Uutiset

Työkoneet

Ponsse Koneen kannoilla

Kone arvioitiin jo kuudennen kerran peräkkäin Suomen pörssiyritysten maineykköseksi. Yhtiö sai parhaat pisteet viidellä kuudesta maineen osa-alueesta. Yrityskulttuurin ja johtamisen osa-alueella ykköseksi kiri metsäkonevalmistaja Ponsse, joka nousi kokonaismaineessa kakkoseksi viimevuotiselta seitsemänneltä sijalta. Nokia ja metsäyhtiöt olivat suurimpia nousijoita.

Perinteiset ja vahvat brändit hallitsevat pörssiyhtiöiden mainekärkeä. Koneen ja Ponssen lisäksi kärkiviisikkoon sijoittuivat viime vuoden tapaan Vaisala ja Wärtsilä. Sampo kiri viidenneksi nousten yhdeksän sijaa viime vuodesta. Suurin laskija oli Stockmann, jonka sijoitus romahti peräti 40 pykälää viime vuodesta. Toinen kaupan alan yritys Kesko tippui sekin 15 sijaa.

Stockmannin romahdus ja Ponssen nousu mainekärkeen eivät yllätä tutkimuksen toteuttaneen Pohjoisranta Burson-Marstellerin toimitusjohtaja Jouni Heinosta. ”Stockmannin huono taloudellinen kehitys on syönyt sen uskottavuutta sijoittajien silmissä, eikä negatiivinen julkisuus yhtiön ympärillä ole jäänyt huomiotta. Ponsse on puolestaan aina puhutellut piensijoittajia ja on erityisesti viime aikoina ilahduttanut hyvillä onnistumisillaan. Ponssen vahva yrityskulttuuri näyttää tuovan tulosta erityisesti taloudellisesti vaikeina aikoina”, Heinonen analysoi.

Mainettaan paransivat viime vuodesta eniten ”uusi” Nokia, Stora Enso ja Metsä Board. Nokia harppasi peräti 25 pykälää sijalle 30.

Yhteiskuntavastuu on vuosien varrella noussut varteenotettavaksi maineen osatekijäksi. Vuodesta 2001 se on eniten noussut maineen ulottuvuus. ”Tämä johtuu siitä, että pörssiyrityksiä arvioineet yksityissijoittajat tiedostavat entistä paremmin sen, että vastuullinen toiminta alentaa yritykseen liittyviä riskejä. Toisaalta myös yritykset itse ovat panostaneet vastuulliseen yritystoimintaan entistä enemmän”, sanoo Jouni Heinonen. Vastuullisimpina pörssiyhtiöinä nähdään Kone, Vaisala ja Ponsse.

Pörssiyritysten mainetutkimus 2014 toteutettiin lokakuussa. Yritysten mainetta arvioi 931 vastaajaa, jotka ovat pääasiassa suomalaisia yksityissijoittajia. Pohjoisranta Burson-Marstellerin ja Arvopaperi-lehden 14. kertaa toteutetussa mainetutkimuksessa arvioitiin 70 suomalaista pörssiyritystä.

Lue seuraavaksi