Sähkökäyttöisyys lisääntyy

Olli Päiviö

Asiakkuuspäällikkö Toni Kytöviita Ramirent Finland Oy:stä kertoili Maxpossa konevuokrauksen suuntauksista Konepörssille. Sähkön ja akkujen käyttö voimanlähteinä yleistyy maansiirtokoneissakin ja Ramirentilläkin oli esillä muun muassa akkukäyttöiset JCB-minikaivukone sekä Avant-pienkuormaaja.

”Ramirent on Suomessa viime vuosina panostanut voimakkaasti infra-alan tuotteisiin ja palveluihin. Erityisesti liikenneturvatuotteisiin ja niihin liittyviin palveluihin, kuten liikennesuunnitteluun ja asennukseen. Omien liikenneturvatuotteiden myötä (esimerkiksi SafePass liikennekaide) olemme onnistuneet hyvin erottautumaan kilpailijoista”, kertoi Kytöviita.

Winlet 350.

”Pystymme tarjoamaan asiakkaalle kaikki työmaan vuokrapalvelut kokonaistoimituksena. Esimerkiksi tietyömaalle liikennejärjestelyt kokonaisuudessaan, sisältäen suunnittelun, tuotteet, asennuksen ja ylläpidon. Samoin löytyy kaikki muu työmaalla tarvittava kuten vaikkapa työmaatilat, telineet, sääsuojaus, lämmitys, sähköistys ja valaistus. Kun asiakas saa kaiken tarvitsemansa yhdeltä toimijalta, prosessit suoraviivaistuvat ja yksinkertaistuvat ja näin syntyy kustannussäästöjä”, lupaa Kytöviita edelleen.

Osaston etualalla pääkäytävän vieressä komeili sähkökäyttöinen Winlet 350 -nostolaite. Se on suunniteltu erityisesti ikkunoiden ja lasitusten asennustöihin, mutta sillä voidaan käsitellä laajaa materiaalirepertuaaria, kuten vaikkapa kiveä, betonia, teräslevyjä tai puulevyjä. Etenemiskyvyn maastossakin luvataan olevan hyvän, joten epätasainen ja pehmeä alustakin sille käy. Sähkökäytön ansiosta voidaan työskennellä myös sisätiloissa.

Imukuppitarraimen monipuolisilla ja ennustettavilla liikkeillä nostettava tuote saadaan valmistajan mukaan paikoitettua turvallisesti ja tarkasti. Laite voidaan asentaa trukkiadapterin avulla vaikkapa kurottajan haarukkaan ja nostaa sillä kohteeseen. Kaukosäätimen avulla saadaan tuote tarkasti paikoitettua.