Uutiset

Työkoneet

Nimitysuutisia Kurko Crane

Pitkän työuran OP-ryhmässä tehnyt Jarkko Karvinen on aloittanut Kurko Crane oy:n palveluksessa. Kurko Crane on Kurko Koponen -yhtiöihin lukeutuva yritys, joka valmistaa ja myy markkinoiden suurimpia asennusnosturiautoja.

”Tutuistumme Jarkkoon silloin, kun hän työskenteli Varkauden Osuuspankissa pankinjohtajana”, kertoo Juha Koponen.

”Liiketoimintamme on kasvanut ja laajentunut palveluliiketoiminnasta valmistukseen. Tulevina vuosina kasvu kiihtyy ja viennin painopiste korostuu. Haluamme tällä nyt tehdyllä rekrytoinnilla vahvistaa yhtiön resursseja ja osaamista erityisesti taloushallinnon ja rahoituksen osa-alueilla. Jarkon lähes 20 vuoden kokemus ja näinä vuosina muodostetut laajat elinkeinoelämän verkostot olivat myös tärkeässä roolissa rekrytointipäätöstä tehdessämme”, Koponen jatkaa.

”Olen taittanut keskipitkän matkan työurallani ja nyt tuntuu siltä, että olen päässyt kotiin”, toteaa Jarkko Karvinen ensimmäisten kolmen Kurko-kuukauden jälkeen.

”Kuluneet vuodet rahoitussektorilla ovat tuoneet kosolti sellaista osaamista ja kokemusta, josta uskon ja toivon olevan hyötyä Kurko-yhtiöiden menestysmatkan edistämisessä. Tunnen Koposen Juhan ja Paarnion Karin vuosien takaa ja koen olevani hengeltäni “kurkolainen” ja tämä on kyllä osaltaan helpottanut joukkoon kotiutumisessa.”

”Ensimmäiset kuukaudet ovat osoittaneet sen, että työsarkaa ja uuden oppimista tässä kyllä riittää, mutta olen valmis laittamaan itseni likoon 100 prosenttisesti tämän joukkueen hyväksi. Kurko Koponen-yhtiöt on yksi Varkauden alueen kasvuhaluisista ja eritoten kasvukykyisistä yrityksistä ja koen oloni etuoikeutetuksi, kun saan olla mukana yhtiöiden maailmanvalloituksessa”, toteaa Karvinen.

Kurko Koponen-yhtiöiden strategia on voimakkaasti kasvuhakuinen ja tulevaisuuden kannalta yksi keskeinen painopiste on viennin edistäminen.

”Tulemme kertomaan lähitulevaisuudessa konkreettisia uutisia yhtiöiden toiminnan laajentumiseen liittyen”,vihjailee Kurko Koponen-yhtiöiden perustajaosakas Juha Koponen.

Tiivistelmä

– KurkoCrane oy ltd on varkautelainen yritys, perustettu 2018.

– 10 henkeä työllistävä yhtiö valmistaa Varkaudessa KurkoCrane -tuotemerkillä markkinoiden suurimpia nosturiautoja.

– Liikevaihto vuonna 2018 oli 2,2 miljoonaa euroa.

Lue seuraavaksi