Uutiset

Työkoneet

Netistä kaivettua: Vetoapua rinteeseen

Vuoristoiset alueet asettavat omat rajoitteensa metsä- tai maarakennuskoneiden etenemiselle jyrkissä rinteissä. Perinteinen menetelmä vuoriston puunkorjuussa on ollut vetää tukki tai useampi vinssillä pinolle. Itävaltalainen Ecoforst GmbH on lähestynyt asiaa toisesta näkökulmasta. Se on kehittänyt vahvan tela-alustaisen ja kauko-ohjattavan vinssin (T-Winch). Sillä voidaan avustaa esimerkiksi ajokonetta etenemään siellä, missä voimansiirrosta loppuu puhti tai pito pyörän tai telan alta katoaa.

Ankkuroituminen vinssiin lisää myös turvallisuutta vaikeakulkuisissa olosuhteissa. Vinssiavusteinen eteneminen jättää myös paljon vähemmän jälkiä luontoon. Voimansiirron suorituskyvyn äärirajoilla toimivat koneet kun yleensä rikkovat ja ruhjovat kunttaa rajusti rikki. Kuusi ja puoli tonnia painava vinssi ankkuroidaan puskulevyn avulla vetopaikkaan. Edelleen se kiinnitetään tarpeen vaatiessa vahvoista korvakkeistaan liinoilla vankkaan puurunkoon tai kivilohkareeseen. Näin saadaan täysi vetovoima käyttöön.

Valmistaja lupaa maksimi vetovoimaksi kahdeksan tonnia. Vetovaijeria kelalla on 500 metriä ja vaijerin halkaisija on 18,5 millimetriä.

Sekä koneen voimansiirtoa että vinssiä ohjataan kaukosäätimellä, jolloin kuljettajan ei tarvitse tasapainoilla vaikeissa maastokohdissa. Oikein jyrkissä ja vaikeakulkuisissa paikoissa vinssin vetovaijeria voidaan käyttää myös koneen omaa nousua helpottamaan ja turvaamaan.

Kone liikkuu 400 millimetrin levyisillä kumiteloilla maastossa pehmeästi. Koneen sekä puskulevyn leveys ovat molemmat 2224 millimetriä. Voimanlähteenä on Ivecon 107 kilowatin tehoinen dieselmoottori. Sekä voimansiirto että vinssin pyöritys tapahtuvat hydraulisesti. Valmistaja antaa vinssin vetonopeudeksi maksimissaan 5,2 kilometriä tunnissa.

Vaikka itävaltalaisvalmistaja markkinoikin tuotettaan pääasiassa rinteissä tapahtuvaan puukorjuuseen ja maarakentamiseen niin käyttökohteita voi vaivatta keksiä enemmän. Suomessakin koneet uppoavat pehmeään maaperään eivätkä selviä kuiville ilman vetoapua. Kesätapahtuman parkkipaikalta hinataan meillä autoja välillä satamäärin. Siis kaikkialle missä vedetään, työntämään T-Winchillä ei ilmeisesti pysty.

Katso tästä kaikki aiemmat Netistä kaivettua -artikkelit. 

Lue seuraavaksi