Uutiset

Kuljetuskalusto

Scanian Young European Truck Driver – Gabriel tuli ja vei Scanian

Osaamista, ennakointia, tietoja ja taitoja – kaikkia näitä tarvittiin Södertäljessä, missä kisattiin Scanian Young European Truck Driver –kisan pääpalkinnosta. Kaksipäiväisen kilpailun aikana mitattiin nuorten kuljettajien osaamista ja taitoja niin taloudellisessa ja turvallisessa ajamisessa, ajoonlähtötarkastuksen tekemisessä, kuorman varmistamisessa kuin auton käsittelyssäkin. Uutena osa-alueena kisaan oli tuotu harjoitus, jossa mitattiin kuljettajien toimintaa onnettomuuspaikalla.

Suomalaisväriä kilpailuun toi kuopiolainen Janne Hötti, joka ajoi parhaaseen suoritukseen viime kevään Suomen finaalissa Helsingin Logistiikka-Kuljetus –messujen yhteydessä. Nykyisin lankapuhelinverkkojen purkutöitä tekevässä Epuro Oy:ssä työnjohtajana työskentelevällä kuopiolaisnuorella on kilpailun kannalta vankka ja luotettava menneisyys:

”Maaliskuussa 1999 alkaneen autonkuljettajan uran aikana on siirretty muun muassa turvetta ja asfalttia”, kertoo Janne kisan alla. Kipinä autoihin on sytyttänyt liekkeihin myös kilpailuvietin, sillä Janne on osallistunut Rahtareiden ajotaitokisoihin jo kymmenen kertaa. SM-kisoihin rauhallisen lupsakka savolaisnuori on osallistunut yhdeksän kertaa ja MM-kisalaukkukin on pitänyt pakata jo kolmesti.

Kilpailukokemusta Suomen edustajalla tuntuu olevan, joten eiköhän siirrytä tositoimiin kisakentälle.

Pihistämistä ja palonsammutusta

Uuden R-Scanian jahti alkoi Jannen kohdalla kuormanvarmistamisella. Kapelliperävaunun suojin nostettu korkea ja kapea puulaatikko piti annettujen materiaalien ja sidontavälineiden avulla kiinnittää liikenneturvallisuuden kannalta riittävällä tavalla. Pienen tuumailun jälkeen suomalaiskisaaja käytti tehtävässä kuormalavoja sekä kuormaliinoja. Välineet olivat oikeat, mutta liinojen määrä kasvoi liian suureksi, sillä Jannen käyttämän kolmen liinan taktiikan sijaan kaksi liinaa olisi riittänyt.

”Tässä kohtaa harmitti, koska 30 tarjolla olevasta pisteestä tuloksiin kirjattiin vain yhdeksän”, harmitteli Janne, joka jatkoi seuraavaksi tippakisaan. Taloudellisuuden lisäksi ajosuorituksen aikana arvioitiin myös ajon turvallisuutta ja muun liikenteen huomioimista.

”Ainakin yhdellä suojatiellä oli lastenvaunujen kanssa suojatien ylitystä empivä kaveri, jonka selkämyksestä paljastui tilanteen jälkeen Scania-teksti”, valottaa Janne mutkaisilla ja mäkisillä seututeillä ajetun tippakisan käänteitä. Turvallisuutta tarkastellut tuomari vakuuttui suomalaistyyppisestä käytöksestä, sillä turvallisuusosiosta tarttui mukaan yhtä vaille maksimipistemäärä. Pihistäminenkin sujui varsin mukavasti, vaikka kohdalle sattui lapsia ja skoottereita – ja tietenkin kohdissa, joissa joutui hidastamaan vauhtia.

Kisamatka kaartoi seuraavaksi onnettomuuspaikalle, missä sekä auto että kuljettaja olivat tulessa. Vapaapalokuntatoiminnassa pitkään mukana ollut Janne pysäköi auton, kytki hätävilkut ja verhoutui turvaliiviin ennen rientämistä sammutustehtävään, jossa hän käytti oikeaoppisella tavalla sekä peitettä että sammutinta.

”Huomasin auton kojelaudalla olleen puhelimen, jolla olisi pitänyt tehdä ilmoitus hätänumeroon. Se soitto nyt kuitenkin unohtui”, harmitteli muutoin mallisuoritukseen yltänyt kilpailija.

Ajoonlähtotarkastuksessa oli etsittävä matkateon turvallisuuteen vaikuttavia, autoon tehtyjä vikoja.

