Uutiset

Kuljetuskalusto

Saleston Matec-Trailerin myyntiyhtiöksi

Matec-Trailer Oy:n tytäryhtiöksi perustettu Saleston Oy tulee jatkossa vastaamaan Matec-Trailerin myynnistä. Matec-Trailerin tuotteiden ohella Salestonin päämiehiä ovat Kesla ja Jyki.

”Aiemmin on tuotteiden myynti tapahtunut Matec-Trailerin nimissä. Nyt meillä on Matec-Trailer-tuotteiden lisäksi Keslan ja Jykin tuotteet, joten selvyyden vuoksi myyntitoiminnot on siirretty uudelle Saleston Oy:lle ja Matec-Trailer jatkaa tuotteita valmistavana yhtiönä”, taustoittaa toimitusjohtaja Mikko Haavisto. Myyntialueena on koko Suomi.

Myynnissä toimii Mikko Haaviston aisaparina Jesse Holopainen, joka on ollut nyt pari kuukautta Salestonin palveluksessa. Hänellä on tausta Jouni Porokan palveluksesta, missä hän on perehtynyt Keslan ja Jykin tuotteisiin perusteellisesti. Holopaisen myynnissä ovat ensisijaisesti nosturit, perävaunut, vaihtolavat, puutavaravarustelut, pankot ja muut alan tarvikkeet. Haaviston parasta osaamisaluetta ovat hakekuljetusratkaisut. Nyt alkuun miehet kiertävät paljon yhdessä, jolloin molempien asiantuntemus on asiakkaiden käytettävissä. Myynnissä jatkaa myös Mika Rinta-Könnö entiseen tapaansa.

”Pyrimme olemaan kaikkien alalla toimivien tiedossa parin vuoden sisällä”, sanoo Holopainen. ”Tavoitteeseemme pääsemme tekemällä asiat paremmin kuin muut. Emme tee asioista turhan vaikeita vaan teemme työtä asiakaslähtöisesti.”

Uutena kuviona Saleston tulee aloittamaan vuokraustoiminnan. ”Meillä on aiemminkin kyllä ollut käytettyä kalustoa vuokralla, mutta tulemme laajentamaan sen toiminnan myös uusiin. Kuvio toimii samalla periaatteella kuin autojen huoltoleasing. Näin meillä on tarjota vuokratuote esimerkiksi tietyn urakan ajalle”, esittelee Holopainen.

Lue seuraavaksi