Uutiset

Kuljetuskalusto

Saksa vapauttaa kaasu- ja sähkökuorma-autot tietulleista

Kaasu- ja sähkökäyttöiset kuorma-autot vapautetaan Saksassa MAUT-tietullimaksuista vuosina 2019 ja 2020. Lisäksi Saksassa voi saada kaasukuorma-auton hankintatukea 12 000 euroa LNG-autolle ja 8 000 euroa CNG-autolle.

Scanian Saksan ja Itävallan myynnistä vastaavan Christian Hottgenrothin mukaan kiinnostus kaasuautoihin on kasvanut Saksassa.

”Merkittävästi pienemmät hiilidioksidipäästöt ja taloudellisuus ohjaavat kestävämpiin kuljetusratkaisuihin. Tietullihelpotus tekee kaasuautoihin investoimisen vieläkin houkuttelevammaksi”, Hottgenroth sanoo.

Kaasukuorma-autot eivät ole vielä yleistyneet Saksassa. Yksi syy on ollut tankkausasemien puuttuminen. Itse asiassa maan ensimmäinen kiinteä, yleiseen käyttöön tarkoitettu LNG-tankkausasema avattiin vasta viime kuussa Hampuriin. Tämän kuun lopulla avataan seuraava Berliiniin. Näiden lisäksi on kolme siirrettävää LNG-tankkausasemaa.

Suunnitelma 10–12 uuden aseman nopeasta rakentamisesta on olemassa, mutta joka tapauksessa niiden valmistumiseen menee aikaa vähintään kahdeksan kuukautta. MAUT-huojennus alkaa kuitenkin jo tammikuussa 2019.

Säädös koskee CNG- ja LNG-käyttöisiä kaasukuorma-autoja sekä akkukäyttöisiä sähköautoja. Ottaen huomioon etäisyydet maksullisilla teillä, MAUT-poikkeus hyödyttää eniten kaukoliikenteen harjoittajia.

Viisiakselisen Euro 6 -yhdistelmän MAUT-maksu tulee nousemaan 13,5 sentistä 18,7 senttiin kilometrillä, miltä välttyy kokonaan kaasu- ja sähköautoilla. Jos ajomäärä tietullien alaisilla teillä on 100 000 kilometriä vuodessa, säästöä syntyy tammikuusta alkaen 18 700 euroa vuodessa pelkästään MAUT-maksuissa.

Lue seuraavaksi