Uutiset

Kuljetuskalusto

PPCT Instant -paikannuspalvelu – käyttöliittymänä navigaattori

PPCT:n paikannuspalvelu koostuu Internet-pohjaisesta palvelinpalvelusta ja ajoneuvoon asennettavasta päätelaitteesta. Yksinkertaisimmillaan laite asennetaan autoon kytkemällä virtajohto tupakansytyttimeen ja kiinnittämällä antenni auton kojelaudalle, jolloin sovellus on käyttövalmis. Tietojen tutkimiseen ja käsittelyyn tarvitaan vain Internet-yhteys.

Järjestelmän kustannukset ovat helposti hallittavissa, sillä se koostuu asennuksen jälkeen kiinteästä kuukausimaksusta. PPCT Finland Oy:n toimitusjohtaja Aarre Sillanpää kertoo, että he tekevät jatkuvasti työtä löytääkseen edullisimmat hyvin toimivat yhteistyökumppanit, jotta palvelun hinnoittelu pysyisi käyttäjäystävällisenä. ”Esimerkiksi viime aikoina olemme etsineet tiedonsiirto-operaattoreita, joiden kanssa saamme järkevästi hinnoitellun tietoliikenteen ympäri Euroopan. Nyt kumppanit on saatu lähes kaikkiin maihin, lukuun ottamatta Venäjää.” Myös gsm-maksu kuuluu palvelun kuukausihintaan.

Monia mahdollisuuksia

Palveluun on mahdollista saada lisäpalveluita, kuten erilaisia hälytyksiä ja raportteja. Esimerkiksi lämpötilasäädeltyjen kuljetusten lämpötiloja on mahdollista seurata reaaliaikaisesti. Reaaliaikaista tietoa on mahdollista välittää myös auton järjestelmästä – lähes kaikkea sähköistä tietoa voidaan välittää palvelun yli. ”Ajopiirturin tietoja saadaan välitettyä, kuten kuljettajan tunnistus, mutta valitettavasti korttitietojen tallennus verkon yli ei onnistu, koska piirturivalmistajat ovat suojanneet tiedot sen estämiseksi. Tämä olisi hyvin käyttökelpoinen ominaisuus esimerkiksi ulkomaan liikenteessä oleville autoille.”

Yksi esimerkki raportista on Automaattinen Ajopäiväkirja. Se on hyvin kätevä autoille, joissa on verotuksellisista syistä pakko pitää ajopäiväkirjaa. Sen ansiosta on jopa mahdollista käyttää autoa entistä järkevämmin. ”Verottajan tulkinnan mukaan mikäli yrityksen huoltoautolla ajetaan illan viimeiseltä asiakkaalta suoraan työntekijän kotiin ja aamulla vastaavasti suoraan ensimmäiselle asiakkaalle, ei auto ole katsottavissa työsuhdeautoksi. Kuitenkaan pelkkä ajopäiväkirjan täyttö ei riitä todisteeksi.

Ratkaisu tähän pulmaan on Automaattinen Ajopäiväkirja. Kiinteästi auton sähköihin kytkettynä järjestelmä tuottaa raporttia, josta ilmenee auton lähtöaika ja paikka, saapumisaika ja -paikka sekä ajetut kilometrit. Lisäksi palvelusta on mahdollista piirtää ajoreitti kartalle tilanteessa, jolloin pitää osoittaa ajon olleen vain työajoa.”

Ajotavan rekisteröinti on yksi hyvä keino pienentää polttoaineenkulutusta. Sen avulla voidaan rakentaa kannustinjärjestelmiä, jotka palkitsevat taloudellisen ajotavan. Kiihtyvyysanturin avulla saadaan rajut kiihdytykset ja jarrutukset kuin sivuttaiskiihtyvyydet näkyviin. Ajonopeuden pudotus vähentää myös merkittävästi kulutusta. Esimerkiksi rajoitinta vasten ajamisesta nopeuden pudotus muutamalla kilometrillä tunnissa pudottaa helposti 5 prosenttia kulutusta.

Järjestelmä antaa hyvin paljon mahdollisuuksia erilaisiin käyttötarkoituksiin. Sitä on käytetty menestyksekkäästi esimerkiksi kiinteistönhuoltokalustossa, jolloin voidaan muiden hyötyjen lisäksi tallentaa reitit aikoineen mahdollisten vastuukysymysten selvittämiseksi myöhemmin. Järjestelmää on sovellettu myös perävaunuihin, jolloin kuljetusliike voi seurata tarkasti perävaunuun kertyviä kilometrejä, sen sijaintia ja kuka sitä vetää ja kuinka paljon. Hyötyjä on niin laskutukseen kuin huollon järjestämiseen.

Navigaattori-käyttöliittymä

Navigaattorin käyttö saa uuden ulottuvuuden PPCT Instant -järjestelmään kytkettynä. Ajoreitin opastuksen lisäksi se toimii kaksisuuntaisena viestivälineenä auton ja toimiston välillä. Toimistolta voidaan antaa vaikkapa työmääräys tiettyyn osoitteeseen kirjoittamalla viesti järjestelmään, joka näkyy hetken kuluttua autossa navigaattorin näytöllä. Jos viestiin on liitetty kohteen koordinaatit, alkaa navigaattori opastaa reittiä kohteeseen määräyksen hyväksymisen jälkeen. Työn jälkeen on mahdollista kuitata työ tehdyksi, jolloin järjestelmästä saadaan käytetty aika ja kilometrit laskutusta varten.

Juha Kuusjärvi

Lue seuraavaksi