MIG2-kahvoilla rannekivut historiaan

Engcon tiedottaa saaneensa noin puoli vuotta sitten avunpyynnön Örjan Nordinilta, joka kuljettaa kaivukonetta EAG Entreprenadilla. Örjan kertoi joutuneensa sairauslomalle kovien rannekipujen vuoksi. Örjan palasi Engconin kertoman mukaan töihin kesäkuussa 2019 Engconin ergonomisten MIG2-kahvojen ansiosta.

Örjan oli lukenut Engconin ergonomisista kahvoista. Hän mietti, voisiko hän palata ajamaan kaivinkonetta käyttämällä niitä. Örjanin kaivukoneeseen asennettiin Engconin MIG2-kahvat vanhojen hallintakahvojen tilalle.

Örjan Nordin pääsi eroon rannekivuista Engconin MIG2-kahvojen ansiosta.

"En melkein usko tätä todeksi. Kun olin käyttänyt MIG2-kahvoja muutaman kuukauden, minulla ei ollut mitään kipuja ranteissa", kertoo Örjan tietyömaalla Itä-Jämtlannissa.

Örjan kertoo edelleen, että ennen kahvojen vaihtamista hänellä oli jatkuvia kipuja. Sormet turposivat, joten yksi sormus oli leikattava irti ja hänen piti ottaa voimakkaita kipulääkkeitä. Tilanne oli niin vakava, että hänen piti käyttää rannetukia jonkin aikaa. Sairausloman jälkeen Örjan ei voinut palata kaivukoneen kuljettajaksi, vaan joutui vaihtamaan työtehtävää pyöräkuormaimen ajoon. Siinä Örjanin ei tarvinnut käyttää ranteitaan niin paljon.

"Halusin kuitenkin kovasti palata kaivukoneen kuljettajaksi. Kun kysyin esimieheltäni, voimmeko kokeilla Engconin hallintakahvoja, hän suostui. Olen siitä iloinen", sanoo Örjan. Hän on ajanut kaivukoneita yli 25 vuotta.

Hallintakahvojen valinta uuteen kaivinkoneeseen oli itsestään selvä

Engconin kallistuvan kauhanpyörittäjän proportionaalisen ohjauksen lisäksi Örjan on kytkenyt MIG2-kahvoihin pyöräohjauksen. Hän kehuu erityisesti kahvojen ulkopinnan kämmentukea. Siksi hänen ei tarvitse pitää kahvoista niin lujasti kiinni ulospäin suuntautuvissa kahvan liikkeissä.

Keväällä 2019 Örjan sai uuden koneen. Siihen hankittavista kahvoista ei ollut epäilystäkään.

"Jälleen kerran MIG2-kahvat osoittautuivat todella hyviksi. Kun kone vaihtui uuteen, jouduin ajamaan toista konetta jonkin aikaa. Silloin aiheutui ranneongelmia. Jos en olisi saanut koneeseeni MIG2-hallintakahvoja, en luultavasti olisi enää toimia kaivukoneessa", Örjan sanoo.

"Ergonomia ja mukavuus ovat tärkeitä keinoja välttää tuki- ja liikuntaelinten vammat. Erityisesti sellaiset ammatit ovat vaarallisia, joissa työskentelevien on tehtävä toistuvia ja samankaltaisina pysyviä liikkeitä. Olen iloinen siitä, että Engcon keskittyy ergonomiaan kehittäessään erilaisia työvälineitä. Ergonomia-asiantuntijana suhtaudun myönteisesti siihen, että Engcon keskittyy parantamaan kaivukoneiden kuljettajien työympäristöä ja arkea", kertoo laillistettuna fysioterapeuttina, ergonomia-asiantuntijana ja Hälsorumin toimitusjohtajana työskentelevä Johan Brännström.

Hän jatkaa: "Engconin MIG2-kahvoissa on otettu huomioon toistuvat ja samankaltaiset ranteisiin kohdistuvat kuormitukset. Ne aiheuttavat merkittävän riskin työperäisten vammojen muodostumiselle. Hyvä työympäristö ja kunnolliset työvälineet tarjoavat edellytykset jatkaa ammatissa koko työelämän ajan. Ne vähentävät kivun ja muiden ongelmien vaaraa."

MIG2 lyhyesti:

MIG2 on kaivukoneisiin tarkoitettu Engconin ergonominen hallintakahva. Ergonomisen muotoilun lisäksi kämmentuki keventää ulospäin suuntautuvia liikkeitä. Kahva voidaan varustaa jopa kolmella portaattomalla rullalla kauhanpyörittäjän tai muiden toimintojen ohjaamista varten, kuten kääntöpuomi tai VA-puomi. Lisäksi siihen voidaan kytkeä samaan ajosuuntaan vaikuttava pyöräohjaus eteen ja taakse ajettaessa, telaohjaus sekä jopa seitsemän päälle/pois-painiketta. MIG2 on suunniteltu varsinkin Engconin proportionaaliseen DC2-ohjausjärjestelmään.

Lue myös: Doosan ja Engcon panostavat yhdessä Eurooppaan