoilijan perheeseen syntyneen Halisen mukaan metsäautossa on oltava manuaalivaihteisto – Fullerin suorahampainen tuo kupin pohjalle tilkan sokeria. Ensimmäisen viikon kokemuksen perusteella synkronoimaton vaihteisto tuntuu sopivan maukkaasti uuden 16-litraisen voimalan jatkeeksi.

”Synkronoimaton vaihteisto on kaikkein yksinkertaisin, jolloin se sopii mainiosti käyttöömme. Yksinkertaisuuden ohella se on myös kaikkein nopein”, vakuuttaa Halinen, joka tosin myöntää Volvon kaksoiskytkimen olevan nopeudeltaan kilpailukykyinen.

”Sisu on jo lähtökohtaisesti suunniteltu ajotehtävän mukaisesti, mikä nopeuttaa auton valmistumista. Yksi Sisun vahvuuksista on myös pienessä ja notkeassa organisaatiossa, joka pystyy reagoimaan nopeasti asiakkaan toiveisiin”, pohtii Halinen esitellessään tehdasvalmiin puuauton ilmalla nostettavia lokasuojia ja ulosvedettäviä ketjutelineitä.

Puunajolla aloittanut yrittäjä on viimeisen kuuden vuoden ajan työllistynyt enimmäkseen energiapuun ajolla, joskaan tukinajoa ei ole tyystin unohdettu. Kaksi toisiaan lähellä olevaa suoritealaa asettavat kumpikin käytettävälle kalustolle omat vaatimukset.

”Vetäjä on Karjaalla ajoon valmiiksi rakennettu puuauto, joka on varustettu ForestKingin pankoilla ja EHM:n energiapuulaidoilla. Olen jo vuosien ajan suosinut Kuormavälineen valmistamia ForestKing-pankkoja, jotka ovat keveitä ja laadultaan korkealaatuisia. Nämäkin pankot ovat saaneet ylleen lakkakerroksen, joka auttaa puhtaanapidossa”, kertoo Halinen pankoista, joiden tolpat ovat risunajosta johtuen tavanomaista pystymmät.

Jari Halisen joulukuussa käyttöönotettu Sisu Polar soveltuu niin tukin kuin energiapuunkin ajoon. Hakkuutähteet ja satunnaiset tukkikuormat matkustavat ForestKing-pankkojen väliin nostettujen laitojen välissä, kiivaampaan tukinajoon lähdettäessä laidat nostetaan pois.

Lue lisää Jari Halisen ajatuksista ja uudesta Sisu Polar -puuautosta vuoden 2015 ensimmäisestä Konepörssi-lehdestä, joka ilmestyy 13.1.2015.

Ari Perttilä

Lue seuraavaksi