Uutiset

Kuljetuskalusto

Optimointi on avainsana kustannusjahdissa

”Halusimme kokeilla, miten Renault Trucks pystyy vastaamaan yrityksemme tarpeisiin”, sanoo toimitusjohtaja Timo Huttunen hankinnan taustoista.

Kuljetusliike Huttunen on vuonna 1964 perustettu lappeenrantalainen perheyritys, jota Timo Huttunen on  johtanut kolmannessa polvessa vuodesta 1996 saakka. Yhtiö on erikoistunut teollisuuden kemikaalien ja raaka-aineiden kuljetuksiin. Säiliöliikenteen ohella yhtiö hoitaa kappaletavarakuljetuksia ja logistiikkaa Suomessa, Baltiassa ja Venäjällä.  Yrityksellä on yli 50 ADR -hyväksyttyä ajoneuvoyhdistelmää ja henkilöstöä 130, joista 110 on kuljettajia.

Huttusen mukaan ensikokemukset syksyllä käyttöönotetuista Renault Premiumeista ovat todella positiivisia.

”Autojen keveys on huippuluokkaa. Suurella hyötykuormalla on olennainen merkitys nimenomaan säiliöliikenteessä, jossa kuljetaan tonneja täysillä yhdistelmillä koko Suomen alueella”, painottaa Huttunen.

Toinen yrityksen tarkassa seurannassa oleva alue on polttoainetalous. Pienetkin erot ovat merkittäviä, kun autoja on paljon ja ajosuoritteet maksimaalisia.

”Renaultin polttoaineenkulutukseen olemme olleet tyytyväisiä. Kulutus on vastannut hyvin ennakko-odotuksiamme, sanoo Huttunen. Renault Premium Route -mallisarjan autoissa on vahvasti vääntävä 11 litran, 460-hevosvoimainen DXi -moottori, automaattinen Optidriver vaihtamisjärjestelmä ja täysilmajousitus.

”Myös kuljettajat ovat olleet autojen ajo-ominaisuuksiin erittäin tyytyväisiä. Kuljettajien mielipiteellä on suuri merkitys etsittäessä keinoja vastata jatkuvasti nouseviin kuljetusyritysten kustannuspaineisiin, Huttunen sanoo.

”Keskeinen syy auton keveyteen on Renault Trucksin tapa optimoida auton rakenne kaikilta osin vastaamaan mahdollisimman tarkasti ajotehtävän tarpeita”, sanoo Renault Trucks Finland Oy:n aluemyyntipäällikkö Erkki Evilä, jonka mukaan autossa ei ole mitään turhaa ja ylimääräistä lisäämässä painoa.

”Yksi olennainen tekijä on tarkkaan valituista materiaaleista valmistettu ja oikein mitoitettu ohjaamo”, joka kootaan Euroopan nykyaikaisimmassa ohjaamotehtaassa Blainvillessa Normandiassa, toteaa Evilä.

Kevyttä haetaan myös taloudellisella 11 litran DXi -moottorilla, jonka teho ja vääntö riittävät hyvin täyden 60 tonnin yhdistelmän vetoon Suomen olosuhteissa.

”Kaikkien osatekijöiden tarkalla optimoinnilla saavutetaan usean sadan kilon säästö auton omamassassa ja myös parempi polttoainetalous. Jokainen voi laskea, mitä se merkitsee auton elinkaaren aikana”, muistuttaa Evilä päätteeksi.  

Lue seuraavaksi