Uutiset

Työkoneet

Puolustusvoimien uudet taistelualukset tehdään Rauman telakalla

Rauma Marine Constructions ja Puolustusvoimien logistiikkalaitos ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen neljän taistelukorvetin rakentamisen pääperiaatteista ja edellytyksistä. RMC:n toimitusjohtaja Jyrki Heinimaa on tyytyväinen hankkeen etenemisestä ja korostaa, että Rauman telakalle mahtuvat rinnakkain sekä kaupalliset että puolustusvoimien alukset.

Puolustusvoimien logistiikkalaitos ja Rauma Marine Constructions ovat allekirjoittaneet aiesopimuksen neljän Laivue 2020 -korvetin rakentamisesta Raumalla. Puolustusvoimat kertoi sopimuksesta viime viikolla ja nimet papereihin saatiin alkuviikosta. Osapuolet ovat päässeet yhteisymmärrykseen muun muassa alusten hinnasta, toimitusaikataulusta, vastuunjaosta sekä riskienhallintaan liittyvistä kysymyksistä.

RMC:n toimitusjohtaja Jyrki Heinimaa on tyytyväinen aiesopimuksen syntyyn ja kertoo, että se on Raumalla odotettu.

”Rauma on perinteinen paikka suomalaisten taistelualusten rakentamiselle. Suomalaisena yhtiönä olemme ylpeitä saamastamme luottamuksen osoituksesta. Meille on kunnia-asia jatkaa tätä palveluperinnettä. Olemme myös vahvistaneet organisaatiotamme viime vuosina ja tulemme edelleen jatkamaan sitä niin, että RMC:lla on käytettävissään Euroopan paras ja kokenein asiantuntijajoukko nimenomaan tämän tyyppistä hanketta silmällä pitäen.”

Rauma Marine Constructions sai vuonna 2017 Merivoimien logistiikkalaitokselta valtuutuksen tehdä merkittävän osuuden monitoimikorvettien perussuunnittelusta. Loput suunnittelusta tehdään sen jälkeen, kun alusten päälaitteet on kilpailutettu ja valittu. Varsinainen rakentamissopimus solmitaan alkuvuodesta 2019.

Myös RMC ja Tallink kertoivat lokakuussa aiesopimuksesta uuden nopean matkustaja-aluksen rakentamiseksi Helsingin ja Tallinnan välille. Heinimaan mukaan telakalle mahtuu edelleen hyvin useampia erilaisia projekteja.

”Tallinkin matkustaja-alus luovutetaan tilaajalleen vuoden 2021 lopussa, ja taistelukorvettien rakentaminen alkaa näillä näkymin 2020 ja se kestää aina vuoteen 2027 asti. Kaupallista puolta ja sotalaivoja rakennetaan toki rinnakkain, mutta täysin erillään toisistaan jo turvallisuussyistä”, Heinimaa myös korostaa.

RMC hakee parhaillaan lisää työntekijöitä, sillä yhtiö arvioi kasvavansa tulevina vuosina moninkertaiseksi, eturivin telakaksi maailmassa, uusien tilausten myötä

Lue seuraavaksi