Uutiset

Työkoneet

Pyörätien pohjat murskaamalla

Turun Jäkärlässä tehtiin lokakuussa 2015 pilottiprojekti, jossa vanhan kolme metriä leveän ja 300 metriä pitkän kevyenliikenteen väylän asfaltti ja laattakivet murskattiin uuden asfaltin pohjaksi. Kun 900 neliömetrin suuruisen alueen jyrsintä aamulla aloitettiin, oli pohjat valmiiksi asfaltoitavissa heti puolenpäivän jälkeen.

Turun seudun vanhoja kevyenliikenteen väyliä peittää usein juuri puoliksi asfaltti ja puoliksi laattakivet. Näin on haluttu erottaa pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden puoli. Nykyään väylät pääasiassa asfaltoidaan uusimisen yhteydessä, pintakivistä on luovuttu.

Työn tilaajana toimi Turun kaupungin kiinteistöliikelaitos ja toteutuksesta vastasi Anlog Oy, joka tekee Turun kaupungille paljon erilaisia maarakennustöitä. Myös päällystyksiä urakoiville yrityksille Anlog valmistaa paljon asfalttipohjia, joten kiinnostus menetelmään oli olemassa.

Toimitusjohtaja Jarkko Löytti oli tuonut paikalle John Deere 8260 R –traktorinsa (260 hv/194 kW) ja Witraktorilta oli tuotu koeajoon kahden metrin työleveyden omaava, itävaltaltalainen PTH-murskain. Turun Witraktorin myynnissä työskentelevä Johan Seikola ajoi traktoria. Tehon suhteen liikuttiin alarajalla. Heppoja saa miesten mukaan mielellään olla enemmänkin. Tehdas ilmoittaa vaadittavaksi minimitehoksi kuitenkin vain 220 hevosvoimaa (164 kW).

”Näitä vastaavanlaisia polkujen ja metsäteiden pohjia on murskattu Suomessa aiemminkin, esimerkiksi vaikeakulkuisille tunturien rinteille. Betonilaattoja suoraan asfaltin pohjaksi ei tietääkseni ainakaan meidän murskaimellamme ole ennen kokeiltu murskat”, aloittaa Seikola.

”Laatat ovat ongelmajätettä ja perinteisesti tällainen työ on alkanut asfaltin ja laattojen kuorimisella ja pois ajolla. Asfaltti on toki murskattu isoilla murska-asemilla raaka-aineeksi uutta asfalttia varten, mutta murskatulle laatoille on ollut vaikeampaa keksiä uusiokäyttöä. Nyt tämä kuljettaminen sekä uuden sepelin tuominen paikalle jäävät työvaiheina pois. Tällä säästyy rahaa ja aikaa”, toteaa Löytti.

Paikalleen murskaamalla pohjustettua väylää tullaan tarkkailemaan talven yli esimerkiksi painumien varalta. Heti murskaimen perässä kulki tiehöylä tasaamassa hienoksi jyrsityn massan ja pinta tiivistettiin valssijyrällä myös välittömästi höylän perässä.

Jontikan etunostolaitteessa oli vielä saman itävaltalaisyhtiön valmistama repijä, jota myös käytettiin ajoittain.

Turun hankkeessa käytetty murskain oli mallia PTH 2000 HD, jonka työleveys on siis kaksi metriä. Voima teräakselille välittyy mekaanisesti traktorista, ensin jakovaihteelle ja siitä akselin kautta hihnapyörille. Teräakselin molempiin päihin voima välittyy yhteensä 12 hihnan avulla (6 puolellaan).

Raekokoa säädetään hydraulisesti liikkuvan etuvasteen avulla. Turun projektissa toivottu loppputulos asfalttipohjaa varten saatiin kahdella ajolla. Ensimmäisellä kerralla vaste oli enemmän auki ja toisella ajolla lähellä minimiään.

”Eteneminen ensimmäisellä jyrsintäkerralla on hitaampaa kuin toisella. Keskinopeus oli varmaan puolentoista kilometrin luokkaa tunnissa”, arvioi Seikola Jontikan ohjaamossa.

Rumpuun kiinnitetyt teräpalat ovat pulttikiinnitteiset ja nopeasti vaihdettavissa. Kaikissa terissä on kovametallikärki. Myös kammion kulutuspinta on koottu useasta pulttikiinnitteisestä, 60 millimetrin paksuisesta Hardox- levystä.

PTH 2000 HD painaa 5650 kiloa ja teräakselin osuus kokonaispainosta on 1100 kiloa.

Ensimmäinen vaste säädetään siis hydraulisesti välillä 10-70 millimetriä ja takakansi toimii seuraavina vasteina murskattavalle materiaalille.

Itävaltalaisvalmistajalla on tehtaat  Neubergissa ja Mürzissa. Perheyritys  valmistaa nostolaitteisiin kiinnitettävien murskaimien lisäksi  isoja hinattavia, omalla dieselmoottorilla varustettuja murskaimia. Valmistusohjelmassa on myös muita teiden ja katujen perustamiseen ja hoitoon littyviä, traktorikäyttöisiä lisälaitteita kuten tiehöylä ja maantiivistäjä. Tämän lisäksi saatavana on vielä joitain erikoistuotteita kuten pick-upin renkaiden tilalle asennettavat telat.

Lue seuraavaksi