Uutiset

Kuljetuskalusto

Scania raskaiden kuorma-autojen ykkönen 2015

Suomessa ensirekisteröitiin vuonna 2015 kaiken kaikkiaan 2111 kokonaismassaltaan vähintään 18-tonnista kuorma-autoa. Näistä 794 oli Scanioita, jolloin markkinaosuudeksi tuli 37,6 prosenttia. Tällä markkinaosuudella Scaniasta tuli vuoden 2015 markkinajohtaja Suomessa. Raskaiden kuorma-autojen kokonaismarkkinat kasvoivat vuonna 2015 edelliseen vuoteen verrattuna vajaalla 10 prosentilla. Scanian osalta kasvua oli reilut 18 prosenttia.

Vuonna 2015 Scania oli muun muassa Suomen eniten myyty puutavara-auto. Ykkössijat tuli myös perinteisten umpikoriautojen sekä koukkulaitteella varustettujen autojen osalta.

Scania on perinteisesti ollut vahva jätehuollon vaativassa maailmassa. Niin myös viime vuonna, jolloin enemmän kuin joka toinen uusi jäteauto rakennettiin Scanian alustalle. Palo- ja pelastusautoissa Scania saavutti jälleen 100 prosentin markkinaosuuden, kun kaikki vuoden 2015 aikana ensirekisteröidyt 52 yksikköä olivat Scanioita.

Mallisto parhaassa iässään

Scanian vahvuuksia ovat teknisesti erittäin luotettavaksi osoittautunut tuote, jossa takuuaikaisten vikojen määrä on alittanut jo legendaarisen 3-sarjan viimeisten yksilöiden poikkeuksellisen alhaisen vikatiheyden. Lisäksi erittäin polttoainetaloudellisiksi osoittautuneet Euro 6 -moottorit ovat kiitäneet testivoitosta toiseen eri puolilla Eurooppaa. Myös jokapäiväisessä työssä polttoainetalous on useasti osoittautunut vielä odotuksiakin paremmaksi.

Kuljetustoiminnan tehokkaan hoitamisen tukena asiakaskunnan käytössä on maanlaajuinen ja asiakkaiden parhaimmaksi arvostama huolto- ja korjaamoverkosto, johon kuuluu kaikkiaan 26 palvelupistettä.

Suomen lisäksi Scania saavutti markkinajohtajuudet vuonna 2015 myös muun muassa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa.

Lue seuraavaksi