Uutiset

Kuljetuskalusto

Palfinger Crayler F3-253 PX- apuna pullonpyörityksessä

Virroilla pääpaikkaansa pitävä Transkivimäki Oy:n arki täyttyy lähinnä AGA:n kaasupulloista ja niiden kuljettamisesta. Yrityksen kolme autoa huolehtivat Pirkanmaan ja Etelä-Pohjanmaan alueella kaasupullojen runko- ja jakelukuljetuksista. AGA:n toimintamallissa on jo pitkään hyödynnetty jalkalavalaittein varustettuja yhdistelmiä, joiden ansiosta kuorman vaihto tehtaalla on hyvin nopeaa. Transkivimäen autot ajavat myös runkokuljetuksia terminaalien välillä ja myös tässä työssä jalkalavalaite nopeuttaa kuormanvaihtoa merkittävästi.

– Yöaikaan ajamme siirtokuorman Riihimäeltä Laihialle autolla, joka päiväaikaan jakaa kaasua Tampereen seudulla. Jakeluajon vuoksi autossa tarvitaan purkulaite, jota ei kuitenkaan tarvita runkokuljetuksessa. Niinpä helposti kyydistä jätettävä trukki soveltuu ajotehtäväämme mainiosti, selventää Risto Kivimäki kuviota.

Jalkalavalaitteen vuoksi nosturi on asennettava ohjaamon taakse, jolloin nosturi kulkee aina mukana kerryttäen ajoneuvon omamassaa. Trukin jättäminen terminaalin pihaan kasvattaa hyötykuormaa noin 1750 kilolla, mikä on kuljetustehokkuuden kannalta merkittävä määrä.
Kivimäen mukaan yksi syy ajoneuvotrukkiin siirtymisessä oli myös AGA:n tavoite siirtyä kaasupullokuljetuksissa katettuihin kuormatiloihin, mikä suojaaa pulloja varsinkin talviaikaan lumelta ja lialta.

– Voihan kapellinkin rakentaa katosta aukeavaksi, mutta silloin rakenteesta tulee usein monimutkainen ja kallis. Samalla myös toimintavarmuus heikkenee, arvelee Kivimäki vaihtoehtoja.

Huolto ratkaisi

Transkivimäki on vuosien ajan luottanut nosturiasioissa Palfingeriin ja Tampereella toimivan VTA Tekniikka Oy:n tytäryhtiön Aarno Järvinen Oy:n ammattitaitoon jälkimarkkinoinnissa.
– Olemme saaneet Järviseltä asiallista ja nopeaa palvelua, joten mielestäni oli luonnollista tehdä myös trukkikauppaa VTA Tekniikan kanssaan, tuumaa Kivimäki.

Viime syyskuussa käyttöön otetun trukin tuntimittariin on vajaan vuoden aikana kertynyt lähes 300 käyttötuntia vailla murheita. Kivimäen mukaan talviominaisuuksia ei viime talvena päästy erityisemmin testaamaan, koska sitä talvea ei koskaan tullut. Kokemuksia kertyi kuitenkin pehmeistä olosuhteista, missä trukki on kulkenut jopa oletettua paremmin.

Suomen talviset olosuhteet asettavat omat vaatimuksensa erityisesti sähkölaitteille. VTA Tekniikka Oy:n tuotepäällikkö Sami Munckin mukaan sähkölaitteiden suojaukseen on kiinnitetty erityistä huomioita Crayler-trukin suunnittelussa. Trukin pohja on toteutettu umpinaiseksi, jottei talviaikaan pöllyävä lumi pääse sisään trukin moottoritilaan.

Useimmissa ajoneuvotrukeissa kuljettajan työpaikka on sijoitettu vasempaan reunaan, mutta Craylerissä se on keskellä trukkia. Munckin mukaan kuljettaja on näin paremmin suojassa ulkoisilta kolhuilta ja tuotepäällikön mukaan myös näkyvyys etuoikealle on saatu siten paremmaksi.

Talvi ja sateinen keli asettavat haasteita myös kuljettajalle, jonka työpiste sijaitsee avonaisessa trukissa. Kivimäen mukaan heillä trukin käyttö on hetkellistä ja nopeaa, minkä vuoksi ohjaamon hankintaa ei edes harkittu.
– Meidän käytössä trukki on perässä lähinnä kaupunkiliikenteessä, joten pöllyävästä lumesta ei ole suurta haittaa.

Kivimäen kolmisylinterisellä Lombardini-dieselmoottorilla varustetun F3-253PX-trukin kapasiteetti riittää aina 2500 kilon taakkojen käsittelyyn, joten kapasiteettia jää reserviin 1000 kilon kaasupullohäkkien käsittelyssä.

Hydraulisten jatkohaarukoiden ansiosta kuorman purkaus sujuu tarvittaessa myös yhdeltä puolen autoa. Kaasupulloja tosin jätetään yhdelle vastaanottajalle harvemmin yhtä häkkiä enempää, joten jatkohaarukoiden suurin hyöty jää tässä ajotehtävässä ulosmittaamatta. Valmistajan mukaan koko 2500 kilon taakka voidaan nostaa etupyörien etupuolelta käytettäessä tukijalkoja.

Konepörssi – Ari Perttilä

Lue seuraavaksi