Uutiset

Työkoneet

Metso Mineralsin Lokolaunch-roadshow Tampereella

Tampereella toukokuun kahtena viimeisenä viikkona järjestetty Metso Mineralsin kuluvan vuoden suurin yksittäinen markkinointitapahtuma – Lokolaunch 2008 – tarjosi laite- ja prosessitietoutta ja näytti uusia laitemalleja töissä. Tapahtumaan osallistui yli 800 kansainvälistä vierasta.

Tapahtuma keskittyi paikalliseen puistohotelliin, Metso Mineralsin tehdasalueelle sekä kaupungin lähettyviltä varattuun louhokseen. Jokainen vierasryhmä viipyi Tampereella kaksi päivää, joiden aikana järjestettiin luentoja, tehdaskierroksia ja työnäytöksiä.
”Käynnistimme roadshow-tyyppisten tapahtumien järjestämisen yli viisi vuotta sitten Englannissa. Saamiemme kokemusten mukaan asiakkaamme arvostavat tämänkaltaisia tilaisuuksia. Ne osoittautuivat myös taloudellisiksi menestyksiksi”, kertoo Lokolaunch 2008-tapahtuman pääjärjestäjä, markkinointipäällikkö Hugo van Benthem.
Englannin jälkeen vastaavia tilaisuuksia on järjestetty Espanjassa, Ranskassa, Saksassa, Puolassa ja Kreikassa.

Uutta murskaus- ja seulontakalustoa näytteillä

Lokolaunch 2008 esitteli laajan malliston uusia laitteita ja palveluja, joista suurin osa oli mukana myös työnäytöksissä.

Murskaimista esillä oli väli- ja hienomurskaukseen kehitetty uusi kartiomurskain, Nordberg HP5, jossa on tarjolla 56-330 mm:n syöttöaukko ja 220-800 tonnin kapasiteetti tunnissa.
Lokotrack LT7150 yhdistää ensimmäistä kertaa kaksi alkuperäistuotetta: Lokotrackin ja Barmac-keskipakomurskaimen. LT7150 soveltuu erinomaisesti tuottamaan kuutiomaisia lopputuotteita tai tarvittaessa teollisesti valmistettua hiekkaa. Laite toimii 250 tonnin kapasiteettialueella.

Uudet mobiiliseulat: Lokotrack ST272 ja ST620F, edustavat alansa uusinta laitesuunnittelua. ST272:lla voidaan tehdä seulontatöitä monipuolisesti: esivälppäyksestä hienoseulontaan. Laitteen seulakorin koko on 4866 x 1524 mm, jolloin seulonta-ala seulatasoa kohden on 6,6 m².

Uusi ST620F on markkinoiden tehokkaimpia mobiiliseuloja. Se on varustettu kolmitasoisella, FS303-vaakaseulalla, jossa on seulatasoa kohden 10,9 m²:n seulonta-ala. Seulan koko on 6100 x 1939 mm. Seula on varustettu kolmella nykyaikaisella MV-sarjan täry-yksiköllä.

Uusia, käyttäjäystävällisiä apuvälineitä

Lokolaunchissa oli näytteillä ensimmäistä kertaa julkisesti kaksi laiteuutuutta, joilla helpotetaan operaattorin työtä ja siirretään mobiililaitteen murskaustietoja langattomasti haluttuun tietokoneeseen.

Nordberg IP500- ja IP700-prosessinäytöt auttavat kaivinkoneen käyttäjää saamaan Lokotrackista parhaat tehot poistumatta ohjaamosta. Näyttöruutu asennetaan kaivinkoneen ohjaamoon. Kameranäyttö välittää kuvaa murskaimen kidasta, ja yksinkertaiset liikennevalot auttavat koneenkäyttäjää syöttämään Lokotrackia aina parhaalla mahdollisella tavalla.

IP-sarjan prosessinäyttö on saatavilla leukamurskalla varustettuihin Lokotrackeihin: Lokotrack LT96, LT106, LT116, LT110 and LT13054.
Toinen uutuus, Nordberg PM-louhostiedon hallintajärjestelmä siirtää halutut tiedot Lokotrackeista langattomasti tietokoneeseen Internetin välityksellä. PM-järjestelmä voi välittää tietoja esimerkiksi käyttötunneista, tehokkaasta murskausajasta, polttoaineen kulutuksesta ja tuotetusta kapasiteetista.

PM-järjestelmä on saatavilla useimpiin Lokotrack-sarjan laitteisiin.

Lue seuraavaksi