Puunajoa napapiirin kahden puolen - Enbuska

Esa Suominen

Länsi-Lapin Pellossa pääpaikkaansa pitävä Kuljetusliike Enbuska Oy on täydentänyt tänä vuonna kalustoaan kolmella Sisun puuautolla. Yritykselle tuli viime vuonna täyteen 50 vuotta toimintaa puunkuljetuksen parissa. Käsin kuormaamisesta on siirrytty koneelliseen lastaukseen ja yhden auton toimijasta on tullut lähes kahdenkymmenen puuauton kuljetusliike. Näillä eväillä vihreä kulta saa kyytiä Tornionjoen varressa aina Ylitorniosta Enontekiöön ja Pellosta Rovaniemelle rajoittuvalla alueella. Lääniä siis riittää Sisuilla ja talon muillakin autoilla ajettavaksi.

Pellolaisen Kuljetusliike Enbuskan autolaivue on täydentynyt kuluvana vuonna kolmella Sisu 625 Polarilla. Kaikki autot on varusteltu pohjoiseen puunajoon.

Sakari ja Tero Enbuska ottivat kuljetusliikkeen vetovastuun kokonaisuudessaan vuonna 2016, kun isä Lauri vetäytyi enemmän taka-alalle. Kokonaan ei vanha isäntä kuitenkaan vielä malttanut jäädä pois yrityksen arjesta, vaan nykyisin hän viettää päivät huolto- ja korjaushommissa kuljetusliikkeen varikolla Pellossa. Ensikosketuksensa

Veljekset Sakari (vas.) ja Tero Enbuska ovat luotsanneet Kuljetusliike Enbuskaa vuodesta 2016, kun vetovastuu siirtyi heille isä Laurilta (oik.). Taustalla yksi kolmesta uudesta Sisusta. Laurilla taitaa vielä olla enemmän ajokilometrejä takana kuin pojilla yhteensä. Päiväkiireiden helpotuksesta huolimatta Lauri ”pyörii edelleen nurkissa”. Nykyään arki kuluu kuljetusliikkeen Pellon varikolla huolto- ja korjaushommissa.

Lauri Enbuska sai puuautoiluun jo 1960-luvun alussa istuessaan hanttimiehenä veljensä Eskon kuorma-autossa perheen muiden veljesten tavoin. Kuormia tehtiin käsin, niin halkoja kuin vähän suurempaakin puuta sisältäviä kuormia. Riuskoille apumiehille oli siis tarvetta.
Koneellinen lastaus Enbuskalla alkoi 1964 erillisellä, pelkästään puutavarakuormaajalla varustetulla autolla. Samaan aikaan alkoi pitkäaikainen, kolmen vuosikymmenen mittainen rupeama puunajossa, kun Veitsiluotoon ajettiin tavaraa Enbuskan autoilla. 60-luvun puolessa välissä nähtiin Lapin teillä suvun ensimmäinen täysperävaunuyhdistelmä, jonka myötä puunajon tehokkuus kasvoi olennaisesti. Alustana tuossa yhdistelmässä oli patakeulanakin tunnettu Scania 76. Nosturihommat tehtiin noina aikoina vain taivas kattona, kunnes 90-luvulla Enbuskan autoihin saatiin hytillisiä nostureita. Toisaalta Lauri Enbuska myöntää, että tuulessa ja tuiverruksessa istuminen opetti kummasti kuormaustaitoja. Kauaa ei muutaman kymmenen asteen pakkastuiskussa viitsinyt kuormaa sovitella.

