Pajakulmalle uusi edustus

Rasco d.o.o. on kroatialainen valmistaja, jonka laaja tuotesorttimentti käsittää laitteita sekä kesä- että talvikunnossapitoon. 

Pajakulma Oy oli tuonut Jyväskylän Talvitiepäiville tammikuussa jo maistiaisia Rascon talvikunnossapidon puolelta. Kiinnostusta herätti etenkin kuvan taajama-auto Muvo sekä tienhoitoautoon tarkoitettu suolalevitin.

Rasco on 20 vuotta vanha yritys ja sijaitsee lähellä Unkarin rajaa, Kalinovacin kaupungissa Pohjois-Kroatiassa. Vuonna 2000 yritys aloitti tuotevalikoiman agressiivisen kasvattamisen ja nykyään tuotannossa on laajaa laitevalikoima kesä- ja talvikunnossapitoon eri kokoluokissa.

Katso tuotekuvia oheisesta videosta.

"Vientiä on jo 25 Euroopan maahan ja päämarkkinat tällä hetkellä ovat Saksassa, Espanjassa, Venäjällä ja Norjassa. Esimerkiksi kahden vuoden aikana olemme myyneet Venäjälle jo 300 suolan levitintä. Olosuhteet Siperiassa ovat kovat. Levittimiä käytetään jopa 45 asteen pakkasissa”, kertoo myyntipäällikkö Darko Istvan (ohjaamossa) Jyväskylässä. (kuva: Pajakulma Oy)

”Levittimiä valmistamme sekä liuokselle että kiinteälle suolalle. Täällä Talvitiepäivillä meillä on esillä levitin, jossa perinteisten ruuvi- tai mattokuljettimen tilalle on asennettu omaa kehitystyötä oleva ketjukuljetin. Se on osoittanut kestävyytensä ja soveltuvuutensa rankkoihin olosuhteisiin”, jatkaa Istvan.

Rascon valmistusohjelmassa ovat kaikki kolme kuljetintyyppiä.

”Ajetuissa testeissä ketjukuljetin on osoittautunut ylivoimaisen vahvaksi. Norjalainen asiakas päästi suolan jäätymään säiliöön, käynnisti ketjun ja jäätynyt materiaali lähti irtoamaan säiliön pohjasta rikkomatta mitään. Norjassa ketjukuljetin onkin otettu hyvin vastaan ja niitä mennyt useita sinne. Sen etuja on myös hyvä kulutuskestävyys sekä vähäinen huollon tarve. Rasvaus ja pesu silloin tällöin riittävät”, kehaisee Istvan.

Suomessa YIT on myös jo testannut Seinäjoella Rasco-levitintä ketjukuljettimella.

Myyntijohtaja Harri Kumpu esittelee taajamien kunnossapitoon tarkoitettua nelipyöräohjattua taajama-autoa. Rascon valmistama Muvo painaa ilman mitään toimilaitetta 2800 kiloa ja maksimi työpaino on 5500 kiloa. Hydrostaattisella voimansiirrolla varustettu Muvo tarjoaa kaksi nopeusaluetta eli 0-20 ja 0-50 kilometriä tunnissa.

”Muvon päälirakenteen vaihto onnistuu noin vartissa. Esimerkiksi nyt auton takarungon päällä oleva levitin voidaan korvata nopeasti imulakaisuvarustuksella. Eteen voidaan kytkeä harjaimulaitteisto, ruohonleikkuri, kelamurskain, piennarleikkuri ja pesulaitteisto.Voidaankin sanoa, että kyseessä on todellinen ympärivuotiseen käyttöön soveltuva taajama-auto”, sanoo Kumpu.

Talvitiepäivillä Muvon päällä oli sekä kiinteän että nestemäisen suolan tai hiekan levitykseen tarkoitettu levitin. Se on saatavilla kolmella eri tilavuudella eli 850, 1000 ja 1200 litraa. Lautassirottimen työleveys maksimissaan on kahdeksan metriä.

”Aloitimme Muvon tuotannon viime vuonna ja nyt toimitettuna on jo toistakymmentä konetta. Kolme on myyty Norjaan, viisi Saksaan ja neljä on käytössä Münchenin lentokentällä”, päättää Istvan.

Kaksipäiväisillä Talvitiepäivillä suurta kiinnostusta herättänyt Muvo oli näyttelyn jälkeen lähdössä koeajoon Espoon kaupungille.

Edelleen Pajakulman osastolla esiteltiin uutta sivuauran patentoitua teräpenkkiratkaisua. Huulilevy on siinä koottu 600 millimetrin pituisista paloista.

Terä elää alustan epätasaisuuksia myötäillen ja reagoi nopeasti vaihteluihin. Aurattava pinta on harvoin suora ja pitkä kiinteä terä jättää kuoppiin lunta. 

Olli Päiviö