Uutiset

Kuljetuskalusto

Pokkarekka mallia Siimet

Omistuspohjaansa laajentanut Siimet Oy vastaa asiakkaiden tarpeisiin uusilla tuotteilla. Valikoimassa on nyt myös yksinkertaisia, mutta moneen soveltuvia pokkarekkoja.  

Mikkeliläinen erikoiskuljetuksissa käytettävän kaluston valmistaja Siimet on kasvattanut tuotevalikoimaansa pokkarekoilla. Toimitusjohtaja Ari Mäkitalon mukaan mikkeliläistoimija haluaa tarjota asiakkailleen aiempaa laajemman valikoiman erikoiskuljetuksissa käytettävää kalustoa yhdestä pisteestä.

”Varsin kiivaasta kilpailutilanteesta johtuen teemme pokkarekkojen osalta yhteistyötä tunnetun eurooppalaisvalmistajan kanssa”, kertoo Mäkitalo. 

Ensimmäinen Siimet-pokkarekka luovutettiin asiakkaalle, Maansiirtoliike Tolvanen Oy:lle syksyn aikana. Kemissä toimiva maansiirtoliike halusi laivastoonsa toimintavarman pokkarekan, joka tarjoaisi huolettomia kuljetuksia pitkälle tulevaisuuteen.

”Siimet-nimellä oleva positiivinen kaiku vaikutti merkittävällä tavalla kaupan syntymiseen”, kertoo Pekka Tolvanen uuden pokkarekan hankinnan vaiheista. Tolvasen mukaan toiminnassa pitkään mukana ollut yritys antaa uskoa niin tuotteen kuin jälkimarkkinoinninkin laatuun.

”Alkujaan etsimme käytettyä vaihtoehtoa, mutta lopulta päädyimme uuteen lähinnä toimintavarmuuden ja maltillisen hintaeron vuoksi. Toimimme verrattain laajalla alueella Pohjois-Suomessa, jolloin luotettavuudella on suuri merkitys. Käytettynä hankittava, mutta peruskunnostuksen vaativan vaihtoehdon hinta nousee lopulta hyvin korkeaksi, joten päädyimme hankkimaan uuden”, kertoo Tolvanen.

Kemiläisyritykselle toimitetun pokkarekan ominaisuuksiin lukeutuu muun muassa ilmajousitus, 6,3 metrin jatko sekä viimeisen akselin kitkaohjaus. Tolvasen mukaan jatkettavaan vaihtoehtoon päädyttiin lähinnä monikäyttöisyydestä johtuen.

”Hydraulisten ajosiltojen hydraulisen sivuttaissiirron ansiosta kyytiin voidaan ajaa kooltaan hyvin erilaisia koneita ja laitteita. Pienen trukin ja raideväliltään suuren kaivukoneen kyytiin ajaminen on nyt yhtä turvallista ja vaivatonta”, kiittelee Tolvanen.

Ari Mäkitalon mukaan Euroopassa Siimetin laatunormien mukaan valmistetut pokkarekat ovat saaneet suomalaiskäyttäjien parissa varsin myönteisen vastaanoton, sillä varteenotettavia tarjouksia on kentällä tuntuva määrä.

”Pokkarekkavalikoimamme pitää sisällään useita eri vaihtoehtoja 2 – 6 -akselisina vaihtoehtoina. Vaunujen leveys on 2,55 metriä, mutta levikepaloilla ne ovat levitettävissä kolmeen metriin. Tarjolla on sekä lehtijousitus, että tasonsäädön mahdollistava ilmajousitus. Ilmajousitetuilla Gigant-akseleilla päästään 12 tonnin akselimassaan 80 km/h nopeudessa”, kertoo Mäkitalo Puolassa valmistettavista perävaunuista.

Mäkitalon mukaan tuotteen hinta saadaan pidettyä kilpailukykyisenä paljolti maassa vallitsevan edullisen työkustannuksen ansiosta.

”Perävaunujen perusrakenne on hyvin eurooppalainen, joskin loppuvarustelu kuten maalaus ja sähkötyöt tehdään suomalaisella tavalla”, kertoo Mäkitalo, jonka mukaan yhteistyö eurooppalaistoimijan kanssa ulottuu ainoastaan pokkarekkoihin.

”Syömähampaanamme toimivat erikoiskuljetusperävaunut valmistetaan jatkossakin Mikkelissä”, vakuuttaa Mäkitalo esitellen samalla tuotannossa olevia raskaita puoliperälavetteja. 

Kome osti siivun

Siimet ja Kome ovat jo muutaman vuoden ajan tehneet yhteistyötä jälkimarkkinoinnin saralla. Viime vuonna tehdyllä kaupalla Kome Oy:stä on tullut Siimet Oy:n vähemmistöosakas, mikä tiivistää yhteistyötä entisestään.

”Yhteistyön kautta voimme tarjota Mikkelistä kattavat jälkimarkkinointipalvelut kaikille Kome-tuoteperheen asiakkaille. Käytännössä tämä on näkynyt muun muassa puutavaraperävaunujen telityksinä”, kertoo Siimetin Ari Mäkitalo, jonka mukaan yhteistyöllä haetaan aiempaa vahvempaa otetta myös vientimarkkinoilla.

”Komella on vankkaa osaamista ja kokemusta vientimarkkinoista, meillä taasen on kiinnostavia ja Kome-tuoteperhettä täydentäviä tuotteita”, linjaa Mäkitalo.

Ari Perttilä

Lue seuraavaksi