Oma auto ajoon

Ensimmäisen oman autonsa Lauri Enbuska hankki 60-luvun lopulla yhdessä veljiensä Eskon ja Ollin kanssa, kun tiukoilla olleita liikennelupia saatiin toiminnan kasvattamiseen. Samoihin aikoihin tulivat markkinoille kuorma-autoon kytketyt puutavarakuormaajat, jolloin erilliset kuormaajalla varustetut ja pelkkään puunsiirtoon tarkoitetut autot jäivät toimettomiksi. Sittemmin Enbuskat ovat ottaneet siirtoautoja käyttöön uudelleen kuluvalla vuosituhannella.
70-luvun puolessa välissä autojen määrä oli kasvanut jo kolmeen, jolloin toiminta päätettiin jakaa kolmen veljeksen kesken, yksi auto kullekin. Veitsiluodon ajojen päätyttyä veljekset siirtyivät Metsähallituksen ajoihin ja samalla toiminnasta tuli ympärivuotista. Kalustomäärä säilyi pitkään melko samana, kunnes 2000-luvun alussa, Laurin Esko-veljen jäätyä eläkkeelle, päätti Lauri hankkia toisen puutavarayhdistelmän.

Yksi uusista Sisuista on varustettu rengaspaineita tarkkailevalla ja säätävällä CTI-järjestelmällä. Järjestelmä itsessään asennettiin asiakkaan toimesta, mutta auto varustettiin CTI:n vaatimalla kaapeloinnilla jo kokoonpanovaiheessa tehtaalla.

Seuraava sukupolvi mukaan

Napapiirin nurkilla puuautoilla operoidaan paljon pimeissä olosuhteissa. Siksi uudet Sisut saivatkin runsaasti nykyaikaista led-valotekniikkaa eri puolille autoa. Kaikki valaisimet asennettiin jo tehtaalla, kuten myös keulaa hallinnoiva karjapuskuri.

Lauri Enbuskan kaksi poikaa, Sakari ja Tero, ovat olleet mukana puunajossa ”vaahtosammuttimen kokoisesta” lähtien, joten ei ollut epäselvää mitä Enbuskan ”nuoremmat” veljekset tulevat isona tekemään. Koko 2000-luvun Lauri Enbuska kasvatti kuljetusliikkeen toimintaa poikiensa kanssa. Kalustoa hankittiin lisää ja siirtoautot otettiin uudelleen käyttöön pitkän matkan kuljetuksiin. Tänä päivänä pisimmillään Enbuskan autot toimittavat raaka-ainetta sellutehtaalle ja sahalle aina Ruotsin Piteåta myöden, joka on Oulun korkeudella, Pohjanlahden toisella puolella. Itse asiassa lähes 70 prosenttia Kuljetusliike Enbuskan toimituksista suuntautuu nykyisin Ruotsin puolelle.
Tänä päivänä yrityksellä on lähes kaksikymmentä puutavarayhdistelmää, joista yhdeksässä on puutavaranosturi. Kaikki kolme uutta korkearunkoista Sisu 625 Polariakin on varustettu tällaisella nosturilla. Enbuskat kutsuvat kokoonpanoa metsäautoksi, jolla tehdään kuormaa myös siirtoautojen kyytiin noutokohteessa ja tuodaan kuormaa paluumatkalla lähitoimituksiin. Pitkiä ajomatkoja tekevien siirtoautojen hyötykuorma on näin maksimoitu jättämällä nosturi pois. HCT-yhdistelmää ei yrityksen käytössä ole, mutta sellainen on toki Sakari Enbuskan mukaan ollut mietinnässä. Ajomatkat kun ovat Lapin alueella sen verran pitkiä, että HCT:n käyttö olisi hyvinkin perusteltua.

