Uutiset

Työkoneet

Parviainen Heavy Oy on Diecin uusi maahantuoja

Kerran kurottajamies, aina kurottajamies. Tämä slogan kuvaa hyvin Iisalmesta lähtöisin olevaa Juha Parviaista, joka pyöritti menestyksekkäästi omaa kurottajapalveluyritystään vuosien 2004-2016 välillä. Dieci oli ensimmäinen miehen omistamista ja ajamista kurottajista sekä myös yksi tulevien yrittäjävuosien vuokrakurottajien luottomerkeistä. Pitkä kokemus merkistä sinetöi sen, että yrityksensä Parviainen Heavy Oy on nyt virallisesti Dieci-kurottajien uusi maahantuoja. Vuokrausbisnekseen Parviainen ei enää sano palaavansa.


Juha Parviainen vastaa nyt Dieci-kurottajien maahantuonnista.

Ensimmäiset Suomeen tuodut Diecit on merkitty aikakirjoihin vuonna 1998, jolloin Nostokonepalvelu oy toi omaan käyttöönsä meillä tuolloin vielä tuntemattoman italialaismerkin. Fintractor oy toimi ensimmäisenä maahantuojana, jonka jälkeen Suomen Rakennuskone oy otti Diecin siipiensä suojaan. Parviainen Heavy on nyt jatkumo tälle ketjulle.

”Kun myin oman yritykseni vuonna 2016 Cramolle, niin siirryin itsekin mukana. Kun on pitkään toiminut yrittäjänä, niin toisen palvelukseen ei ollut kovin helppo sopeutua. Kokemusta kurottajista on kuitenkin kertynyt sen verran, että päätin hyödyntää sen avaamalla monimerkkikorjaamon tänne Mäntsälän Toivolantiellä sijaitsevalle hallilleni, joka vapautui vuokrauskäytöstä sopivasti kesän lopulla”, aloittaa Parviainen.

Juhan kontaktipinta alalla on laaja ja huoltoasiakkaita on riittänyt hyvin heti alusta alkaen. Muun muassa VF-Hauling oy:n ja Helsingin Kurottajapalvelu oy:n kanssa on tehty jo sopimukset kurottajien säännöllisistä huolloista. Ensimainitulle on jo myytykin kolme uutta Dieciä.

Tällä hetkellä huoltohallilla työskentelee kaksi asentajaa ja Juhan vaimo Leena Parviainen on konttorilla Juhan apuna.

Mäntsälässä sijaitsevalla huoltohallilla tehdään huoltoja ja korjauksia Diecin lisäksi muihinkin kurottajamerkkeihin.

”Teen itsekin huoltohommia tarpeen vaatiessa. Meillä on käytössä myös kaksi täysin varusteltua huoltoautoa, joilla mennään työmaille. Etsimme myös asiakkaille varaosia maailmalta merkkiin katsomatta”, lupaa Parviainen.

Parviainen tuntee varmasti kurottajien sielunelämää. Sen verran monta vuotta on mies niitä roplannut. Asiakkaiden tarpeet ja haasteet ovat varsin tuttuja omilta yrittäjävuosilta. Juha kertoo, että Suomen Dieci-kanta on tällä hetkellä jossain sadan kurottajan paikkeilla, mutta lupaa tehdä kaikkensa, että lukema tuosta kasvaa.

VF-Hauling Oy on solminut Parviaisen kanssa kaupat jo kolmesta uudesta Dieci-kurottajasta.

Dieci valmistaa kiinteärunkoisia kurottajia useaan eri mallisarjaan. Pienimmät Apollo-perheen kurottajat nostavat 5,8 metriin 2,5-2,6 tonnia. Dedalus-perheessä on yhdeksän eri mallia nostokyvyillä 2,8-3,2 tonnia (6,4-8,7 m). Noin 10 metriin nostavat Hercules-mallit (4 kpl) on tehty kaikin puolin raskaaseen työhön ja ne kattavatkin nostokyvyt 10-21 tonnia. Näiden lisäksi tarjolla on vielä Icarus-, Runner-, Samson- ja Zeus -perheisiin yli 10 mallia. Tästä valikoimasta löytyy varmasti sopiva kurottaja työhön kuin työhön.

Ympäripyöriviä Pegasus-kurottajamalleja on seitsemän nostokyvyillä 3,8-6 tonnia. Korkeimmalle nostaa Pegasus 45.30 eli tyyppinumeronsa mukaisesti 30 metriin.

Lue seuraavasta Konepörssissä numero 12 lisää asiasta.

Lue seuraavaksi