Uutiset

Kuljetuskalusto

Miltä näyttää lähitulevaisuus Volvolla?

Volvo-maailmassa eletään nyt aikaa, joka päätyy tulevaisuudessa historiakirjojen sivuille erittäin suurten kuvien ja otsikoiden kera. Onhan viime syksynä parrasvaloihin talutettu uusi FH-mallisto vaatinut huomattavan suuren panostuksen niin tuotekehityksen kuin markkinoinninkin näkökulmasta. Ja panostuksille odotetaan nyt saatavan vastinetta kiivaan kysynnän muodossa.

”Uuden FH-Volvon lanseeraus oli tapahtuma, jota moni odotti pitkään. Samalla se oli suurin Suomessa koskaan tapahtunut kuljetusalaan liittyvä lanseeraus”, muistelee Volvo Finland Ab:n toimitusjohtaja Magnus Björklund tammikuisena tiistaiaamuna. Björklundin mukaan uuden Volvon lanseeraus oli enemmän kuin uuden kuorma-auton lanseeraus.

Raskaiden, yli 16 tonnin ajoneuvojen kokonaismarkkinat vuonna 2012 asettuivat edellisvuoden tasolle. Kaikkiaan Suomessa rekisteröitiin 2397 raskasta ajoneuvoa, joista Volvojen osuus oli reilut 34 prosenttia. ”Volvon osuus oli erittäin vahva muun muassa puutavara-autoissa sekä maansiirtoautojen saralla”, kertaa myyntijohtaja Kimmo Ahonen vuodesta 2012 kertovia tilastoja.

”Keskiraskaiden ajokkien saralla on nähtävillä siirtymistä kokonaismassaltaan 10-16 tonnin ajokeista osin keveämpiin, osin raskaampiin ajokkeihin erityisesti pääkaupunkiseudun elintarvikejakelussa. Epävarmuus, epätietoisuus ja vaikeus kuvaavat tällä hetkellä taloustilannetta maassamme. Lukuisista uhkakuvista huolimatta uskomme noin kuuden prosentin kasvuun muun muassa vuodenvaihteessa voimaan astuvasta Euro 6-normista johtuen”.

Uusi Volvo FH rantautuu suomalaisasiakkaiden pariin tulevan kevään aikana. ”Maanlaajuinen, 31 paikkakuntaa kattava kiertue lähtee taipaleelle viikolla 13. Uskomme tämän kiertueen lyövän suosiossa kaikki aiemmat vastaavat”, kaavailee Magnus Björklund.

Kansainvälisesti Volvo-konserni on huomattavasti enemmän kuin Volvo-kuorma-autoja tuottava tehdas Göteborgissa. Tähän asti konsernin eri tuotemerkit ovat kulkeneet paljolti omia polkuja, mutta nyt on aika etsiä synergiaa eri merkkien kansallisissa toiminnoissa. Volvon näkökulmasta nyt kaivetaan esiin eri merkkien piilevät potentiaalit.

Suomessa tämä tarkoittaa lähinnä Volvo- ja Renault-kuorma-autojen myynti- ja jälkimarkkinatoimintojen yhdistämistä nykyiseen Volvo-organisaatioon.

Renaultin parissa jo vuosien ajan toiminut Erkki Evilä jatkaa uraansa merkin parissa vastaten Renault-myynnistä myös jatkossa. Evilän luotsaamaan myyntiorganisaatioon kuuluu tällä hetkellä Vantaan Volvo Truck Centerissä istuva Mika Saari sekä Tampereen Volvo Truck Centeriin siirtynyt Jukka Oja. ”Renault-myyntiverkostoa tullaan vahvistamaan määrätietoisesti kattamaan koko maa”, vakuuttaa Björklund.

Niin nykyisiä kuin tuleviakin Renault-käyttäjiä kiinnostaa varmasti huoltoverkosto ja sen kehittyminen. Björklund toivottaakin kaikki Renault-kuljettajat tervetulleeksi nykyiseen Volvo-verkostoon. ”Olemme tehtaan auktorisoima huoltopiste, joten voimme tehdä kaikki ajoneuvoihin liittyvät työt takuunalaiset toimet mukaan lukien”, muistuttaa Björklund.

Ari Perttilä

Lue seuraavaksi