Rautajärven Konehuolto Oy laajentaa

Pirkanmaalla jo varsin tunnetuksi tullut, vuonna 2011 perustettu Rautajärven Konehuolto Oy (Konepörssi 2/2015) on laajentanut toimintaansa avaamalla korjaamon Tuusulan Högbergintielle. Sopivat tilat vuokrattiin Bimu Oy:n huoltohallista.

Samalla Enska ja Erkki Mäntylä luopuivat omasta korjaamostaan siirtymällä Rautajärven Konehuollon asiakkaaksi. Korjaamopäällikkö Henri Raivosen mukaan huolto- ja korjaustöiden ulkoistaminen antaakin urakoitsijalle entistä enemmän aikaa keksittyä siihen, mitä parhaiten osaa, eli työn suorittamiseen. Rautajärven Konehuolto on monimerkkikorjaamo. Se huoltaa ja korjaa pääasiassa maarakennuskalustoa kuten kaivukoneita ja pyöräkuormaajia merkistä ja vuosimallista riippumatta.

Vahva erikoistuminen on tapahtunut myös harvinaisempaan erikoiskalustoon kuten kierrätyksen koneisin ja laiteisiin, murskaimiin, seuloihin, stabiloinnin kalustoon sekä erilaisiin paalutuskoneisiin. Raivosen vahva tausta murskainpuolelta näkyy yrityksen suuntautumisessa. Asiakkaiksi on hankittu useita isoja maarakennusalan toimijoita, mutta myös niin sanottuja ”yhden koneen” asiakkaita palvellaan.

”Olemme hioneet konseptimme toimivaksi ja meiltä asiakas saa ammattitaitoisen ja osaavan henkilökunnan palvelut. Tärkeää on myös kilpailukykyisesti hinnoitellut varaosat, joita hankimme laajan verkoston kautta ympäri maailmaa. Esimerkiksi telaston osissa toimittajia on useita. Asiakas päättä itse onko hankintakriteerinä hinta vai kestävämpi laatu. Vaihtoehtoja voidaan tarjota yleensä useita”, aloittaa Raivonen.

”Olemme täyden palvelun korjaamo, jolloin asiakas saa kaiken palvelun yhdestä osoitteesta. Huollon toimivuutta takaa osaltaan hyvä alihankkija- ja yhteistyökumppaniverkosto. Ostamme esimerkiksi koneistusta talon ulkopuolelta ja tarpeen vaatiessa myös keskusteluyhteys koneiden maahantuojiin ja valmistajiin on kunnossa. Kaikki tähtää siihen, että asiakkaan kalusto saadaan nopeasti kuntoon.”

”Pyrimme myös siihen, että korjauksia tehdään mahdollisuuksien mukaan silloin, kun asiakkaan työt ovat seisahduksissa. Viikonloppuisin, seisokkien ja lomien aikana tai vaikkapa öisin”, lupaa Raivonen.

Kun varaosat on hankittu tunnetuista ja koetelluista lähteistä sekä työ tehty omilla miehillä, niin takuu on helppo myöntää.

Nyt Tuusulassa toimii siis uusi korjaamo, joka on otettu pääkaupunkiseudulla hyvin vastaan. Bimu Oy:n laajaa kalustoa korjataan ja huolletaan myös. Bimun uusista urakoista johtuvat lisäinvestoinnit tuovat työtä myös koneiden varustelun muodossa.

”Hirveästi emme ole pitäneet meteliä uusista Tuusulan tiloista, sillä vanhat asiakkaat ovat työllistäneet meitä hyvin. Lisärekrytoinnit ovat käynnissä ja uusi työnjohtajakin jo palkattu. Ammattitaitoisista asentajista on myös jatkuva kysyntä. Tulemme jatkossa laajentamaan täälläkin toimintaamme, sillä mahdollisuudet laajentumiseen on otettu huomioon jo perustusvaiheessa", jatkaa Raivonen (kuva).

Toiminta on kasvamassa muutenkin. Kangasalle  on valmistumassa keväällä upouudet, yli 2000 neliömetrin korjaamotilat.

”Uudesta korjaamosta on tulossa erittäin nykyaikainen ja toimiva. Hallissa palvelee muun muassa 30 tonnin nosturit, joka takaavat varsin raskaiden komponenttien siirtelyn sisätiloissa. Pitkällä yhdistelmällä voidaan ajaa hallin läpi. Tehokkaat pesutilat on eriytetty korjaamosta. Itse uskomme, että Kangasalle valmistuu Suomen nykyaikaisin raskaan kaluston korjaamo.”

Myös kentällä liikkuvaan kalustoon on panostettu, sillä puolet kaikista toimenpiteistä tehdään nykyisin  työmaalla. Isot huoltoautot ovat varustettu kattavan työkaluarsenaalin lisäksi muun muassa letkuntekoprässein, hitsauslaittein ja runsaalla varaosavalikoimalla.

”Pyrimme ennen komennukselle lähtöä selvittämään vian ja varautumaan siihen oikeanlaisella henkilöstöllä ja varaosilla. On mahdotonta pitää kaikkea tarvittavaa mukana, ja yhdestä miehestä ei joka paikkaan ole. Siksi ammattitatoinen ja laaja henkilöstö tarjoaa tehokkaan  palvelun lähelle asiakasta myös kenttähuoltotöissä. Työnjohto auttaa tarvittaessa ja hoitaa varaosat asentajille valmiiksi työn joutumiseksi. Omasta henkilöstöstä löytyy myös asintuntijat eri osa-aluille, jotka auttavat tarvittaessa haastavimmissa tapauksissa.”

”Asentajilta vaadimme ennen kaikkea työtä pelkäämätöntä asennetta ja  joustavuutta työajoissa. Niin sanottuja ahkeria 'maatalojen poikia' on myös täydentämässä vahvaa asentajaporukkaamme.” 

Uusi koneiden seurantajärjestelmä on myös valmistumassa. Siihen kirjataan kaikki koneisiin tehdyt huollot ja korjaukset. Myös huollon hälytykset voidaan ohjelmoida sisään. Asiakas tulee saamaan omat tunnukset ohjelmaan ja nettiselaimen kautta voi tutkailla omien koneiden tehtyjä ja tulossa olevia huoltoja. Samalla koneen koko historia tallentuu järjestelmään ja auttanee jälleenmyyntitilanteessa.

Rautajärven Konehuolto on luonut toimivan korjaamokonseptin ja jatkuva laajeneminen kertoo asiakkaiden ottaneen sen omakseen.

Bimun toimitusjohtaja Enska Mäntylä (oik.) ja Rautajärven Konehuollon korjaamopäällikkö Henri Raivonen neljän Catin putkenlaskukoneen (pipe layer) edessä. Koneet on tuotu Venäjältä ja Raivonen hoveineen on kunnostanut niitä 300 tunnin rupeamalla iskukuntoon ja Amerikan markkinoille myytäväksi.

”Noista huudetaan helposti 200 000 euroa kappaleelta Amerikan huutokaupoissa”, uskoo Mäntylä.

Pirkan Rakentajapalvelu Oy:n paalutuskone kävi pitkän työmaan jälkeen Tuusulassa huollossa. Nyt se on taas iskussa suuntaamassa kohti uusia työmaita.

Korjattua ja ehkä hieman korjattavaakin kalustoa löydät osoitteesta: ajoon.fi.

Olli Päiviö