Uutiset

Työkoneet

Ruohonleikkuuta sauvaohjatulla Grillolla

KH-Koneet Oy:n asiakaskunnassa on paljon kaupunkeja, kuntia ja kiinteistöhuoltoyhtiöitä. Talviaikaan lumitöitä tekevät asiakkaat ovat kesällä monipuolisissa hoitotöissä, joihin oleellisena osana ruohon leikkaaminen kuuluu. Keväällä KH-Koneet lisäsi myyntivalikoimaansa italialaisen Grillon tuotteita mahdollistaen asiakkailleen nyt yhä laajemman sorttimentin yhdestä osoitteesta.

Helsingin Ympäristötekniikka Oy (HYT) tarjoaa viherrakentamisen ja maaurakoinnin palveluja Uudellamaalla. Ammattitaidostaan ylpeä ryhmä kuva tapaansa tehdä töitä lyhyesti ja ytimekkäästi: Parasta tai ei mitään. Järvenpäässä urakoinnin piiriin kuuluu kaupungin nurmikoiden hoito ja sinne yhtiö hankki uuden sauvaohjatun Grillo FX 27 -ruohonleikkurin.

Toimitusjohtaja Mikko Nyholm HYT:lta kertoo, että Grillo FX 27 oli kokoluokaltaan sopiva uuden leikkurin hankintaa mietittäessä. ”Haimme sauvaohjattua konetta ja siihen tämän leikkuupöydän leveys oli sopiva ja hinta-laatusuhde oli paikallaan.”

Tänä keväänä HYT:llä aloittanut Petri Haataja oli ehtinyt parina päivänä leikata nurmia Järvenpäässä Grillo FX 27 -leikkurilla. ”Ruohonleikkuussa en töissä ole ollut kuin kesätöissä aikanaan. Olen ollut töissä katukunnossapidossa ja kuitenkin ajanut siellä paljon erilaisia koneita, esimerkiksi Bobcatin liukuohjattua kuormaajaa. Aika paljon tämä on samanoloinen ajaa ja sinällään oli helppoa lähteä ajamaan tällä”, sanoo Haataja.

”Ohjattavuus on tässä parasta. Tämä kääntyy todella näppärästi ja taipuu siten oikein hyvin kiertelemään puita, pensaita sun muita esteitä. Myös peruuttaminen käy näppärästi. Muuten ei tästä vielä oikein paljoa osaa kertoa, kun mittarissakaan ei ole vielä kuin kolmisenkymmentä tuntia.”

”Tykkään, on mukava ajaa ja sopii käteen”, päättää Haataja.

HYT:n Grillo on rekisteröity työkoneeksi. Siirrot Järvenpäässä tehdään ajamalla teitä pitkin, sillä välimatkat eivät ole pitkiä.

Sauvaohjattu ja nollakääntösäteen omaava FX 27 saa tehonsa Briggs & Strattonin 27 hevosvoiman bensiinimoottorista. Hydrostaattivoimansiirrolla varustetussa, 460 kiloa painavassa koneessa leikkuukorkeuden säätö on sähköinen ja mahdollista välillä 30–85 millimetriä. Leikkuulaitteessa on kolme terää ja leikkuuleveys on 1250 millimetriä.

Leikkuumenetelmän vaihto bio-versiosta taaksepurkavaksi voidaan tehdä pikavaihtovivulla.

Juha Kuusjärvi

Lue seuraavaksi