Uutiset

Kuljetuskalusto

Närhen Metsärahtipäivillä

Porokka Forestin viime syksynä siipiensä alle siepannut Närhi Oy järjesti tammikuun lopulla Laukaassa Keski-Suomen Metsärahtipäivät. Keskeisenä ohjelmana oli Kesla-Taitokuormaajakilpailu, jonka ympärillä oli monipuolisesti alan tuotteita esillä. Hulppean ympäristön tilaisuudelle loi elämyksellinen Laukaan Tupaswilla.

Metsärahtipäivä järjestettiin nyt ensimmäisen kerran. Idean isäksi tunnustautuu Närhi Oy:n avainasiakaspäällikkö Matias Kauppinen. ”Ideasta kehittyi tämä tapahtuma varsin nopealla aikataululla. Yhteistyökumppanit löytyivät nopeasti ja tämä paikka oli minulle tuttu ralliharrastuksen kautta. Idea näyttää toimivalta ja sitä tullaan kopioimaan myös muualle. Täällä Keski-Suomessa ei ole pitkään aikaan ollut mitään vastaavia aktiviteetteja, niin siksikin paikka soveltui hyvin.” Esillä oli muun muassa Kesla, Volvo, Alucar, Jyki ja paikannuspalveluja tarjoava Kiho.

Paikka mahdollistaa myös rallinajamisen suljetulla tiellä, jolla oli myös mahdollisuus käydä ajamassa täyteen lastatulla Volvo-puutavara-autolla. Kuormauskisan päätteeksi tie suljettiin pikataipaleeksi, sillä kisan nopeimmat pääsivät ralliauton kyyditettäviksi.
Itse kuormauskisa käytiin Kesla 2110-nostureilla. Valittavana oli joko kaksipiirinen kaksivipuinen ohjaus tai L5-pumpulla varustettu nelivipuinen. Tehtävänä oli mättää tukit kyytiin, pinota kolme pölkkyä päällekkäin ja nostaa vielä oluttölkki pölkkypinon päällimmäiseksi. Kisan seuraaminen osoittautui varsin mielenkiintoiseksi viihteeksi.

Rallikyytiin pääsivät Teemu Kulmala (ajalla minuutti ja 45 sekuntia), Jari Perttula (1.51) ja Mika Kalenius (2.02).

Katso video: Närhen Metsärahtipäivillä

Laukaan Tupaswilla on jo sinällään tutustumisenarvoinen kohde. Sen on rakentanut yhdentoista vuoden aikana metsän keskelle Erkki Kauppinen, joka myös isännöi kylää. Perinnerakentamiseen hurahtanut herra on siirtänyt vanhoja rakennuksia paikalle ja niistä muodostuu jo kelpo kylä erilaisten tapahtumien järjestämiseen. Yksi mahtavimmista rakennuksista on Suomen suurin savusauna. Kauppinen kertoo siellä saunoneen parhaimmillaan kerralla 150 henkeä. Sauna lämpisi tietysti myös Metsärahtipäivän vieraille.
Kauppinen kertoo tällaisen paikan olleen hänen haaveissaan jo nuoruudessa. Hän ehti olla 30 vuotta sora-alalla ennen kuin sai pysäyttävän aivoverenkiertohäiriön. Uudella uralla hän ei selvästi ole edennyt kovinkaan rauhalliseen tahtiin, sillä Tupaswillassa lähes kaikki on hänen itse rakentamaansa.

Moniosaaja on myös teatteritaiteilija ja pihapiirissä on järjestetty teatteriesityksiäkin. Kesäisiin aktiviteetteihin hänellä kuuluu kesäteatteri ja tulevaksi kesäksi on ohjelmassa Riihivuoren kesäteatterissa Pirunpelto-näytelmässä Asseri Kantolan rooli, josta mies on laajemmalti tuttu. ”Aika paljon meillä käy seurueita katsomassa Asseria”, mainitsee Kauppinen.
Erilaisten yritystapahtumien ohella Tupaswillassa kalenteria täyttävät häät ja muut perhejuhlat. Perinteisiin jo kuuluu muun muassa keskiaikamarkkinat ja naisten turvesaunaillat. Myös vanhoja koneita pihassa on muun muassa Pikku-Jussi -vaijerikaivuri ja parikymmentä vanhaa traktoria. ”Meillä on ollut muun muassa Perinnepäivillä Zetorien kiihdytyskilpailut ja nyt elokuun viimeisenä viikonloppuna järjestämme teemaviikonlopun maanpuolustuksen tiimoilla ja siihen on suunnitteilla panssarivaunujen                kiihdytyskisat”, kertoilee Kauppinen.

Juha Kuusjärvi

Lue seuraavaksi