Syvältä metsästä

Lapin taipaleilla poiketaan asfalttitieltä usein pitkällekin metsäautotietä pitkin. Parhaimmillaan sorauraa voi olla 40 kilometriä. Tämä pistää kuljettajan kyllä miettimään tarkkaan ajoon liittyviä siirtoja. Apu kun on aina todella kaukana. Ajoa tehdään ympärivuotisesti, joten kaikki keliolosuhteet ovat tarjolla. Viikonloppuisin Enbuskan autot eivät liikennöi, mutta arkena puurahti kulkee usein ympärivuorokautista päivää. Yrityksellä on myös omaa teiden kunnossapitokalustoa juuri näiden pitkien metsäautoteiden hoitamiseen puunkuljetuksen varmistamiseksi.
Yhteen uuteen Sisuun on asennettu rengaspaineita tarkkaileva ja säätävä CTI-järjestelmä, joka mahdollistaa ajon tietyillä painorajoitteisilla teillä, esimerkiksi kelirikkoaikaan. Itse CTI-järjestelmä asennettiin Sisuun Pellon varikolla, mutta järjestelmän sähkökaapeloinnit asennettiin autoon jo kokoonpanolinjalla Karjaalla. Näin ne ovat siististi nipussa muiden johtojen kanssa. Sisut varustettiin tehtaalla myös reilulla valopatteristolla. Pohjolan yöttömällä yöllä kun on se toinenkin puolensa, ja silloin valoa tarvitaan päivän ympäri. Hyvät valot ovat myös turvallisuustekijä yksin pikkuteillä ja miksei isommillakin liikuttaessa.

Valmis paketti tehtaalta

Kuljetusliikkeen yhden auton kylkeä komistaa yksilöllinen teos. Kuvan kaveri on Lauri Enbuska nuoruuden vuosilta. Komea nuorimies vai mitä? Jääköön tämä naispuolisten lukijoidemme pääteltäväksi.

Enbuskan kuljetusliikkeellä on ollut Sisuja vuosien varrella parisenkymmentä. Ensimmäinen kotimainen kuorma-auto nähtiin Pellon teillä jo 60-luvun lopulla. Uusimpien Sisujen osalta neuvottelut käynnistyivät Lapin alueen Sisu-myyjän Olavi Karvosen kanssa jo viime syksyn Metko-messujen aikoina. Kaksi tuliterää Polaria saatiin napapiirin yläpuolelle helmikuussa ja myöhemmin kätelty kolmas yksilö pikavauhtia kesäkuussa. Sakari Enbuska kiitteleekin Sisun tehtaan nopeaa toimintaa ja etenkin valmistukseen liittyvää asiakasta huomioivaa joustavuutta.
Autot toimitettiin ajoon valmiiksi varusteltuna ja asiakkaan toiveita noudattaen. Vain edellä mainittu CTI-järjestelmä asennettiin vasta Pellossa. Muutoin autot olivat varusteiden ja laitteiden osalta valmiita kovaan ajoon. Sakari ja Tero Enbuskan mielestä ensivaikutelmat autosta ovat olleet hyviä. ”Lastentauteja ei ole ollut ja auto on tukeva ajettava. Kyyti on sopivan pehmeää rautajousista huolimatta”, toteaa Sakari Enbuska. ”Tätä ajellessa tulee helposti tuumailtua merkin hybridiversiota. Tehoahan ei ole koskaan liikaa.”

Ajoa yötä päivää

Kuljetusliike Enbuska työllistää 30–35 henkilöä hieman sesongista riippuen. Lähes kaikki ovat puuauton kuljettajia, joten talon sisäiseen puunkuormaajamestarikisaankin riittää osallistujia. Myös Sakari ja Tero viettävät paljon päiviä ja öitäkin auton ratissa, vaikkakin molempia työllistävät myös ajojen järjestelyt ja yrityksen juoksevien asioiden hoitaminen. Isä Lauri sen sijaan viihtyy nykyisin paremmin Pellon varikolla siellä vakituisesti työskentelevän kahden korjausmiehen kanssa.
”Sen verran on tullut näitä Lapin teitä jo tahkottua, että kovin suurta kaipuuta ei enää ole tekemään kuormaa 35 asteen pakkaseen kauas päätieltä”, tilittää lopuksi Lauri Enbuska. Sakarin hermot puolestaan lepäävät ravihevosten parissa, jonka mies tunnustaa rakkaaksi harrastuksekseen. Kysymättä jäi onko sielläkin alla lämminverinen kotimainen, kuten nyt maantiellä.

LUE MYÖSSisun erikoisosaaminen esillä