Uutiset

Työkoneet

Oulujoen siltatyöt käynnistyvät

Väylä on tehnyt urakkasopimuksen Kreate Oy:n kanssa Vt 4:n Oulujoen ylittävien siltojen uusimisesta. Työt käynnistyvät tulevana kesänä itäpuolisella sillalla, jonka jälkeen uusitaan lännen puoleinen silta. Työt valmistuvat kokonaan kesällä 2021. Urakka toteutetaan rakentamisen lisäksi myös rakennussuunnittelun sisältävällä Suunnittele ja toteuta -urakkamuodolla. Urakkahinta on noin 11 miljoonaa euroa.

Siltojen suunnittelutyö on jo käynnissä ja kesäkuussa alkavat valmistelevat työt, joihin sisältyy muun muassa työtelineiden rakentaminen nykyisten siltojen alle. Syksyllä työt tuovat uusia järjestelyjä myös moottoritien liikenteeseen, kun molemmat ajoradat ohjataan länsipuoliselle sillalle. 

”Liikenteen käytössä on koko projektin ajan kaksi kaistaa kumpaankin suuntaan. Toki yhdellä sillalla nelikaistaisena soljuva liikenne tuo omat haasteensa sekä urakkaan että liikenteeseen. Toivommekin malttia ratin takana, jotta vältytään liikenneonnettomuuksilta ja kaikenlaisilta vaaratilanteilta”, sanoo kohteen työpäällikkö Ville Tiiro Kreatelta.

Uusilla silloilla sujuvuutta liikenteeseen

Itäpuolen sillan valmistuttua on vuorossa länsipuolen sillan uusiminen. Kokonaisuudessaan urakka valmistuu kesällä 2021. Oulujoen siltatyömaalle oli alkuperäisessä hankesuunnitelmassa varattu peruskorjaus ja lisäkaistojen rakentaminen. Tarkemmassa katsannossa kuitenkin selvisi, että sillat on uusittava kokonaan.   

”Oulujoen siltojen uusimisen myötä saamme painorajoitukset pois ja kolmannet kaistat siltojen kohdalle. Niiden myötä liikenteen sujuvuus moottoritiellä paranee jatkossa merkittävästi”, Väylän projektipäällikkö Jukka Päkkilä kertoo.

Hankkeen etenemisestä saa ajantasaista tietoa hankkeen verkko– ja Facebook-sivuilta.

Lue seuraavaksi