Uutiset

Työkoneet

Raskaat renkaat nopeasti ja edullisesti

Gripen Wheels Ab on perustettu Ruotsin Jönköpingissä vuonna 1990. Pääpaikka nykyään on Torsvik, Jönköpingin teollisuusalueella, jossa sijaitsee yrityksen 30 000 neliömetrin laajuinen päävarasto. Yhtiön perustajan, Pelle Fritzonin periaatteena on, että hyllystä löytyy paljon tavaraa – ”ei oota” ei myydä. mainoslauseessaan yhtiö kertoo omaavansa Euroopan suurimman maansiirtorenkaiden varaston. Toimitukset Suomen varastolle lähtevät Vaggerydistä viikoittain.

Yhtiö on kasvanut varsin hyvin koko Euroopan kattavaksi verkostoksi. Myyntivarastot sillä on Saksassa, Ranskassa, Englannissa Portugalissa, Italiassa ja Suomessa, josta hoidetaan myös Baltian maiden tarpeet. Myyntihenkilöitä on ympäri Euroopan. Yhtiö keskittyy vain tukkumyyntiin, asennuksia se ei tee. Kaikkiaan yritys toimii kuitenkin hyvin pienellä organisaatiolla.

Suomessa varasto sijaitsi ensin Hangossa, mutta vuosi sitten se muutti Vaasan kupeeseen Mustasaareen. Siellä sijaitsee 2 800 neliömetrin halli, joka on liki täynnä renkaita. Varasto-, lähetys- ja myyntitoiminnot hoituvat Leif Norrgårdin ja Björn Martinin toimesta – muita työntekijöitä yhtiöllä ei ole Suomessa.

Laaja tarjonta

Gripen Wheels ei ole sitoutunut mihinkään rengasmerkkiin. ”Se on meille etu, sillä tällä tavalla pystymme tarjoamaan hyvin kattavan valikoiman eri kokoja ja vielä eri käyttötarkoituksiin sopivia renkaita”, kertoo Leif Norrgård Gripen Wheels Finland Oy:stä.

”Yleensä lähdemmekin liikkeelle renkaan etsinnässä käyttötarkoituksesta. Samaa kokoa tehdään monin eri vaatimuksin, esimerkiksi suureen nopeuteen tai hyvin pistoja kestäviksi. Halvin sopivan koon rengas ei välttämättä ole edullisin vaihtoehto tiettyyn tehtävään. Myynti tapahtuu aina paikallisten rengasliikkeiden kautta, mutta autamme mielellämme sopivan renkaan etsinnässä.”

Tietyt merkit ovat kuitenkin saaneet vakiintuneen aseman valikoimassa. ”Esimerkiksi Kiinasta tuomme Hilo-merkkisiä maarakennusrenkaita, joista on saatu erittäin hyviä kokemuksia. Intiasta tulee BKT:n merkillä maatalous- ja teollisuusrenkaita ja esimerkiksi Turkista tuodaan traktorinrenkaita. Eikä pidä unohtaa metsäkonerenkaita, joita tarjoamme muun muassa United-merkkisinä. Uusimpana aluevaltauksena Gripen Wheelsillä on mönkijöiden renkaat. ”, kertoo Norrgård.

Viime vuonna Gripen Wheels toimitti Suomeen 1500 maansiirto- ja teollisuusrengasta ja teki liikevaihtoa Suomessa 5 miljoonan euron edestä. ”Meillä hinta/laatu-suhde on hyvä. Tarjoamamme vaihtoehto on usein halvempi kuin pinnattu vaihtoehto. Uusi on kuitenkin uusi ja esimerkiksi uusi rengas ei räjähdä yhtä helposti kuin pinnattu”, perustelee Norrgård.

”Myös kulutuskestävyys on tyypillisesti hyvä tarjoamissamme renkaissa.”
Uudelleen pinnatulla renkaalla on toki käyttökohteensa, vaikka tarjonnan uudet renkaat kilpailevat niiden kanssa tiukasti. Gripen Wheels myy myös pinnoitettuja renkaita sekä toimittaa asiakkaiden omia käytettyjä runkoja pinnoitettavana Saksassa.

Vanteita on tarjolla laajasti rengasvalikoimaa vastaavasti. Muutakin alan tuotetta on varastossa, kuten sisärenkaita, paikkaus- ja asennustarvikkeita sekä työkaluja.
Toimitukset hoituvat Kiitolinjan välityksellä kaikkialle Suomeen, pääsääntöisesti seuraavaksi päiväksi. Päävarastolta tilatut tuotteet tulevat viikossa. Osa tuotteista on toimitusmyyntiä ja niissä toimitusaika on tällä hetkellä noin 3-5 viikkoa.

Pieni testi

Norrgårdin puheet suuresta varastosta pantiin saman tien testiin. Otimme summittaisesti yleisen dumpperi-renkaan kokoa 26,5R25. Norrgård laskeskelee hetken varastojen kirjanpitoa ja saa summaksi 806 kappaletta, joista Suomessa 98 kappaletta. ”Oli itsellenikin pieni yllätys, että noinkin paljon on varastossa. Näissä luvuissa on mukana kaikki erilaisiin käyttötarkoituksiin käytettävät renkaat, se nostaa tietysti määrää”, summaa Norrgård.

Juha Kuusjärvi

Lue seuraavaksi