”Sitomaton kuorma, puuttuva pyöränmutteri, vajaapaineinen rengas, puuttuva tankin korkki ja auki oleva vetopöytä rikkoutuneiden polttimoiden kanssa”, listaa Janne tekemäänsä vikalistaa.

Pudotuspeli alkaa

Toinen kisapäivä avautui Södertäljessä jälleen aurinkoisena kuin suomalaiskilpailijan mieli. Lauantai-aamun ensimmäisessä tehtävässä kilpailijoiden piti näyttää osaamisensa peruuttamalla puolikkaalla Z-radan läpi. Täysperävaunua työkseen ajanut suomalaiskisaaja hallitsi ajokkinsa ja hermonsa hienosti tuuppamalla auton sujuvasti läpi radan.

Ensimmäisen tehtävän jälkeen oli aika lähettää kuusi heikoiten menestynyttä kisaajaa katsomoon muiden jatkaessa talliinperuutus -tyyppiseen ”Combo” -tehtävään, jota ajettiin samanaikaisesti kolmella radalla. Tästä tehtävästä jatkoon pääsi kustakin lähdöstä ainoastaan vähiten virheitä tehnyt ja nopeimmin suorituksesta selvinnyt kuljettaja. Janne sai vastaansa taitaviksi tiedetyt kisaajat Hollannista ja Sveitsistä. Hyvin ahtaaksi tehty talli toi Jannelle muutaman osuman ja lipun suomalaiskatsomon lehtereille.

Combon selvittäneet kuusi kilpailijaa jatkoivat ”Knock the King” –tehtävään, jossa piti kaataa tallin jokaisessa nurkassa seisseestä kolmesta pylväästä ainoastaan yksi kellon käydessä koko ajan. Kuudesta kilpailijasta finaaliin ajoi Ranskan Stephen Lacombe, Venäjän Dmitrey Semenov sekä Irlannin Gabriel Warde.

Finaalin ”Super Z”-tehtävä ajettiin aiemmin ajetulla Z-radalla, johon oli lisätty auton etu- ja takakulmilla sekä kaadettavia, että pystyyn jätettäväksi tarkoitettuja keiloja. Virhepisteiden sijaan ylimääräiset kaatuneet keilat piti nostaa nostaa pystyyn itse kellon käydessä. Ensimmäisenä tässä varsin jännittävässä finaalissa maaliviivan ylitti Irlannin Gabriel Warde, joka sai kotiin viemisiksi 100 000 euron lahjakortin Scanian hankintaa varten.

”Olen yleensä varsin säästäväinen raha-asioissa, mutta tässä kohdassa kirjoitan nimen dokumenttiin erittäin tyytyväisin mielin”, sanaili vastikään Scania CV:n toimitusjohtajana aloittanut Martin Lundström, joka allekirjoituksellaan virallisti Warden palkinnon.

Harjoittelu alkakoon

Young European Truck Driver –kilpailun historia alkaa vuodesta 2003, jolloin södertäljeläiskonttorissa alettiin miettiä kuljettajan merkitystä kuljetustoiminnan kannattavuudelle, tehokkuudelle ja turvallisuudelle. Konttorilla tultiin samaan loppupäätelmään monien muiden tahojen kanssa: Kuljettaja on se kuljettamisen kriittinen tekijä, johon kannattaa panostaa. Pystyyn polkaistusta, nyt jo viidesti järjestetystä Scania YETD –kilpailusta on vuosikymmenen aikana kehittynyt suosittu kilpailu, johon osallistui tällä kertaa 17 000 nuorta, alle 35-vuotiasta kuljettajaa. Maailmanlaajuisesti vastaaviin kilpailuihin on kuluvan vuoden aikana osallistunut noin 70 000 nuorta ammattikuljettajaa.

Alkuvuodesta teoriatehtävillä alkanut kilpailu nousi ennennäkemättömään suosioon myös Suomessa. Internetin teoriakysymyksiin vastasi kuutisensataa nuorta kuljettajaa, joista 140 kutsuttiin paikallisiin aluekilpailuihin. Suomen finaalissa parhaiten menestynyt Janne Hötti jätti taakseen toiseksi sijoittuneen Mikko Lunkin ja kolmannelle sijalle ajaneen Ville Pöllän.

Ainakin ennakkotietojen mukaan Scanian Young European Truck Driver –kilpailu järjestetään seuraavan kerran vuonna 2015, joten kaikkien silloin alle 35-vuotiaat kuljettajat voivat aloitta henkisen valmistautumisen. Kyllä Suomeenkin mahtuisi vielä yksi uusi R-sarjan Scania.

Ari Perttilä

Lue seuraavaksi