Uutiset

Kuljetuskalusto

Scania on puutavara-autojen markkinajohtaja

Scania oli vuoden 2016 kuorma-autojen kokonaismyyntitilastoissa ykkönen. Eri suoritealoilla Scania oli vahva ja merkki oli viime vuonna myös eniten myyty puuauto. Scania Suomi Oy:n myyntijohtajan Seppo Hallikaisen mukaan vuoden 2017 alkuvuoden myynti näyttää jatkavan samalla linjalla. Mihin Scanian menestys perustuu? Seppo Hallikainen mainitsee kaksi vahvaa argumenttia. Scanian tuotetarjonta voimansiirron, akselijärjestyksen ja jousituksen osalta palvelee erilaista raakapuukuljetusta kattavasti. Lisäksi Scania oli aikoinaan ja on edelleen ennakoiden mukana Suomen tieliikenteen massamuutoksissa. Vierailu puutavara-autoilijan arkitoimiin vahvisti Scanian viestiä.

Scania Suomi Oy:n myyntijohtaja Seppo Hallikainen on tyytyväinen edustamansa merkin myyntiin puuautona.

”Scanialla on voimalinja kunnossa. Samasta linjasta pidetään kiinni myös uusissa tulevissa Scanian uutuusmalleissa raskaalla puolella. Meiltä saa puutavara-ajoon auton asiakkaan tarpeen mukaan. Scanialle on selvää, ettemme voi asiakkaan puolesta päättää mihin puutavara-auton neljä akselia sijoitetaan. Asiakas sen osaa päättää itse. Me myymme oikeanlaisen auton”, toteaa Hallikainen yksiselitteisesti. Scania Suomen mahdollisuus ja tapa reagoida markkinamuutoksiin on Seppo Hallikaisen mukaan erinomainen. Siihen vaikuttaa myyntijohtajan mukaan erittäin hyvät suhteet Scanian tehtaalle Södertäljeen Ruotsiin. Hän mainitsee, että nyt vuorostaan tehdas kuuntelee

Scania Suomi Oy:n myyntijohtaja Seppo Hallikainen

Suomen massa- ja mittamuutoksista saatuja kokemuksia ajatellen Ruotsin markkinoita. Naapurimaan tieliikenteen kokonaismassat ovat kasvamassa Suomen viitoittamalla tiellä.

”Oma käsitykseni on, että me Scania Suomi -yhtiönä olimme rohkeita esitellessämme vuoden 2013 massamuutoksiin ratkaisumme ennen kuin säädöksiä oli vahvistettu. Tilasimme Södertäljestä esittelyautoja, joiden tieliikenteen kokonaismassoista oli vasta ehdotuksia”, avaa Seppo Hallikainen tehtaan uskoa organisaatioonsa Suomessa.

Scanian malliuudistus perustuu vahvuuksille

”Uuden mallin raskaan puolen Scaniat ovat jo Suomessakin kenttätestissä. Raskaan puolen voimansiirron osalta en ole ollenkaan huolissani. Sama linja jatkuu. Mainitsen uudesta mallistamme erikseen sähköjärjestelmät. Käytämme järjestelmissämme vain laadukkaita komponentteja. Meille toimintavarmuus on avainasia. Uudet jo käytössä olevat maantiemallit antavat tässä suhteessa kokemuksia myös tuleville raskaimmille malleille. En ole todellakaan huolissani, etteikö uusi malli pelaisi myös suomalaisessa puutavarakuljetuksessa”, täydentää Hallikainen. Uuden mallin moniakselisten versioiden esittelyä odotellaan markkinoilla jo kuumeisesti. Seppo Hallikaisen mukaan nyt myynnissä olevaa mallia myydään ainakin tämän vuoden loppupuolelle saakka, mutta hän ei suostu antamaan tarkempaa arvioita uuden mallin raskaiden versioiden myynnin aloittamisesta. Tällä hetkellä myynnin kokonaistavoitteet Scania Suomelle ovat selvät. Kuorma-autojen kokonaismyynti on nousussa, joten merkin myynti kasvaa pitämällä markkinaosuutensa. Puutavara-autoissa alkuvuosi 2017 on Hallikaisen mukaan ollut jopa yllättävän hyvä.

Scanialla puutavaraa pinolta tehtaille kuljettavalla Jouni Lehmusvuorella on alalta kokemusta, mutta tarvittaessa löytyy myös kokeiluvalmiutta.

”Olemme kolme veljestä yrittäjinä kuljetusliike Mikko Meri Oy:n nimissä. Toimimme Tammelassa ja lähialueella. Olen itse ajanut puutavaraa yrittäjänä armeijan jälkeen vuodesta 1995. Sitä ennenkin tuli puita jo ajettua. Talossamme on ollut lähinnä kahta automerkkiä. Aina on pyydetty tarjouksia eri merkeiltä autonvaihdon yhteydessä”, kertailee Jouni ohjastaessaan vesijää -liukkaalla sivutiellä Scaniaa kohti lastauspaikkaa. Jounin mukaan nykyinen ajokki, jota hän talon ulkopuolisen kuljettajan kanssa

Jouni Lehmusvuori heittää vitjat niskaan ja matka kohti puupinoa jatkuu.

yhdessä ajaa, ei ollut välttämättä sellaisenaan suunnitelmissa. Kyseessä on talon ensimmäinen tridem-auto eli neliakselinen telivetoinen Scania, jossa on takimmaisena ohjaava kantoakseli. Auto on akseliperävetoinen ja täysilmajousinen. Lehmusvuoren keskimmäisen veljeksen ohjastaman Scanian perässä on viisiakselinen Briabin jatkettava perävaunu eli täyteen 76 tonnin kokonaismassoilla olevaan yhdistelmään ollaan hakemassa yli 50 tonnia raakapuuta. Kyseessä on Scanian esittelyauto vuodelta 2014, moottorina 730 hevosvoiman V8 Euro 6 -päästöluokassa. Vaihteistossa on 14-nopeutta eteen ja se on varustettu ilman kytkinpoljinta Opticruise -robotilla.

”Ei me ihan tällaista autoa suunniteltu, mutta kun tilaisuus tuli, kaupat tehtiin Hämeenlinnan Scania-myyjän Tommi Salmisen kanssa. Erityisesti alustan osalta auto oli hyppy uuteen. Harkiten ja opetellen on edetty, ei tästä kyllä mitään moitittavaa puuautona löydy”, kertoo Jouni kun ketjut etuvetäville takapyörille on kiinnitetty ja matka pitkin pientä ja kapeaa tietä puutavaralaanille jatkuu.

Puutavara-auto on aina kompromissi

”Vaikka tällä pärjää ihan loistavasti, kyllä seuraava puuauto napaperävetoinen on, kuten talon toinen kolmiakselinen Scaniakin. Totta kai Scanian uusi raskas mallisto kiinnostaa. Ehkä me ei olla toisaalta aivan ensimmäisenä sellaista ostamassa”, naurahtaa Jouni ja saa vahvistusta isoveljeltään Jarilta. Heidän mielestään kokemuksia uudesta mallista on ensin hyvä kuulla. Täydellistä puuautoa Lehmusvuoren veljesten mielestä ei ole olemassa. He perustelevat puuauton olevan riippuvainen niin monesta muuttujasta. Ajettavat puutavaralaadut, olosuhteet, ajomatkat ja ajosopimuksetkin määrittävät kalustovalintaa. Monen tekijän vaikutuksesta puutavara-auto on usein kompromissi.

”Seuraava autonvaihto saa vielä odottaa, mutta kyllä tuo vanhempi 2013 -mallinen kolmiakselinen menee jossain vaiheessa vaihtoon. Avoimesti kuulemme eri merkeiltä tarjouksia, mutta kyllä Tommin kanssa hommat sujuu hyvin”, vinkkaavat veljekset Hämeenlinnassa Scaniaa myyvän Tommi Salmisen suuntaan.

Seppo Hallikainen Scanian Konalan palvelupisteessä ei ylläty Lehmusvuoren veljesten näkemyksestä. ”Neliakselisen puuauton akselijärjestys voi mennä autonvaihdossa uusiksi. Akselijärjestyksessä on hurjia alueellisia eroja, esimerkiksi toisella puolella Suomea vannotaan sellaisen akselijärjestyksen nimiin, jota toisaalla ei juuri puuautona

Ketjut nostetaan vielä maasta telineisiin ja matka sahaa kohti alkaa.

myydä. Muutosesimerkkinä on viime aikoina koettu kaksi ohjaavaa ja kaksi takavetävää eli 2+2 -tyypin valinnan yleistyminen. Yksi syy lienee tehdasasenteisena saatava nouseva toinen akseli. Ilmajousitus on suositumpi, mutta kyllä parabelijousitteisia uusia Scanioita myydään puupuolelle edelleen merkittäviä määriä. Ymmärrän täysin asiakkaan näkökulman autoa hankittaessa, yhtä oikeaa vastausta tässä asiassa ei ole”, vahvistaa Seppo Hallikainen. Scania tarjoaa monipuolisesta repertuaaristaan puutavaraa kuljettaville asiakkaille hyviä vaihtoehtoja. Parhaan kompromissin valitsee asiakas ja samat asiakkaat tekevät Scaniasta markkinajohtajan.

Perävaunu on Briabin valmistama jatkokärry. Akselinnostot helpottavat kääntämistä.

www.scania.fi

Konepörssin verkossa

Lue seuraavaksi